Tuesday, July 25, 2017

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
 
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa, mutta älä yritä heistä tehdä itsesi kaltaista, sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.

(Kahlil Gibran, Profeetta, 1923)

Mietin tätä runoa silloin tällöin. Se on hieno ja raakakin kuvaus vanhemmuudesta. Okei, hitusen dramaattinen, mutta niinhän kunnon runot ovat.

Nyt kun taapero-Arvo on nyt alkanut yhä enemmän elää omaa elämäänsä, olen alkanut ymmärtää, mihin tämä kaikki johtaa. Ja mihin me vanhempina tähtäämme. Ajatus siitä on tässä runossa.

Ja okei, ei hän nyt aivan näillä näppäimillä ole pesästä lentämässä. Mutta ei hän enää tarvitse minua aivan kaikkeen.

Nyt matkallamme näin ravintolan seinässä Albert Einsteinin sitaatin. Pysähdyin siihen. Se sama ajatus on tässä sitaatissa.


Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla. Taivu riemulla.
...
Lomalta arkeenpaluu aiheuttaa näemmä hieman tunteikkuutta. Kyllä tää tästä.

Sunday, July 23, 2017

Lapsen kolmen sanan lauseet

Ei halua vettä.
Ei halua antaa. (Äiti pyysi suukkoa)
Mummu menee kotii.
Pappa auto menee.
Äiti Avvo ittuu.
....
Arvo on tosiaan alkanut puhua ensimmäisiä kolmen sanan lauseitaan. Kahden sanan lauseista on tällä hetkellä kovasti käytössä "ei halua", joka ei suinkaan aina tarkoita etteikö hän jotain haluaisi. Se vaan tulee niin töpäkästi, vaikka nälkä jo olisikin... Pientä uhmanpoikastakin siellä ehkä taustalla.

Alkuvuonna ennustivat päiväkodissa, että syksyllä Arvo jo puhua höpöttää menemään. Näyttää tosiaan vahvasti siltä. Toivotaan, että uhma ei ylly ihan samalla vauhdilla. Eh he he.

Friday, July 21, 2017

Hyvästien jättämisen vaikeus

Herkkusienikeitto ja linnunpesä, karviaisten kirpeys, lämmin
pihakeinussa vietetty lapsuuden kesä.
Voiko olla mamma, jos on laiha? oli huoli pienen mielen,
laatikosta pihistetyt ananaskarkit mennessään vieläkin veis kielen.

Lapseni, tielle osuu joskus asioita vaikeita,
hyvästit ovat lopullisia ja haikeita.
Suru on kuitenkin osa elämää,
ole onnellinen, että sait pitää jotain niin tärkeää.


Nämä hyvästit heitettiin tietyllä tapaa jo vuosia sitten. Tänään kuitenkin saattelimme mammani (yksi isotädeistäni) viimeiselle matkalle.

Ostimme matkalta mustat housut Arvolle. Ensimmäiset hautajaishousut. Itkin tietysti kauppakeskuksessa.

Joidenkin mielestä hautajaiset eivät ehkä ole näin pienten lasten paikka. Kysyin omaisilta, sopiiko Arvo ottaa mukaan ja he sanoivat meidän saavan päättää.

Meidän mielestämme lapsi saa kasvaa elämän eri sävyjen ympäröimänä ja haluamme, että kaikki tunteet tulevat tutuiksi ja ovat osa normaalia elämää. Toki tässäkin tilaisuus kerrallaan arvioiden.

Ja lapsen ehdoilla. Arvo jäi isänsä kanssa kappelin oven läheisyyteen ja he poistuivat kesken siunaustilaisuuden.

Muistotilaisuudessa lasten läsnäolo on myös helpottavaa. Muistutus elämän kiertokulusta ja huomisesta.

Arvo ei mitenkään hätkähtänyt minun kyyneleitäni. Ei ollut ensimmäinen kerta kun hän näkee minun itkevän. Eikä viimeinen. Suru on osa elämää ja saa myös näkyä.

Pieni väsynyt ensimmäisten hautajaistensa jälkeen.

Sunday, July 9, 2017

Autoillen perhelomalla - ajatuksia matkan varrelta

Minulla on tässä nyt hetki aikaa. Pojat leikkivät uima-altaalla ja makaan huonovointisena asunnossamme.

Vatsavaivat, nuo lomalaisen kauhistus, löysivät sitten minutkin. Ei mitään dramaattista, toivon nopeaa parantumista. Saattaa olla eilen neljässäkympissä huidelleen helteen aiheuttamaa nestehukkaakin. Ja vielä yhdistettynä pariin illalla nautittuun gin & toniciin.

Mutta kuten sanoin minulla on hetki aikaa ja pari asiaa on tullut mieleen tässä kohta viikon verran autoillen Sloveniaa kierrellessä.

1. Olen ihan hitsin ylpeä meidän perheestä. Siitä, että minä ja mies päätimme edelleen pitää kiinni meille mieluisasta tavasta matkustaa eli että vaihdamme paikkaa muutaman päivän välein. Joskus sitä on tehty julkisillakin, mutta nyt vuokra-autolla. Tokihan se vähän kauhistutti etukäteen, että miten kaikki menee ja aikataulua muovattiin taaperoystävällisemmäksi. Kuten sanoin, uima-allashommailua mahtuu mukaan... Mutta kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin, onneksi uskallettiin kokeilla.

