Friday, August 30, 2013

Meidän häät

Juhlapaikan, Villa Salin, koristeluina käytettiin sekä ostettuja kimppuja että poimittuja auringonkukkia. P:n äiti teki luonnonkukista ja auringonkukista kauniit seppeleet porteille ja oveen.
Nämä "trendipillit" olivat ehkä ensimmäinen asia, jonka häihin ostin. Pahvisia, ei siis kovin käytännöllisiä, mutta kauniita.
Paikkakortit ja takansytykeruusut askarreltiin itse. Ruusuja unohdettiin tarjota ollenkaan iltavieraille, niitä jäi kasa. Huikatkaa, jos haluatte omanne.
Kaikki juhlapaikan pöydät valjastettiin käyttöön ruokailun ajaksi. Pöytäliinat olivat lakanoita, joita yksi ystävä käytti omissa häissään helmikuussa. Niihin liittyy sellainen pieni tarina, että häiden jälkeen pesin ne, vein kuivatushuoneeseen kuivumaan ja seuraavana päivänä kun menin niitä hakemaan, ne oli viikattu (ja todella viimeisen päälle tarkasti muuten) minun pyykkikassiini. Kuivatushuone oli muuten täysin tyhjä, joten tilasta ei ollut puutetta...
P:n äiti teki saaristolaisleipää, tai kuten hän sen uudelleen nimesi "Huldan hääleipää", vaaleat leivät ostettiin Stockmannilta. Niiden kanssa tarjottiin merisuolavoita ja hummusta. Takana näkyy myös ystävältä lainattu suuri liitutaulu, jossa luki menu.
Kaikki ruoat tehtiin itse suunnittelemani menun pohjalta. Salaattipöydässä oli vihreän salaatin lisäksi etikkainen kaaliraaste, minttukuskus, marinoituja oliiveja; punasipulia; herkkusieniä; munakoisoa; papuja, pestomozzarellaa ja siemeniä sekä tsatsikia. Kiitos perjantain ja lauantain talkoojoukoille, ilman teitä ei olisi näitä pöperöitä pöydässä. Ruoka sai paljon kehuja eli se maistui. Siihen pyrinkin tällä itse tekemisellä, omasta mielestäni monet pitopalveluruoat ovat mitäänsanomattommia.


Pääruokana oli kylmäsavulohi-mustapekka-pastalaatikkoa. Vuokrattiin lämpöhaude. Lapsille (ja yhdelle kala-allergikolle) oli lihapullapastaa (joka levisi hieman käsiin). Koko menu oli laktoositon, mutta muita ruoka-allergoita eivät vieraat ainakaan ilmoittaneet.


Nämäkin pienet liitutaulut olivat helmikuisten häiden peruja. Toimivat kivoina opastimina, että mitä on tarjolla. Salaattibuffa oli tarjolla myös iltapalalla kera P:n äidin italiansalaatin, tofun, itsetehtyjen sweet chili -kastikkeessa marinoitujen lihapullien, katkarapusalaatin ja parmankinkun. Yöpalaksi olimme tehneet pakkaseen valmiiksi vuohenjuustopiirakoita, joista meni vain murto-osa, koska ne tarjottiin ehkä hippasen myöhään. Harmitti, kun ne oli niin hyviä, että jäivät monelta saamatta, olisi voinut tarjota myös iltapalalla. Snacksinä tarjolla oli popcornia ja popcorn-mausteita, joita sai sekoitella itselleen eväspusseihin.

Hääpuvun tilasin Etsystä (kaula-aukkoa muutettiin vähän jälkeenpäin ompelijalla). Sormus on 100 vuotta vanha ja löytyi jo keväällä viktoriaana.fi-verkkokaupasta (näkyy paremmin viimeisessä kuvassa). Hopeinen korvakoru-kaulakorusetti ovat DesignDomin käsialaa. Häneltä ostin myös kaasoille nahkaiset rannekorut, joissa helmiä. Auringonkukka kaupungin pellolta. P:n puku (Armani!), kravatti ja taskuliina ovat kaikki Stockmannilta.
Ison ilmapallon piti toimia rekvisiittana valokuvissa. Ne kuitenkin jäivät melkoisen tyhjiksi (isä puhalsi, gröhöm), joten jäivät kuvaamatta. Hyvin pärjättiin ilmankin.

