Thursday, February 22, 2018

Lapsiperheet risteilyllä - kamalaa vai kamalan kivaa?

Risteilykonseptihan on mitä parhain. Metallipaatillinen täynnä viihdettä, jossa on otettu huomioon kaikki ikäryhmät! Itse olen aina viihtynyt (ihan useamman Goomillisenkin verran) ja viihdyn edelleen. Vaikka onhan asiat vähän noista ajoista muuttuneet :D

Nyt meitä oli matkassa kolme perhettä, joiden lapset ovat 1-7-vuotiaita. Viihtyivät kaikki. Arvo ei vielä vuosi sitten pallomerestä välittänyt, mutta nyt hän jaksoi uudestaan ja uudestaan sukeltaa pallojen joukkoon liukumäestä. Toiseksi parasta oli käytävillä juoksentelu. Päättömästi. Yksivuotias perässä.

"Kuka ajaa?" Arvo kyseli toistuvasti matkan aikana ja jo sitä ennen. Kapteeni, vastasimme. "Minä rakastan sitä." Ensi kerralla ehkä pitää ilmoittaa hänet komentosiltavierailulle.

Iltaa istuttiin aikuisten kesken molempina iltoina meidän hytissä. Arvo nukutettiin toisen perheen hyttiin ja kannettiin sitten omaamme (hän nukkui vielä vauvasängyssä).

Ja koska meitä oli kolme pariskuntaa, olimme etukäteen sopineet naisten ja miesten illat. Eli aikuisetkin pääsivät vähän humputtelemaan. Tai vähän ja vähän, kun hauskaa oli niin hups, kello olikin yhtäkkiä 3.30.

Tukholmassa käytiin Junibackenissa, josta en pahemmin tiennyt etukäteen, mutta se oli aivan ihana! Todellakin mennään uudelleenkin, satujunassa ihan munkin sydän heitti sykkyrää. Etukäteen oltiin kuultu, että siellä on pelottava lohikäärme. Juteltiin koko junamatka Arvolle kaikesta, mitä nähtiin. Lohikäärmeen kohdalla hän totesi "Se pelottaa", mutta ei varsinaisesti vaikuttanut pelkäävän.
Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu
Sit tehtiin perinteisiä laiva-asioita, buffailtiin ja käytiin ihmettelemässä Muumihahmoja, joista Arvo ei edelleenkään kyllä välittänyt. Viime vuonna Harri-hylje tosin vielä itketti eli eteenpäin oltiin tultu kuitenkin.

Buffettiruokailu oli muuten tehokas paikka maistatella Arvolle kaikenlaisia erilaisia ruokia (joita rehellisesti kotona enää harvemmin tulee tarkoituksenmukaisesti tehtyä kun syömme kaikki samoja pöperöitä).

Suurimmiksi suosikeiksi nousivat kokonainen maustettu maissi (jonka syöminen ei vielä viime kesänä onnnistunut) ja savustettu mustekala (jota hän kyllä on reissuilla tykännyt syödä ennenkin).

Ihana reissu ja tuli sellainen fiilis, että miksei kävis useamminkin?! Jos joku haluaa lähteä meidän kanssa, niin me ollaan messis!

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu

Friday, February 16, 2018

Hyvä ihminen -projekti on ohi - mitä jäi käteen?

Tällainen iloinen ihminen päällänsä uutta Noshia.
Kuuden viikon aikana (39 päivää): 

Söin sokeriherkkuja (tai mitään makeaa) pari digestive-keksiä  ja kaksi kertaa puolikkaan laskiaispullan verran.

Join yhden lasin valkoviiniä.

Kerran söin juustoa Taco Bellissä.

Kerran kalaa kaverin luona.

Aloitin treenamisen. Joskin se koki heti kolauksen, koska loukkasin ranteeni.

Pari kiloakin lähti. Sweet!

Energisempi olokin on. Vieläkin olemme kipeysvapaita, jäivät onneksi vääriksi hälytyksiksi tammi-helmikuun vaihteessa. 

