Vuosi 2013

Tänä vuonna on juhlittu todella monet kolmekymppiset, koska suuri osa ystäviäni jakaa kanssani saman syntymävuoden 1983. On ollut toki ihan mahtava juhlavuosi, mutta täytyy sanoa, että onneksi seuraava samanlainen on vasta 10 vuoden päästä. Rankkaa!

Rahaa säästääksemme ja toisiamme hauskuuttaaksemme päätimme jo viime vuoden puolella, että kaikkia kolmekymppisiä juhlistetaan lahjojen sijaan laululla, joiden valitsemista hiottiin vuoden mittaan. Jokaisiin juhliin harjoiteltiin yhtä paljon (0-1 kertaa). Minun juhlissani ystävät lauloivat Pidä huolta, minusta se kuulosti upealta. Liikutti.

Niin, itsekin täytin 30. Säästyin ehkä pahimmalta kriisiltä häämatkan osuvan ajoituksen ansiosta, vaikka tuntuu etteivät ne ystävätkään ole pahemmin kriiseilleet.

Vuoden aikana menin sekä kihloihin että naimisiin. Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että elämä vei minut vuoden aikana ensin pariisilaiseen maailmanpyörään ja tuoreena aviovaimona vetistelemään Espoon maistraattiin. Ja kaikki se rakkaus, mitä olemme saanet toistemme lisäksi lähipiiriltä. Polttarit! Häävieraat! Rakkauden vuosi 2013! Kiitos, kiitos, kiitos!

Hih, ja muuten tänä vuonna ei tainnut mennä kukaan muu tuttu naimisiin paitsi minä ja mun isä. Hyvä me!

Nyt eletään avioarkea, eihän se eroa avoelämästä juurikaan. Paitsi että mulla on uusi sukunimi ja en vielä kyllä ole siihen tottunut. Ja vihjailuja perheenlisäyksestä saa kuulla useammin.

"Muistatteko sen vuoden 2013, kun kaikki sai lapsen?" Olen vuoden aikana saanut tutustua uusiin ihmisiin - muutamiin isoihin ja moniin ihaniin pieniin. Aiemmin taisin kuvittella, että kaikki vauvat on samanlaisia ja näyttää samalta, mutta tämä vuosi on opettanut toisin. Pieniä erilaisia persooniahan ne on kaikki jo aika alusta. Tuleekohan samanlaista "vauvaruuhkavuotta" enää toiste. Toisaalta ehkä emme ole nähneet vielä mitään...

Ja minusta tuli myös toistamiseen kummitustäti. Tärkeät, rakkaat siskontytöt. 

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja kävin Afrikassa. Se oli kyllä elämäni reissu ja jätti sulateltavaa pitkäksi aikaa. Ja hingun päästä sinne uudelleen. Vuoden aikana kävin myös Pariisissa ja Pietarissa (ekaa kertaa Venäjällä). Ja Tallinnassa katsomassa Robbieta!

Kop kop kop. En ollut yksissäkään hautajaisissa. Kop kop kop. Mutta tämä tarkoittaa, että minulla on kaikki rakkaat ympärillä, jotka olivat vuoden alussakin. Siitä olen onnellinen. Mutta silti kop kop kop.

En kirjoittanut kirjaa, mutta osallistuin yhteen kirjoituskilpailuun. Alku sekin, vaikkei menestystä tullutkaan.

Lopetin lihansyönnin (tästä mietteitä lisää jossain vaiheessa).

En pyöräillyt 1 000 kilometriä tänäkään vuonna (750 kilometriin se jäi). Sen sijaan ostimme kesärutkun aka auton, joka on meillä edelleen. Hmph.

Joulukuussa olen uskaltanut tunnustaa itselleni, että olen ollut vähän väsynyt enkä jaksa kaikkea. Sen tunnustamisen jälkeen on helpottanut, väsyttävintä koko asiassa ehkä oli se ponnistelu väsymystä ja sen myöntämistä vastaan. Eilen paistoi aurinkokin, kyllähän se tästä.

Selailin kuvia tältä vuodelta, niistä todettakoon: Näin edesmenneen Nalle Lehtosen Lohjan Tanhuhovissa ja Robinin Aadan kanssa Circuksessa, Kickersit tulivat takaisin, neuloin kahdet villahousut ja paljon sukkia ja lapasia, kävin katsomassa MM-jääkiekkoa, olin mukana järjestämässä tuottoisaa tavarakeräystä Hope-järjestölle, vietin mahtavan kesän festaroiden, mökkeilen ja häitä valmistellen, kasvatin tomaatteja parvekkeella, sienestin, tein omenahilloa, söin mahtavissa ravintoloissa (aika monesti), kokkailin, kävin sirkuksessa, juhlin, juhlin ja juhlin. Ja kaikki tämä mahtavien ihmisten kanssa.

Good year 2013!

Hyvää joulua!

Meillä täällä sateisessa Naantalissa tuoksuu seitan-"kinkku". Kerron joulun jälkeen tuliko hyvää. Helppo se ainakin oli tehdä.

Jääkaapissa tekeytyy sillikaviaari ja P:n äidin italiansalaatti. Pitäisköhän pikkasen vielä maistaa?

