Thursday, July 28, 2016

Arvo 8 kuukautta

Arvo täytti jo 2/3-vuotta. Hän istuu, nousee seisomaan, konttaa (tai oikealla jalalla kontataan ja vasenta käytetään karhukävely tyyliin) ja hampaitakin on suussa jo kuusi kappaletta. Tajusin yhtenä päivänä, etten enää koskaan näe poikani hampaatonta hymyä. "Paitsi jos se menee NHL:ään, niin sitten...", mies huomautti.

Strategiset mitat 8,25 kg ja 71 cm. Hoikka poika, mutta käyrillä kasvaa normaalisti. Nuppikin paisuu (normaalisti), totesi kiva kesäterveyskeskuslääkäri.

​​​Yö kestää noin 21-09 X-määrällä heräilyjä. Ei enää kymmentä hetkeen, ehkä noin viisi. 
Imetän edelleen päivisin ruokailujen yhteydessä ja yöllä. Ruokaa Arvo vetelee parin kolmen tunnin välein 4-5 kertaa päivässä. Välillä menee jo ihan reippaita satseja, välillä vaan muutama lusikallinen. Banaania koska vaan kuinka paljon vaan!

Entäs millainen tyyppi Arvo on?

Ongelmani Arvon persoonaa kuvaillessa on ollut kuvitelma, että vauvat ovat aika samanlaisia. Nyt kun mulla on oma, kuvittelen muiden vauvojen olevan tämän kappaleen kaltaisia.

Mun onkin hiukan hankalaa siis mieltää mikä on Arvon omaa persoonaa ja mikä nyt vaan sitä vauvahommaa. Sanoisin, että puolen vuoden rajapyykin jälkeen asia on käynyt vähän selvemmäksi. 

Ja oikeastaan nämä luonteenpiirteet ovat hänessä olleet nähtävissä jo aiemmin, itse vain olen huono havannoija. En minä koskaan huomaa ihmisten uusia hiustyylejäkään (puhumattakaan silmälaseista, kengistä, laihtumisista, uusista poikaystävistä... raskaustutka mulla on kyllä melko pettämätön), niin mitenkä voisin oman lapseni luonteenpiirteiden havannointiin taipua.

Arvo on sosiaalinen eikä vielä ole vierastanut. Hän ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin ollessaan virkeä ja on onnellisimmillaan kun vieras ihminen kiinnittää häneen huomiota. 

Tallinnan reissulla ravintoloissa toivoin, että hän saa jonkun kuikuilukaveriksi, koska sillä tavalla hän jaksaa pysyä paikallaan. Minusta on valloittavaa, kuinka hän saa ihmiset pauloihinsa. Kuka nyt ei rakastaisi tyyppiä, joka vauvakielellä kujertaa "hei juuri sinä, katsohan minua, juuri sinä kiinnostat minua ihan älyttömästi, hymyile ja mäpä hymyilen takaisin." 

Ihmisten reaktioita on ihana seurata. Joskus kun näen vähän yksinäisen oloisen vanhuksen toivon, että hän katsoisi Arvoon sillä hänestä saa heti kaverin. Edes ohikiitäväksi hetkeksi.

Jos kaveria ei löydy ja vanhemmatkaan eivät jaksa kevätjuhlatemppuja järjestää, pitäisi päästä lattialle ja liikkeelle. Eräs eläkkeellä oleva lastenlääkäri kiinnitti huomiota juuri Arvon tapaan hakea kontaktia ja hänen kiinnostukseensa aivan kaikkea kohtaan. "Hänestä tulee tutkija". Vieraiden puolesta on veikkailtu lisäksi urkuria ja palomiestä. 

Arvo tosiaan on utelias. Ja rohkea. Äitiä ei tule kovin äkkiä ikävä kulmankaan takana, vasta kun kopsahtaa. Paikallaan oleminen pitkiä aikoja on tylsää, mutta aina vaan ei voi tuota joka paikan nuohoojaa laittaa lattialle.

Arvo on dramaattinen. Vaatteiden pukeminen on ollut maailmanloppu alusta saakka. Seuraksi ovat tulleet naaman pyyhkiminen, tylsyys ja noh, öiset tissinkaipuut. Kun harmittaa, hän haluaa kaikkien tietävän sen.