Säästin rahaa, kun en ostanut mitään. Ja okei, viime hetkillä kulutin ne säästöt sitten Noshin uutuuksiin.

Säästin myös perheeni rahaa, koska olen suunnitellut ruokailut tarkkaan ja todistanpa teille muuten senkin vielä, että terveellisesti syöminen EI ole kallista.

Ehkä joku ajattelee, että epäonnistuin haasteessa yllä mainittujen lipsahduksien takia. Siihen mulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin, että tehkää perässä! Itse olen tyytyväinen.

Ja kerrassaan yhtään mitään negatiivista tämä kuusiviikkoinen ei tuonut elämääni. Pelkkää plussaa.

Miten tästä eteenpäin?

Juustoa syödään meidän perheessä aivan varmasti tästä edespäin paljon vähemmän (sori, pojat). Omat bravuuriherkkuruokani ja juhlatarjottavani sisältävät lähes poikkeuksetta juustoa. Se voisikin toimia meillä sellaisena viikonloppu- ja juhlaruokana. Arkiruoan teko onnistuu hyvin (terveellisemmin) ilmankin.

Kala varmasti samoin.

Sokerin syöminen jatkuu niin kuin on jatkunut jo viime kesänä. Hallittuna ja hyvin vähäisenä. Sitäkin projektia tuli jo puoli vuotta täyteen ja voisinkin asiasta kirjoitella vähän lisää erikseen.

Alkoholi ei mikään ongelma minulle ole ollutkaan, mutta ehkä tajusin tässä kuuden viikon aikana sen, että joskus se perjantain valkoviinilasillinen tai yksi geetee maistuvat erittäin hyviltä.

Minulle toimi tämä kuuden viikon haaste jotenkin aika hyvin. Siinä ajassa joku asiaa ehtii jo tulla rutiiniksi. Myös tämä blogin julkinen paine auttaa.

Seuraavaa haastetta etsiessä siis! On mulla pari ideaa. Niistä lisää vaikka ensi viikolla! Nyt laivalle juhlimaan ruoan ja viinin ja ihanan seuran parissa.




Wednesday, February 14, 2018

Vegaanin kaksi arkireseptiä

Sit on näitä ruokia, mistä ei edes kannata yrittää ottaa kuvaa. Ovat nimittäin vähän mössöjä, mutta herkullisia.

Metsäsienikiusaus
Kuva: Pixabay

1 kg peruna-sipuli-pakaste
200 g juuressekoituspakaste
6 dl kaurakermaa (Planti)
n. 3 dl pakastettuja, vedestä puristettuja sieniä (mulla suppiksia ja kanttarelleja)

Suolaa, pippuria, ravintohiivahiutaleet

Sekoita kaikki ainekset uunivuossa ja paista kunnes kypsä. Aluksi voi pitää foliota päällä, mutta poista se niin pinta saa väriä.

Jos ravintohiivahiutaleet on tuntematon, niihin voi tutustua lisää täällä. Ne on ravintorikkaita, mutta lisäksi antava ruoalle "juustomaista" makua.

Maailman helpoin ruoka! Ja herkullista. Arvokin söi ekalla kerralla kolme annosta ja "nam, nam" kuului muinakin päivinä, kun tätä tosiaan riitti useampaan ruokailuun.

Afrikkalainen bataattipata

500 g bataattia (3 pientä)
300 g porkkanaa (2 isoa)
500 g tomaattimurska
2 dl vihreitä linssejä
1 dl maapähkinävoita (makeuttamaton)
1 sipuli (itse jätin pois, koska olen huomannut ettei se kovin hyvin mulle sovi)
3 dl kasvislientä

Mausteet: chili, tuore inkivääri, ras al hanout -mausteseos (ei pakollinen, sisältää ja voit käyttää erikseen esim. korianter, kardemumma, paprika, muskottipähkinä), kaneli, suola

Pilko kasvikset. Keitä linssit ohjeen mukaan, valuta. Paista pilkottuja kasviksia hetki öljyssä kattilan pohjalla ja lisää mausteet.