Epäsopivasti näin jouluaatonaattona, että mihin on kadonneet joulu/talvisiiderit? Ovatko kaikki (ainakin oli Golden Cap ja Upcider) valmistajat yhdessä päättäneet lopettaa valmistuksen? Olen etsiskellyt niitä muutamia kertoja eri kaupoista ja nyt joulun alla eritoten. Tietääkö joku? Itte tykkäsin niistä.

No mutta hei, arkihuolesi kaikki heitä ja nauti joulusta! Puspus!

Aurinko armas

Olin tikahtua nauruun Hesarin uutisoitua, että pk-seudulla on tehty 8 vuoden ennätys joulukuun aurinkoisuudessa. Aurinko on paistanut 15 tuntia, hallelujaa! Joinain vuosina aurinko näkyy vain puolen tunnin ajan, tämä on onnen vuosi!

Itse olen henkilökohtaisesti tuntenut auringonvalon joulukuun aikana kasvoillani ehkä kerran, koska suurin osa tästä ruhtinaallisesta auringonvalostahan tietysti valuu Suomen päälle toimistoaikana. Eli on turha odotella mitään d-vitamiinin yliannostusta tästä maatamme kohdanneesta suuresta onnesta huolimatta... Kai kaikki muuten syö d-vitamiinia?

Ja jos joku jossain päin maailmaa vielä ihmettelee, miksi me suomalaiset olemme niin synkkiä, niin haluaisin kutsua heidät ihan henkilökohtaisesti asumaan (vaikka meille) kuukaudeksi pariksi tänne pohjolaan!

Kokeilkaa itte, miltä tuntuu elää maassa, jossa pitäisi olla kiitollinen siitä hyvästä, että on saatu 15 tuntia valoa 18 päivän aikana?!

Hyvää vuoden pimeintä päivää siis!

Joulun perinteitä

Olkoon elämä piparia vaan!

• Naisten pipari-ilta. Ihana paras ystäväni ja kaasoni (kauanko voi viitata ihmiseen kaasonaan, hänhän on jo vähän niinkuin jättänyt tehtävät taakseen, vai voiko kaasoa kiusata vielä esimerkiksi paperihääpäivänä?) järjestää vuosittain talkooillan, jossa leivotaan ja koristellaan pipareita. Naiset ja lapset tervetulleita! Tarjolla glögiä ja naurunkiherrystä.
• Kulosaaren Casinon joulubuffet. Helsinkiläistyneet turkulaiset miehineen vetävät itsensä ähkyyn joka vuosi tunnelmallisella kasinolla, josta maisemat olisivat varmasti upeat jos joskus näkisi metriä pidemmälle ikkunasta. Pitänee joskus käydä kesälläkin. Jos ehditään käydään myös muissa Royalin buffeteissa pienemmillä porukoilla (kaks yhden hinnalla -lipuilla tietysti). Tänä vuonna kokeiltiin myös Fishmarketin jouluruokailu, buffet oli erinomainen, mutta pöytiin tarjoillut pääruoka ja jälkiruoka eivät kyllä sykähdyttäneet.
• Itsenäisyyspäivä. P:n mukana tullut perinne, jolloin vietetään hänen perheensä kanssa joulua. Joulu tulee siis jo "etukäteen" joka vuosi. Jouluruokaa ei oikeastaan tarjota, paitsi P:n äidin italiansalaattia, mutta joulupukki käy (tänä vuonna P:n siskonpoika) ja vietetään aikaa yhdessä. Kiva perinne siinäkin mielessä, että joulu on aina kaikilla niin ruuhkainen, niin ehditään sitä tällä tavalla kaikessa rauhassa yhdessä viettää ja joulunpyhinä ehtii juosta sitten muualla.
• Mummokaverin joulukortit. Siitä asti, kun Aada oli vielä Napinkainen eli äitinsä mahassa, olen käynyt joka joulukuu kirjoittamassa mummokaverin joulukortit. Joka vuosi niitä on ostettu, kirjoitettu ja lähetetty 9 kappaletta, tänä vuonna jäi yksi kirjoitusvaiheessa yli. Minä keksin heti, miksi yksi jäi yli, mutta mummokaverilla kesti hetki. "Ai niin, eihän mulla oo enää poikaa". Niin siinä valitettavasti kävi, että mummokaverin ainut lapsi kuoli syksyllä.
• Joulukarkit. Olen tehnyt niitä joka vuosi P:n perheelle lahjaksi (piti tehdä ekana jouluna tietty hyvä vaikutus!) ja tänä vuonna käynnistän tehtaan uudelleen vielä viikonloppuna ja teen niitä omallekin perheelleni. Pitäisi myös jakaa täällä blogissa hyväksi havaitut karkkiohjeet, haen niitä joka vuosi uudelleen netistä ja parhaan piparitoffeen ohjeen olen jo kadottanutkin ehkä iäksi.
• Isän tädin edesmenneen miehen sisarella ja tämän miehen luona vierailu. Oikeastaan ainut lapsuudesta asti muuttumattomana säilynyt jouluperinne ja siksi sitäkin rakkaampi. "Meidän joulu alkaa siitä kun sinä käyt", sanoo Siiri joka joulu. Ja niin alkaa muuten minunkin. Lapsena käytiin aina katsomassa Joulurauhan julistus heillä, nykyään siitä on pitänyt hieman joustaa mutta aina ennen joulunpyhiä on tullut käytyä. Ja tänä vuonna palautetaan alkuperäinen perinne!
• Sinkkukinkut/Tapsan tahdit. Mun mielestä jouluna on kiva käydä baarissa kavereiden kanssa - joko joulupäivänä tai tapanina. Joidenkin mielestä varmaan ehdoton EI! mutta on siinäkin oma tunnelmansa, joulurilluttelussa. 
• Pelastusarmeijan joulupata. Hyväntekeväisyyttä ja parasta joulumieltä itselle! Uskoa ihmisiin ja rauhaan ja rakkauteen! Jos ette usko, kokeilkaa itte. Tunti padan vieressä tuiskussa (tai vesisateessa niin kuin tänä vuonna) ja maailma on taas niin paljon parempi paikka...
• Perhe. Avioeroaikuisena perhe ei ole enää siinä samassa roolissa jouluisin kuin ennen, mutta tietysti edelleen tärkeässä - vaan vähemmän perinteisessä.  Minun perheeseeni kuului vielä 10 vuotta sitten 4 henkeä, nyt perhepiirissä pörisee yli 10 pientä ja suurta ihmistä (ja tämä siis vain minun puolen perhe, P:n puolelta tulee saman verran lisää)... More the merrier! Aikamoinen säätöhän siitä joka joulu syntyy, mutta yleensä saadaan rullaamaan, eiköhän tänäkin vuonna!