Olemme viikon jokaisena päivänä nähneet paikkoja, joihin ei ilman tällaista reissaamista pääse.


Olemme yöpyneet yhdestä Euroopan kauneimmista kaupungeista, Bledissä, leirintäalueella vuoristossa ja nyt viinitilalla maaseudulla. Matkan varrella myös vesiputouksia, kanjoneita, huumaavia uintipaikkoja, vuoristossa mutkitteleva "venäläisten tie", pitsat Italian puolella ja satoja uskomattomia maisemia. Edessä vielä viikko samanlaista. Me vanhemmatkin saamme siis niitä kovasti kaipaamiamme ja toivomiamme kokemuksia lomaltamme. Eikä taaperoakaan vain "raahata mukana".

Olenkin iloinen, että luotimme myös siihen, että tunnemme lapsemme ja että tällainen matkustusmuoto sopii hänelle. Näkisittepä hänet kun saavumme uuteen majapaikkaan. Hän astelee sisään, asettuu taloksi ja aloittaa tavalliset puuhansa. Uudet ihmiset, eläimet, tavarat ovat kaikki samaan aikaan kiinnostavia ja jo ihan tuttuja. Lähtiessä vilkutellaan ja seuraavassa paikassa sama homma alusta. Katsotaan jatkuuko hyvä tuuli kotiin saakka.



2. On järisyttävän hienoa saada näyttää lapselleen maailmaa, vaikka näin pienellekin. Hän ei tietenkään osaa arvostaa vuoristonäkymää 2200 metristä. Eikä hän myöhemmin muista nähneensä Slovenian korkeinta vesiputousta. Mutta uskon, että nämä kokemukset, erilaisten ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen sekä arjesta poikkeavat tilanteet muovaavat häntä ihmisenä. Lisäksi ne hitsaavat meitä perheenä yhteen.



3. Ei tämä matkustaminen tietenkään pelkkää auvoisuutta ole. Eihän kaikki aina mene suunnitellusti. Varsinkaan pienen lapsen kanssa.

Tuntuisi kuitenkin lomalla aika typerältä valittaa pienistä vatsavaivoista tai lapsen raivareista, kun ihanalta uimapaikalta joentörmältä pitää joskus lähteäkin. Tai siitä kun nälkäisinä miehen kanssa tiuskitaan toisillemme ravintolaa metsästäessä. Semmosta se sit vaan välillä on.

Automatkailuunkin liittyy tietty omat haasteensa. On tietysti se ajaminen, sitten on kamojen roudausta ja lapsen viihdyttämistä. Ei näistä kyllä oikeasti mitään valitettavaa löydy, mutta pientä viitsimistä vaatii. Meillä on onneksi taaperoystävällisesti kohteiden välillä max. parin tunnin ajomatkat.

Ja sitten on ne taaperon perustarpeet, jotka ovat samanlaiset kuin kotonakin. Ruokaa täytyy olla tasaisin väliajoin tarjolla ja päikkäritkin nukuttava. Illalla nukkumaan normaaliin aikaan, ei se lapsen unentarve lomalla miksikään muutu. Pienellä suunnittelulla nämä kaikki ovat kuitenkin toteutuneet hyvin, tietty pientä joustoa tulee pakostakin. Helppo on toki tämä meidän lapsikin, kun syö kaikkea ja nukkuu päikkärinsä niin retrokantorinkassa kuin yllättäen vielä äidin sylissäkin!

Mutta niin, ehkä illalla mäkin jo pääsen uima-altaalle. Viimeistään varmasti huomenna. Ei mee aina ku Strömsössä, mutt silti voi olla ihan hyvää.

Edit: kirjoitin tämän siis jo pari päivää sitten. Kyllä, pääsin uima-altaalle, mieskin sai vatsapöpön, mutta nyt olemme jo matkalla seuraavaan kohteeseen eli all good!


Monday, July 3, 2017

Heinäkuussa ulkomaille

Keväällä mies ehdotti kahden viikon kesälomareissua heinäkuulle. Itse vänkäsin matkan kestoa vastaan, koska "Suomessakin on kesällä niin kiva".

Ei ole. Jos tykkää auringosta. Ja mehän tykätään.

Viisas mies. Nyt on edessä kaksi viikkoa Etelä-Euroopan lämmössä. Kelpaa, kiitos!

Autoilemme läpi Slovenian ja Kroatian. Kahdessa viikossa on tarkoitus koluta läpi puolisen tusinaa kohdetta.

Olemme tehneet kerran aiemmin vastaavan autoreissun Kroatiaan ja sillä kertaa myös Bosnia-Hertsegovinaan. Siis miehen kanssa kahdestaan. Tällä kertaa matkanjohtajan puikoissa onkin sitten Arvo, 1,5-vee!

Jos meidän matkanteko kiinnostaa,  parhaiten seuraat sitä Instagramissa ja Facebookissa.