Lisää sitten kasvisliemi ja tomaattimurska. Kiehuttele miedolla lämmöllä kunnes kasvikset kypsiä.

Lisää linssit ja maapähkinävoi. Anna vielä hetken makustua.

Nauti sellaisenaan tai riisin kanssa. Päälle halutessasi vielä nokare luonnojugurttia (ei vegaanista).

Ihana makeavivahteinen lohturuokapläjäys. Mieskin kehui "erilaiseksi" :) Hyvällä tavalla, kuulemma.

Monday, February 12, 2018

Pullaa ja pullamössöä - Hyvä ihminen viikko 5

Silloin tällöin olen meidän sotkuisessa eteisessä näin päättäväinen.
Alkoholi: 0

Herkkuja: 1/2 laskiaispulla

Shoppailu: Öö, Nosh-kutsuilta tilattu kaikenlaista

Liikunta: 2 x kävelylenkki ja 1 x treenit (!!) 

Paino: - 0,5 kg (- 2,5 kg)

Tällä viikolla alkoi jo näyttää hommat kunnolliselta.

Torstaina palattiin pitkästä aikaa treenien pariin miehen kanssa. Jee, hyvä me!

Kävimme Arvon syntymään asti personal trainerilla kerran parissa viikossa ja urheilu yhdessä oli meille aika isokin pala arkielämää. 

Noh, vauvavuosi muutti tietysti kaiken. Enemmän minulla kuin miehellä. Onhan se jälkeenpäin harmittanut, mutta niin saikin käydä ja olen itselleni siinä mielessä kiitollinen, etten ottanut asiasta silloin paineita vaan keskityin muihin, omasta mielestäni tärkeämpiin asioihin.

Ja noh, viime vuonna oli taas edessä uusi arki töineen ja päiväkoteineen. Ajan kiskominen tuntui alkuun vaikealta, sitten kun siihen tottui yllätti sairastelukierre. 

Itse kävin vuoden verran aikuisbaletissa tässä välissä, mutta tajusin, että vähäisestä harrastusajasta pitää nyt ottaa enemmän irti. Senkin aika varmasti vielä tulee, kun voi harrastaa jotain "ihan kivaa". 

Eli nyt oli sopiva aika vihdoin palata personal trainerin hoteisiin kahden vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa aloitimme pienryhmävalmennuksessa, jossa tavoitteena olisi käydä kerran viikossa yhdessä (koska se vaan on niin paljon kivempaa kahdestaan) ja toiset kerrat eri aikoina. Sali sijaitsee kätevästi miehen äidin kodin vieressä, joten Arvon hoito järjestyy helposti.

Ekalle treenikerralle sattui kuntotesti. Huh huh. Tulos ei tietenkään ollut mairitteleva, mutta siitäpä on sitten varaa parantaa. Lihasparoilleni testi oli niin kova järkytys että hyvä kun pystyin liikkumaan kahtena seuraavana päivänä!

Syömisten suhteen viikko sujui suhteellisen hyvin puolikasta (oikeasti puolikas eikä Keravan puolikas) laskiaispullaa lukuun ottamatta. Lauantaina tuli kyllä pitkä miinus vegaaniuteen kaverin luona nautitusta kalakeitosta. Ensimmäinen liharuoka viiden viikon aikana.

Lauantaina pidimme siis yhteiset Nosh-kutsun yhden kaverin kanssa. Siellä myös shoppailulakko meni aika pahasti rikki, mutta tämä oli kyllä tiedossa jo etukäteen. Kutsut oli sovittu ennen kuin hyvä ihminen sai alkunsa. 

Viimeinen viikko projektia on startannut. Itse asiassa viimeiset neljä päivää, koska perjantaina koittaa SE laivareissu kahden rakkaan ystäväperheen kera....

Jotain kummallista on tapahtunut projektin aikana, kun juustovuoret eivät nyt loppusuorallakaan siinnä silmissä eikä katkaravut korvissa. Viime kesästä asti syömättä jäänyt irtokarkkipussi ei herätä enää mitään tunteita. Oikeasti! Mutta myönnetään, viini tulee perjantaina kyllä maistumaan niiin hyvältä.