Marimekko - Sukat makkaralla

Ai, että mieltäni ilostutti alkuviikon uutiset Marimekon Thaimaan-tehtaasta, jossa työntekijät tekevät Sukat makkaralla -laseja vaarallisissa oloissa.

Onneksi päätimme tukea Marimekon "vastuullista" toimintaa häidemme yhteydessä toivomalla käytännössä ainostaan näitä kyseisiä laseja lahjaksi. Wuhuu!

Ehkä tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä. Kyllähän se Made in Thaimaa -leima siellä design-lasin pohjassa hieman arvelutti ja siitä kai olisi fiksumpi voinut tämän päätelläkin. Mutta jotenkin sitä jossain mielensopukassa vielä yhdistää joitain positiivisia arvoja tiettyihin suomalaisyrityksiin.

Plus tätä minä ihmettelen! Jos minä ostan 2 euron viinilasin Ikeasta, en kai voi olettaa (vaikken ehkä aktiivisesti sitä ajattelekaan/halua ajatella) mitään muuta kuin että se on tehty hikipajassa jossain päin maailmaa, eihän siitä voi valmistajalle paljoa käteen jäädä. Mutta jos minä (tai tässä tapauksessa häävieraani) maksaa 30 euroa viinilasista (siis aivan järjetön hinta yhdestä lasista, tiedän), ajattelisi/toivoisi että siitä jäisi tekijällekin sen verran että perheen saisi elätettyä. Tai että saisi tehdä työnsä turvallisesti.

Huoh. Paha maailma. Sinisilmäinen Heenu. Kauniit, pahat lasit.

Marimekko.

Pikkujoulun taikaa

Aika kultaa muistot. Tuskin viime vuonnakaan lähdin pikkujouluista väsymyksen takia. Varmaan samasta syystä kuin tänä vuonna, liikaa viiniä ja tunne, että tää homma on nyt taas niin nähty tältä vuodelta.

Ihan hauskaa oli oman tiimin kanssa, sovittiin että ensi vuonna ei puhuta kenellekään muulle kuin omillemme, niin ei tarvitse irrotella kenenkään käpäliä toistemme olkapäiltä.

Lauantaina (kun vihdoin selvisin sängystä ylös) oltiin P:n siskonlasten kanssa jäkismatsissa. Maamme-laulun esittivät lapset ja aloituskiekon heitti sotaveteraanipappa. Minulla oli krapula. Laulun ajan sain vielä hillittyä kyyneleitä, mutta papan astellessa jäälle oli peli menetetty. Vollasin naama punaisena ja lapset ihmettelivät. Ja nauroivat. Ja tuntuivat myös ymmärtävän. P otti valokuvia. Hysteria vain ruokki itkuani.

Sunnuntaina pystytettiin perinteiseen tapaan aamupalamaja, jossa nautittiin myös pipareita ja joulutorttuja.

Sunnuntai-iltana ehdittiin vielä testata Tapiolan Funky Burger (todella suosittelen mestan kasvishampurilaisia, portobello-punajuuripihvi/vuohenjuusto-yhdistelmä, nam!) ja käydä tsekkaamassa se paljon suositeltu ja minua mietityttänyt Gravity. Oli se hieno. Parasta 3D:tä. Sandra Bullockin aiheuttamasta hämmennyksestäkin pääsin yli. Suosittelen sitäkin! Ja Kino Tapiolaa, vanhan ajan fiilistä!