Arvo on määrätietoinen. Hän on oppinut asiat aina kiukulla, epäonnistumiset ovat harmittaneet. Jos on jokin tavoite, sitä kohti mennään. Esimerkiksi nyt ruokaillessa, jos Arvolla on liian suuri pala suussa hän ennemmin vetää leuan rintaan ja kiukulla muhjuaa palaa suussaan pienemmäksi kuin sylkee sen pois.

Arvo on sopeutuvainen. Vähän sellainen kaikki käy -tyyppi. Unta ja ruokaa sopivin väliajoin. Hoitajaksi sopii muutkin kuin vanhemmat, nukahtaminen onnistuu oikeastaan minne vaan (unesta on tullut kyllä herkempää kasvaessa) ja reissaaminenkin on aina sujunut. Uudet paikat, uudet ihmiset, kaikki kiinnostaa kunhan nyt joku kiinnittää vähän huomiota 😊

Sellainen on mun poika nyt 8-kuukautisena. Ihana. Enempi kuvia ja meidän kesälomaa voi seurata mun Instagramissa (uusimmat kuvat pyörii tuossa oikeassa palatassa myös).

Kunpa auringon päivät päälläsi ei päättyisi koskaan.

Tuesday, July 26, 2016

Vegevauvan soijamakaronilaatikko

Olen kerran aiemmin tehnyt Arvolle makaronilaatikon, josta soija vielä puuttui (munamaidon proteiini ihan riittävästi alkuun).

Nyt kuitenkin päätin kokeilla soijan kanssa, sen saa ruokavalioon ottaa mukaan n. 8kk iässä. Ja maistuihan sekin.

8-kuukautisen makaronilaatikko

2-3 dl makaroneja (suolattomia löytyy, mulla käytössä spelttifusillit)
1 dl soijarouhetta
Sipuli
Tomaatti (kalttaa tai kuori tai käytä murskaa kuorten palasten välttämiseksi)
Basilikaa mausteeksi (seuraavaan satsiin lisään myös valkosipulia)
2 dl vauvalle sopivaa maitoa (äidinmaitoa pakkasesta)
2 munaa

Keitä makaronit ja valuta.

Pilko sipuli ja tomaatti pieneksi. Paistele kevyesti pannulla öljyssä basilikan kanssa.

Lisää soijarouhe ja paista hetki, soija imee makuja itseensä. Lisää pannulle vettä pikkuhiljaa, niin kauan kuin soija sitä imee. Noin desi.

Vatkaa munat ja maito munamaidoksi.

Voitele uunivuoka öljyllä (mulla kaksi pikkuvuokaa). Lisää makaronit ja sekoita joukkoon soijamössö. Kaada päälle munamaito ja 200° uuniin n. 20 minsaksi.

Arvo on syönyt tätä sekä syötettynä pienennettynä että käsin itse. Hyvin maistuu. Kovan paistopinnan oon leikannut pois sormiruokaillessa.

Olen pakastanut tätä myös annoksina. Tästä määrästä tulee Arvolle tällä hetkellä 8 annosta. Ruokahalu hänellä on kyllä selvästi kasvussa eli kohta ehkä enää 6.

Proteiinia annoksessa n. 8 g eli kutakuinkin päivätarve Arvon kokoiselle (8kk neuvolassa just mitattu 8,2 kg).

Samanlaista laatikkoa teen meille aikuisille pienin muutoksin. Makaronit keitetään suolavedessä, soija turvotetaan kasvisliemellä ja maustetaan jauhelihamausteella (jossa ei muuten ole suolaa eli sitä ensi kerralla myös Arvon laatikkoon) ja laatikkoon lisään yleensä vielä voimakasta Koskenlaskijaa.

Friday, July 22, 2016

Älä pölli!

Olkoon tämä sääntö numero yksi lapseni kasvatuksessa. Älä ota koskaan mitään toisen omaa ilman lupaa!

Kävi nyt niin, että kaupunkiviljelmämme kesäkurpitsat lähtivät "parempiin" (lue pahan hajuisiin ja muutenkin ikäviin) suihin. Viime viikolla lupaavasti pullistuneet kesäkurpitsat jäivät vielä odottamaan vähän väriä ja tällä viikolla, kun suuntasin korjaamaan satoa, oli kurpitsat jo ehditty varastaa. Argh!