Tietty tuntuu helpottavalta, että voin jatkossa halutessani syödä taas vapaammin, mutta mitä viikonlopulta eniten odotan on kuitenkin seura ja hauskanpito. Lasten kanssa ja sitten vuoroiltoina (naisten ja miesten illat) aikuisten kesken. 

Pienoinen hehkutus vielä tältä päivältä. Kävin nimittäin treeneissä ennen töitä (viikko 6. asioita). Kello 7 maanantaiaamuna sai taas pullamössö kyytiä. Ystävä kysyi kiristääkö sädekehä jo, niin kyllähän se aika kireetä tekee tällaisella menolla!

Harrastusten luokse pääseminen on muuten ainut hetki, jolloin kaipaan autoa (joskus tulee varmasti eteen myös Arvon harrastusten kanssa). Mulla ei siis ole ajokorttia, auto meiltä löytyy kyllä... Vaatii nimittäin talvisena maanantaiaamuna melkoisen ekstraponnistuksen lähteä julkisilla urheilemaan. Mutta mä sen tein. Ainakin kerran :) Lisäksi tämä "uimahallikatveessa" asuminen ei olisi ongelma, jos mulla olisi auto... Mutta kevättä kohti, pian helpottaa!

Thursday, February 8, 2018

2-vuotias ja silmälasit - miten on mennyt?

En olisi ikinä uskonut, että taaperon silmälasien kanssa voi mennä näin hyvin.

Aivan ensihetkistä asti Arvo on pitänyt laseja mielellään. Sopeutuvainen tyyppi tässäkin kohtaa.

Lasit ovat olleet käytössä jo pari viikkoa ja mitä nyt muutaman kerran niihin on kohdistunut 2-vuotiaalle lajityypillistä kiukuttelua, mutta pääasiassa lasit ovat saanet olla ihan rauhassa siellä missä niiden kuuluukin.

Ne ovat selvästi hänelle tosi hyvän kokoisetkin, eivät purista tai kiristä. Kerralla nappiin!

Etukäteen pelkäsimme eniten juuri sitä, ettei Arvo suostuisi käyttämään laseja lainkaan. Kuvittelimme, että hänen näkönsä ei muuttuisi kovinkaan radikaalisti eikä hän siksi kokisi laseista selvää hyötyä.

Kuitenkin jos itse kurkistan laseista, näen vain sumeaa, niin vahvat ne ovat. Hänen onkin ennakko-oletuksista huolimatta pakko nähdä niillä paljon paremmin kuin ennen.

Tämä tietysti on suuri helpotus, mutta myös pieni pisto tuntuu tuolla äidin sydämessä. Että miksen huomannut näössä mitään ongelmia?

Olen ennenkin kirjoittanut mieheni ja minun surkeista diagnoositaidoista, mutta nyt jälkeenpäinkään ajateltuna en vaan keksi mitään merkkejä näköongelmista karsastuksen lisäksi.

Ja nythän asia on hoidossa, joten turha sitä on enää jossitella. Voin kyllä lämpimästi suositella lapsen karsastuksen tutkituttamista heti kun sitä ilmenee. Ehkä mekin olisimme voineet vaatia tarkastusta jo viime kesänä vähän hanakammin.

Muiden suhtautuminen laseihin on sekin sujunut toistaiseksi mutkitta. Päiväkodissa suurin osa lapsista ei ole huomannut laseja lainkaan, muutamat ovat kuulemma osoittaneet laseja kohtaan lähinnä positiivista mielenkiintoa.

Lähipiiri on kiitettävästi kehunut Arvoa, kiitos siitä. Vaikka hän ei tunnu kehuista olevan juuri moksiskaan, on jo niin tottunut.

Muutaman kerran myös vieraat lapset ovat kommentoineet laseja. Uinnin jälkeen yksi kysyi pukuhuoneessa "Onko noi sun omat silmälasit?" ja juttelimme niistä hänen kanssaan hetken. Kadulla ohi kävellyt lapsi kysyi isältään "Miten vauvalla voi olla silmälasit?" En kuullut, mitä isä vastasi.