Nämä kengät jäivät melkein saamatta, koska olivat loppu joka paikasta. 39-kokoiset Nine Westin kultaiset överisandaalit kuitenkin joku palautti Zalandolle pari viikkoa ennen häitä ja tilasin ne saman tien. Onneksi, ne sopivat pelkistetyn vihreän puvun kanssa törkyhyvin ja olivat mukavat jalassa.
P:lle tilasin huomenlahjaksi (eilislahjaksi tässä tapauksessa) NES-kalvosinnapit. Itse sain häneltä maanantaiaamun vartalohoidon kylpylässä. Ah.
Rantakuvista tuli kauniita. Vasemmalla kuvaustilanteessa, jossa morsian melkein kaatui mereen, poikki napsahtanut auringonkukka.
Näin tiukasti sulhanen piti kiinni, kun palasin morsiamenryöstöstä. Ei ehkä sen takia, että  pelkäsi minun katoavan uudelleen, vaan enemmän ehkä sen takia, että minut ryöstäneet palomiehet juottivat minulle jonkun tujun snapsin Lauttasaaren Kauniissa Kampelassa ja palasin juhlapaikalle melko iloisessa kunnossa. Ryöstön jälkeen serkun lapsi kysyi minulta "Hoideltiiks sua?", jonka hänen äitinsä suomensi nähtyään hämmennykseni, että "Niin, puhuimme tuossa että mahdettiinko sinua KOHDELLA siellä ryöstössä hyvin."
Juomia. Meillä oli viiniä, kaljaa, siideriä, lonkeroa, skumppaa, lapsille jaffaa, palmaa ja angry birdsejä. Ja kaikkia niitä jäi. Paitsi viimeisiä, jotka yllättäen kelpasivat myös autoilijoille ja raskaanaolijoille. Itseä ei juomien ylijääminen niin häirinnyt, mullahan on tulossa tänä syksynä vielä 30-synttärit, joten menekkiä on. Ruoan jättimäinen ylijääminen harmitti enemmän, mutta sitä tungettiin sitten kaikkien halukkaiden/suostujien matkaan.

Photoboothista jäi muistoksi sekä ihanat polaroidit että digikuvat. Vain muutamat jäivät kuvaamatta, joten aika ahkerassa käytössähän tämä paikka oli. Itse kävimme viimeisinä ja... Noh, sanotaanko että se oli liian myöhään :) Tämä huone järjestettiin myöhemmin "discoksi", jossa mekin sitten tanssimme improvisoidun häätanssin eli Kanye Westin Gold Diggerin. Se lähti jonain juhannusläppänä, joka sitten kävi toteen.. Niin usein ne ei käy :)
Kuvat toimivat hauskana sisustuselementtinä myös juhlapaikalla. Haluaisin ne kotiinkin roikkumaan jostain, ovat mahtavia.

Itsetehtyä Rocky Road -suklaata, joka keräsi miehiltä(kin) kiitosta. Puolet maitosuklaata, puolet tummaa suklaata, voita ja sekaan pieniä vaahtokarkkeja, cashew-pähkinöitä, marianne-murua, keksinpaloja ja omar-kuutioita.