Kesäkurpitsojen rahallinen arvohan on jonkun euron. Voin vain toivoa, että kurpitsat tulivat oikeasti noin tarpeeseen.

Ja ei sillä rahalla nyt ole mitään väliä, mutta kyllä ottaa päähän! Meidän useamman kuukauden viljelyksen tulos vaihtui pahaan mieleen. Ja okei, ei tässä nyt ole niiden kurpitsojen eteen juuri hikeä vuodatettu, mutta kyllä oli kutkuttavaa seurata sadon kasvua. Toisen oma on toisen omaa, oli kyse sitten kuinka pienestä asiasta hyvänsä. Ne oli meidän kesäkurpitsat!

Eli Arvo, et sitten ikinä pölli mitään! Piste.

Jos näet tätä kurpitsaa, palauta se heti viljelijälle (kuva siis viime viikolta)! Snif.

Monday, July 18, 2016

Lomalle lomps ja vähän väsymyksestä

Ai miten niin äitiysLOMAlainen voi jäädä lomalle? No siis lomaahan on tietysti se, että mies on lomalla.

Kahdet kädet ja nyt Arvon liikkuessa ja noustessa seisomaan (!!) erityisen tärkeät eli kahdet silmäparit/korvat/nopeat reagoinnit koko päivän. Kolme viikkoa! Se on lomaa se.
Kokopäiväkoti-iskäilyn lisäksi tietysti on tiedossa arjesta poikkeavaa reissailua ja mökkeilyä ja täysin siemauksin tätä ekaa perhekesää. Vähän on luvassa myös festarointia, tuulahduksia menneiltä remukesiltä!

Blogissa on ollut hiljaista, koska kaikki ajatuspolut vievät tällä hetkellä yhteen ja samaan. Ei varmaan kiinnosta lukea "olen väsynyt", "olen tosi väsynyt", "väsyttää", "hei tänään ei väsytä yhtä paljon kuin eilen", "Arvo nukkui huonosti, huonommin...".

Se nyt on kuitenkin ollut kesän teema - rikkonaiset yöt ja 50 väsymyksen sävyä.
Viime yönä ehkä enkat, varmasti yli 10 herätystä. Voitte laskea huviksenne, montako minuuttia jää väliin kun itse olin sängyssä 23-07.30. Niin katsokaas, ei tätä väsyneen äidin tilitystä jaksa kukaan. En edes minä itse :D

Ja ei tilanne oikeasti ole niin paha, olen päivisin ihan toimintakykyinen äitinä/ihmisenä edelleen, mutta kaikki ylimääräinen on nyt jäänyt vähän vähemmälle. Paras neuvo tuoreille äideille: tee just se, minkä jaksat!

Arvo ei ole kestovaippaa nähnyt viikkokausiin, pakastin tyhjenee kovaa vauhtia vauvaruoista (onneksi tein silloin kun jaksoin!) ja hän nukkuu yhä enemmän vieressä (10 kerran pinnis-tissi-pinnis-sarjakortteja ei ole myynnissä meidän perheessä!).

Teet, minkä jaksat ja mieti myös, että onko tiellä ehkä vain joku oma "periaate", jota voisi harkita uudelleen. Kuten mulla se perhepetikammo. Siitä piti vaan itse päästää irti ja elämä helpottui kummasti. Se, että nyt on näin, ei tarkoita että sama jatkuu vuosia/loppuelämän. "Tottuu nukkumaan vieressä, eikä muualla nuku!" Alla olevat kuvat toimikoot todisteena, että nukkuu muuallakin.

Mutta nyt siis keskityn tähän lomaan. Ihanaa kesää! Kuvituksena Arvo nukkumassa erinäisissä paikoissa... tietysti päivisin (pystyn vielä nauramaankin tälle!)!


Monday, July 11, 2016

Pahoittelut kaikille nuorille neideille...

Arvo on varattu.

Sydämen vei, kuten kuvasta näkyy, Arvon kummien muutaman kuukauden vanhempi neitonen.