Muutaman kerran olen huomannut pitkän katseen vierailta aikuisiltakin julkisella paikalla. On saatettu toki katsoa muutakin, pipon merkkiä tai lapseni epätodellista söpöyttä. Joka on kyllä uusissa sfääreissä lasien myötä.

Ihan kuin lasit olisivat olleet hänellä aina. Hän on niin kaunis.

Me vanhemmat olemme myös pärjänneet kiitettävästi lasien huoltotoimenpiteissä ja joka päivä ne on muistettu laittaa päähän. Arvo kyllä kyselee niiden perään, jos emme heti sängystä noustua niitä laita päähän.

Pieniä naarmuja linsseissä jo on. Arvata saattaa, kun tuollainen vauhdikas taapero menee naama edellä joka paikkaan. Hyvin mahdollista, että linssit menevät jo ensimmäisten kolmen kuukauden jälkeen vaihtoon, mutta jos nyt siihen asti pärjättäisiin.

Tuesday, February 6, 2018

Hyvin suunniteltu on puoliruokaa - Hyvä ihminen viikko 4

Kasvissosekeitto, klassinen, nerokas vegaaniruoka. Maistui mulle muutamana iltana myös iltapalaksi.
Alkoholi: 0

Herkkuja: 1/2 laskiaispulla

Shoppailu: 0

Liikunta: 3 x kävelylenkkiä + 1 x hiekkalaatikkojumppa

Paino:  0 (-2 kg yhteensä)

Aloitin viime viikon vetäisemällä heti maanantaina puolikkaan laskiaispullan.

Jep. Sanon puolikkaan, mutta oikeastihan se oli kokonaisen vertainen, koska kyseessä oli Keravan Kulmiksen maailman suurin laskiaispulla -pulla. Mutt oli kyllä todella hyvää!

Sit ryhdistäydyin. Tai itse asiassa tuntui, että en ryhdistäytynyt vaikka ryhdistäydyin.

Johtui ehkä siitä pienestä orastavasta flunssasta, joka muutaman päivän vaivasi, mutta jonka ilmeisesti onnistuin torjumaan.

Ruoka/liikuntapäiväkirja (appi puhelimessa) on kyllä siitä hyvä, että vaikka tuntuu että kaikki menee alamäkeen, niin voi sieltä sitten todeta, ettei se olekaan totta. Että ihan on syöty hyvin ja liikuttukin olosuhteisiin nähden ihan jees.

Esimerkkiruokapäivä viime viikolta:

Aamulla veteen mikrossa keitetty puuro (oma sekoitus eri hiutaleita, mantelirouhetta, pellavarouhetta, auringonkukansiemeniä) pakastemarjoilla, kahvi kauramaidolla

Töissä lounaaksi salaatti pavuilla ja siemenillä

Välipalaksi kirsikkatomaatteja ja pähkinöitä (eväsrasia mukana!)

Päivälliseksi kasvissosekeitto ja salaattia

Iltapalaksi kasviksia/hedelmiä ja luonnonjugurttidippiä (päivän ainut ei-vegaani-asia)

Olen huomannut, että oleellista hyvin syömisessä on muuten hyvä suunnittelu. Mulla on siihen jo aika toimiva systeemi, siitä lisää myöhemmin!

Söin kyllä viikonloppuna poikkeuksellisesti leipää ja muutenkin viikon aikana vähän aiempia viikkoja "huonommin". Niinpä heräsin maanantaiaamuna tutun turvotuksen kanssa (joka ei ole vaivannut muuten koko haasteaikana) ja vaaka ei ollut hievahtanutkaan viikon takaisesta.

Viikonloppuna meillä oli muuten myös ekaa kertaa viikkokausiin juustoa kotona. Hoidan meillä ruokaostokset, joten se ei nyt ole ollut mulla prioriteeteissa, vaikka pojat meillä ei mukana tässä mun haasteessa olekaan.

