Thursday, January 18, 2018

Vegaaninen pastasalaatti


Yllätysvieras sunnuntaina ja uuden elämänjärjestyksemme kauppa(tilaus)päivä tiistaina. Kaapissa ei yhtään mitään tarjottavaa, kääk!

Paitsi että olihan siellä. Ainekset aivan mainioon vegaaniseen pastasalaattiin. Tästä vaan sitten varioimaan.

Vegaaninen pastasalaatti

2 dl pastaa
1 pieni parsakaali
1 iso porkkana
1 tölkki isoja valkoisia papuja
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 pieni punasipuli
1 pieni tölkki vegaanista punaista pestoa
Paahdettuja auringonkukansiemeniä
Suolaa, pippuria, oliiviöljyä

Sekoitin keitetyn pastan, ohueksi pilkotun raa'an porkkanan, huolellisesti huuhdellut ja valutetut pavut sekä pilkotun punasipulin etukäteen punaisen peston kanssa maustumaan.

Vasta vähän ennen tarjoilua lisäsin kevyesti mikrossa höyrystetyt parsakaalit, pilkotut tomaatit ja pannulla paahdetut auringonkukansiemet. Näin siksi, ettei salaatti vettyisi.

Maustoin suolalla, pippurilla ja vähän lisäsin oliiviöljyä myös.

Näiden vierellä tarjosin vielä suolakurkkua, mutta en laittanut sitä suoraan salattiin kun pelkäsin ettei sopisi mukaan. Oliivit sopisivat varmasti myös, jos sellaisia söisi.

Kokeile vaikka viikonloppuna!

No comments:

Post a Comment