Minäkään en ole noin hellää halausta saanut koskaan! Eikö äidin pitänyt olla kuitenkin se ykkönen vielä vuosikaudet?!

Katsokaa nyt noita suloisia sydänkäpysiä tuossa auringonlaskun valossa. Rakkaudentäyteistä alkuviikkoa!

Friday, July 8, 2016

Näytäs hei äidille niitä sun hampaita!

Arvo ei osaa vielä puhua, mutta aina välillä voin melkein kuulla hänen kiljuvan eiiiiii!

Esimerkiksi nässä kuvissa, jotka ovat satoa teemakuvauksesta "Arvon kaksi hammasta".

Näittekö hampaat? Kuulitteko eeeeiiiiii?

Enterorokko on jo onneksi selätetty. Arvo on oireeton ja meille vanhemmille ei oireita missään vaiheessa tullutkaan. Taisimme päästä aika vähällä. Ne kuuluisat pienet koputukset tähän tietysti perään.

Arvolla onkin tosiaan jo uudet haasteet käsillä. Kahden alahampaan lisäksi ylärivistö on pikkuhiljaa saamassa ensimmäiset omat tulokkaansa. Että nyt niitä sitten pukkaa ihan urakalla.

Saturday, July 2, 2016

Karhunpoika sairastaa enterorokkoa

Arvo on kipeä ensimmäistä kertaa.

Hänen vatsansa on ollut sekaisin jo muutaman päivän. Ajattelin sen johtuvan jostain, mitä hän on syönyt (pastaa, mansikoita, nurmikkoa piknikillä?), kun mitään muita oireita ei ollut. Viime yönä vaiva kuitenkin paheni ja Arvo itki kipuisena tunnin verran.

Aamulla ihmettelin myös muutamaa näppyä Arvon vatsalla, mutten osannut yhdistää niitä vatsavaivaan. Lääkäri löysi näppyjä muualtakin ja totesi oireiden perusteella Arvolla enterorokon.

Onneksi menimme lääkäriin, ei tällainen aloittelijavanhempi vielä mitään näistä lastentaudeista tajua. Tauti, joka aiheuttaa vatsavaivoja ja ihottumaa. Kuulostaa ihan sattumanvaraiselta minun korvaan. Ja kun muutenhan tuo pentu on ihan oma energinen itsensä.

Energiatasoa pitää tietysti seurailla tarkasti, ettei lapsi pääse kuivumaan. Kiinteitä emme ole nyt antaneet ja niitä ei lääkärin mukaan tarvitse antaakaan, kunhan lapsi saa tarpeeksi maitoa. Ikävä tauti, muttei itsessään mitenkään vaarallinen.

Lääkäriin mentiin oikeastaan eniten siitä syystä, että Arvon ensimmäistä nimipäivää oli tarkoitus juhlistaa sunnuntaina Arvon mamman siirtolapuutarhamökillä ja halusimme selvittää, onko hänellä jotain tarttuvaa. Ja olihan sitä. Enterorokko tarttuu hyvin helposti (myös aikuisiin) ja oi kestää pitkään (yli viikon).

Lääkäri pahoitteli, mutta käski peruuttaa juhlat ja pitää Arvon "eristyksissä" niin kauan kun ihottumaa on.

Kuva tältä päivältä, kuka täällä mitään sairas on?! 

Arvohan ei tietysti onneksi vielä tajua, että menetti nimipäiväjuhlat. Mutta äitipä tajuaa ja on ihan lapsellisen harmistunut peruuntumisesta. Vaikka kuumana kesäpäivänä mainostettuja kemuja kyllä varjosti jo etukäteen sääennusteen "radikaali muutos", jota povattiin juuri sunnuntaiksi.

Saimme tässä nyt aimoannoksen sitä kuuluisaa lapsiperherealismia. Että ei mene aina niin kuin äiti on suunnitellut, vaikka olisi millaiset voileipäkakut ja lasten uima-allaspolskinnat tulossa... Mun tekisi kuitenkin mieli heittää itkupotkuraivarit lattialla.

Sen sijaan syön huomiseen kakkuun tarkoitettuja mansikoita ja vadelmia tuorejuusto-ranskankerma-tomusokeri-kastikkeella (kts. Instagram-kuva). Kyllähän se vähän helpottaa.