Voi Arvon naamaa, kun hän sai juustoa lauantaiaamun aamupalalla. Hän oli niin onnellinen. Ehkä juuston paikka on kodissamme sellaisena erityisherkkuna, ei niinkään päivittäisenä ruokana.

Itselle teki juuston käsittely vähän vaikeeta, vaikka muuten ei olekaan juuri houkutuksia ollut... En kuitenkaan napannut siivuakaan!

12 päivää jäljellä. Joko ensi viikko menisi ilman mitään miinuksia?!

Monday, February 5, 2018

Äidin ja lapsettoman dialogi - mistä sen tietää, että haluaa lapsia?


Me, Henna (Hennan mutsiblogi) ja Lapseton Kasvattaja (En halua lapsia) olemme olleet ystäviä lukioajoista. Molempien intohimona on kirjoittaminen ja kirjoitamme molemmat tahoillamme blogeja aika erilaisista lähtökohdista - Henna 2-vuotiaan lapsen äitinä ja nimimerkki Lapseton Kasvattaja vapaaehtoisesti lapsettomana. Päätimme kokeilla dialogipostauksen tekoa aiheesta: miten tietää, haluaako äidiksi? Keskustelu rönsyili niin, että jatkoa dialogeille saattaa olla luvassa.

LAPSETON KASVATTAJA: 

Ihanaa, että ehdotit dialogia, koska mielessäni on jo pitkään ollut kysymys, johon en kertakaikkiaan pysty itse vastaamaan: Mistä sen tietää, että haluaa lapsia?
 
Oletko aina tiennyt haluavasi lapsia? Vai tuliko ajatus kenties miehesi tavattuasi? Minähän olin aikeissa teini-ikäisenä silloisen poikaystäväni kanssa perustaa perheen, koska ajattelin, että meille tulisi ihania vauvoja. Mutta sitten aikuistuin vähän ja tajusin, että hän on ihan väärä kumppani minulle. 

Sen jälkeen lisääntyminen ei ole ollut mielessä oikeastaan ollenkaan. Nykyisen kumppanini tavatessani olin jo aika varma siitä, etten lapsia halua, ja suhteemme edetessä ajatus lapsettomuudesta on vain vahvistunut.

Oletko sä aina ajatellut, että sinusta joskus tulee äiti? 

HENNA: 
 
En ole aina halunnut äidiksi, luulisin. 

Parikymppisenä ajattelin tosi pitkään, että lapset ovat asia, jota mietin sitten jos/kun se tulee ajankohtaiseksi. Ja pitkäänhän mun ei tarvinnut asiaa miettiä, koska aloin seurustella vakavasti vasta 26-vuotiaana nykyisen mieheni kanssa. Sitä edeltäneeltä ajalta en kyllä muista, että olisin koskaan haikaillut lapsien perään.

Ja kyllä sitä lapsiasiaa sitten alkoi miettimään, kun se tuli ajankohtaiseksi eli kun suhde eteni. 
Minkäänlaista vauvakuumetta en voi kyllä sanoa tunteneeni koskaan, mutta täytettyäni 30 vuotta asia alkoi kuitenkin jollain tavalla kypsyä mielessä. Jonkinlainen rajapyykki se minulle oli ja sitten ajatus lapsesta alkoikin tuntui oikealta.

Lopulta Arvon odotusta edeltänyt aika ja tapahtumat puristivat minusta esiin sen, että kyllähän minä tätä haluan. Haluan olla raskaana, haluan olla äiti, haluan lapsen. Onneksi niin sitten kävikin.

Siksi sanoinkin, että luulisin etten ole aina halunnut äidiksi sen takia, että voi olla että olen aina halunnut, mutten tiennyt sitä vaan aiemmin. Koska käytännössä olin vältellyt asiaa ajattelemasta.

LAPSETON KASVATTAJA: 

Muistan, että kun ensimmäiset ystäväporukastamme tulivat raskaaksi, olin aika järkyttynyt. Tunsin oloni petetyksi. En ollut tajunnut, että mun tyttökavereista voisi ”yhtäkkiä” tulla äitejä. Että te ette pysykään aina pelkästään ”tyttöinä” ja että meidän porukan dynamiikka muuttuu. 

Silloin ensimmäisen kerran tajusin, että vaikka minä en halua lapsia, joku muu voi haluta. Pikkuhiljaa olen totutellut ajatukseen. Ja tajunnut kuinka hölmö, naiivi ja itsekeskeinen ihminen olin.

HENNA: 

Minulla oli samantyyppisiä ajatuksia silloin porukkamme ensimmäisistä raskausuutisista, en oikein ymmärtänyt, miksi ihmiset yhtäkkiä halusivat lapsia. Niin nuorena! Joo, olimmehan me jo lähemmäs kolmekymppisiä kun näitä uutisia alkoi tulla. Heh.

Muistan, etten myöskään osannut joskus aikoinaan ottaa kovin vakavasti, kun eräs ystäväni kertoi vaikeuksistaan tulla raskaaksi. Jotenkin se ei mahtunut ajatusmaailmaani, että joku voisi haluta lasta niin kovasti. 

Ymmärränkin kyllä tosi hyvin sun ajatukset  ja minua puolestani kiinnostaa, että miten sinä tiedät sen, ettet koskaan halua lapsia? Oletteko puhuneet siitä paljon vai onko joku muu asia vahvistanut ajatusta? Entä mietitkö koskaan, että mitä jos sitten joskus myöhemmin haluaakin?

LAPSETON KASVATTAJA: 

Minulla vaan on ollut vahva sisäinen tunne siitä. Kun mietin kaikkea, mitä äitiyteen liittyy: raskaana oleminen, synnytys, vauvan hoitaminen ja lapsesta ikuisesti vastuussa oleminen, en keksi mitään kauheampaa. 

Olemme puhuneet asiasta tosi paljon mieheni kanssa. Ilmoitin jo suhteemme alussa aika jyrkästi, että minä en lapsia halua. Hänkään ei halunnut mutta ei myös ehkä heti uskonut minua, koska olin sen verran nuorempi ja ”aina jossain vaiheessa se biologinen kello alkaa tikittää”. 

Ollaanko mietitty, että mitä jos myöhemmin kaduttaa? Totta kai. Olen kuitenkin pohtinut tätä asiaa niin paljon, että en usko sen enää muuksi muuttuvan. Parempi olla tekemättä lapsia ja katua sitä kuin tehdä lapsia ja sitten katua.

Kysyit vielä, onko jokin ulkopuolinen asia vahvistanut ajatusta. Joka kerta, kun näen väsyneitä vanhempia, jotka eivät jaksa kasvattaa lapsiaan johdonmukaisesti, oma päätös saa vahvistuksen. En halua olla yksi heistä; en haluaisi sitä roolia itselleni enkä haluaisi pilata kenenkään toisen ihmisen (lapsen) elämää.

HENNA: 

Tuo on kyllä todella hyvä pointti, että kun asia on tarpeeksi hyvin mietitty, perusteltu ja pureskeltu, niin voi kokea tehneensä juuri tähän hetkeen parhaan mahdollisen päätöksen. 

Sitä, että katuuko jotain, mitä tahansa, myöhemmin, ei voi tietenkään koskaan tietää, mutta todennäköisempää on varmasti katua jotain sellaista, mitä ei ehkä ole miettinyt tarpeeksi alunperinkään.

Ja sama tietysti myös toiseen suuntaan, hyvähän se olisi, että lapsikin olisi mietitty, perusteltu ja pureskeltu. Välillä vaan ehkä tuntuu, että ihmiset tekevät näitä päätöksiä vähän turhankin kevyin perustein. Ehkä enemmän nuorempana - niin kuin sanoit, että olisit saattanut nuoruuden rakkauden, jälkeenpäin ajateltuna ihan väärän kumppanin kanssa, hankkia niitä “söpöjä vauvoja”. 

Sillä vaikka itse mietin asiaa paljonkin etukäteen, oli äitiys ja lapsen saaminen silti todella erilaista kuin kuvittelin. 

Toisaalta sinulla eikä minulla ole kokemusta siitä, millaista on olla aina halunnut äidiksi. Ehkä se on nuorempanakin vaan niin selvä asia, että lasten hankkiminen on siksi luonnollinen päätös. Tarvitsisimme vielä sellaisenkin äänen tähän keskusteluun! 

Ymmärrän muuten hyvin, että väsyneiden vanhempien katsominen voi vahvistaa päätöstä lapsettomuudesta. Siihen on tullut oman lapsen myötä sellainen I feel you, ihan varmasti parhaas teet -ulottuvuus. 

Plus että minulle on tässä parin vuoden aikana kyllä kirkastunut ajatus siitä, että elämällä ihan tavallista, välillä väsynyttäkin elämää, ei lapsia saa pilalle. Ei se tietenkään tarkoita, ettei tarvitsisi yrittää, mutta ihmisiä me kaikki ollaan ja ihminen minun lapsenikin vain on. 

LAPSETON KASVATTAJA:  

Ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, ettei lapsia saa piloille vaikka touhu olisi joskus väsynyttäkin. Tärkeintä kai on vakaa perusta. Vaikka vanhemmat olisivat joskus väsyneitä ja ärtyneitä, se ei haittaa, jos lapsi voi luottaa, että häntä kaikesta huolimatta aina rakastetaan. 

Olen myös miettinyt ihan tuota samaa nuorista äideistä. Ehkä he ovat aina tienneet haluavansa lapsia ja ovat henkisesti kypsempiä kuin miltä ulkopuolisen silmiin näyttää. Sitäkin tässä on tullut aika paljon kelailtua, että ei ikinä pitäisi olettaa muista ihmisistä mitään.

Friday, February 2, 2018

EMME SYÖ HEVOSIA EMMEKÄ MUITA AJONEUVOJA

Arvolla on maatilan elämästä kertova kuvakirja, jossa on paljon tapahtumia joka sivulla. Traktori kyntää peltoa, alakulmassa liftari liftaa, haikara on napannut sammakon suuhunsa ja ihmiset poimivat marjoja puskassa...

Arvo tietysti kyselee koko ajan "mikä toi on?", ja hänestä on hauskaa myös etsiskellä pyydettyjä yksityskohtia. Arvon hengitys aivan tihenee, kun häntä pyytää etsimään kuvasta vaikka ketun. Niin jännää se on.

Minulle on pistänyt silmään, että eläimet eivät ole kirjassa kovin hyvin kohdeltuja. Niitä on häkeissä sekä kuljetusautoissa ja ne näyttävät surullisilta. Jossain kuvassa (kts kuva) lampaat pursuavat kuljetusautosta ja peräti tippuvat kyydistä.

Katselimme Arvon kanssa kirjaa tuossa yhtenä iltana ja selitin hänelle ohimennen, että "tässä on lampaita, niitä kuljetetaan autossa, me ei syödä lampaita".

En ole aiemmin Arvolle asiasta puhunut. Nyt se vain tupsahti suustani. Olemme toki välillä mietiskelleet, mitä joskus sanomme Arvon kysellessä ruokavaliostamme. Se aika saattaa olla lähempänä kuin arvaammekaan... Mitään valmista vastausta meillä ei ole, mutta kirjojen avullahan sitä on varmasti mahdollista selittää.

Selailimme Arvon kanssa kirjaa eteenpäin katsellen muita asioita. Yhdessä kuvassa oli hevonen.

"Ei saa syödä hevosta", Arvo sanoi vakavana. Vastasin hänelle, että ei me syödä hevosiakaan ja ajattelin, että vau, hänhän ymmärsi nopeasti!

Seuraavalla sivulla Arvo osoitti taas kuvaa ja totesi "ei saa syödä mönkijää". Aivan totta, sitäkään ei meillä tosiaan syödä.

Sitten Arvo ilmoitti, että "saa syödä puuta"... Vähän kinkkisempi äidille. Mutta noh, ihan hyvä avaus tuleville keskusteluille :D