Juustokakut tilattiin Lauttasaaren Voipojilta. Olivat herkkua, mutta aika tujua niin kuin juustokakun kuuluukin, joten kakkuakin jäi 2 kpl, vaikka tilattiin juuri sama määrä mikä vieraitakin oli. Monista paikoista luin, että kakkua pitää tilata 20% ylimääräistä, onneksi en tehnyt niin.
Keksit, pikkuruiset herrasväen pikkuleipäsydämet oli tehnyt äitini. Suloisia ja herkullisia. Kakkukahveille varattut avecit unohtui tarjota (koska ne olivat ajautuneet shottihuoneeseen), mutta niitä tarjottiin kyllä sitten myöhemmin.
Ohjelma sisälsi kaksi musiikkinumeroa. Serkkuni vaimo soitti meille Johanna Kurkelan Rakkauslaulun (sävel Lauri Ylönen, sanat Paula Vesala). Toinen kaasoista, paras ystäväni, lauloi toisen ystäväni säestyksellä Sä kuulut päivään jokaiseen. Hän oli joskus, ennen kuin häät olivat edes pilkkeenä kenenkään silmäkulmassa, luvannut laulaa minun häissäni. Ja sen hän teki, upeasti, vaikka välillä vähän itkettikin. Se ei tietenkään haitannut, vaan teki tulkinnasta vielä sen verran tunteikkaamman. Puheita oli mummoni tervehdyksen lisäksi isäni perinteinen ja koskettava puhe sekä P:n äidin vähän myöhemmin illasta pitämä kaunis lyhyt puhe.
Morsiamen ja sulhasen oma ohjelmanumero oli Shottihuone ja sinne pääsyn varmistamiseksi järjestetty kilpailu. Kerroimme vieraille shottihuoneen aukeavan, mutta että sinne pääsemiseksi joutuu kisaamaan. Kisaan osallistuttiin pareittain (piti valita ihminen, jota ei tunne ennestään) ja heille jaettiin laput, joissa oli kysymyksiä juhlapaikasta, hääparista, päättelytehtäviä yms. Lappu piti tuoda täytettynä sitten joko morsiammelle tai sulhaselle, jotka tarkistivat vastaukset ja antoivat parille tarrat, jotka oikeuttivat sisäänpääsyyn shottihuoneeseen. Jossa siis oli sekä erilaisia shotteja että viskejä. Tästä tulikin loppuillan suosituin huone, jossa tunnelma oli katossa. Välillä pelkäsin, että Villan yläkerran katto romahtaa.
Loppuillan ohjelmaan kuului vielä kaasojen järjestämä Tuttu juttu, joka oli oikeinkin hauska pieni ohjelmanumero, joka kerran vielä keräsi porukan yhteen. P pelasi minut pussiin, kun kysyttiin kumpi on kärsivällisempi. Hän ei vastannut hetkeen ja minä aloin tietysti jo hermostua ja kuikuilla, että "eikö se jo vastaa"... Aamuun astihan niissä kemuissa meni. Pihalla oli kavereiden paloautosauna, josta jengi loikki rantaan uimaan ja hoilotusta Singstar-huoneesta kuului viiteen aamulla. (Ei Pirjo Hakonen)
Hyviä vinkkejä: Palkatkaa valokuvaaja (en voi vieläkään uskoa, että meidän häät näytti näin hyviltä), älkää stressatko säästä etukäteen (hääpäivänä satoi, mutta ei siihen maailma kaatunut, eikä se itkettänyt... niin kuin ei muutkaan pienet "pieleen menneet asiat"), kutsukaa osa vieraista illaksi, jos tila on pieni (tätäkin stressasin etukäteen, mutta iltaporukan saapuminen ja sulautuminen joukkoon meni oikein sulavasti, mitä nyt unohdettiin antaa heille partyfavorit :P), venyttääkää bileet kolmipäiväisiksi jos pystytte (perjantaina naimisiin, lauantaina juhlat, sunnuntaina hotelliin) ja pyytäkää apua (mielelläänhän sitä itsekin toisten häiden/juhlien eteen on valmis talkoilemaan). Älkää suunnitelko päivää liian tarkkaan, on hauskempaa, jos kaikki ei ole etukäteen täydellisesti treenattua. Tunnelma syntyy ihmisistä, meidän läheiset ilmeisesti muodostavat niin uskomattoman porukan, että fiilis pysyi koko päivän lämminhenkisenä ja iloisena. Cheesyä, mutta olemme uskomattoman onnekkaita, että lähellämme on sellaisia ihmisiä. Ja tietty, että meillä on toisemme.
Kaikki kuvat Pirjo Hakonen / Mimesis (paitsi yksi erikseen merkitty)

Sunday, August 25, 2013

Mummo

Minun mummo ei päässyt juhliin, mutta hän kirjoitti tervehdyksen/runon häissä luettavaksi.

Mummo kuvaili sitä näin: "Kirjoitin sen yhtenä yönä ja ihan kuin olisin irtautunut tästä maailmasta siihen, josta kirjoitin".

Tässä kirjoituksesta katkelma:

Nyt te voittekin lähteä "häämatkalle" satumaahan. 
Saatte haavelaivalla purjehtia 
sineen vaarojen kaukaisten. 
Saatte laivanne ankkuroida 
rantaan sinisen sataman. 
Siellä tunnette miten tuoksut sataman 
ovat aistejanne huumaavat. 
Aivan pienen hetken saatte katsoa
syvälle elämän ja maailman kauneuteen. 
Tallentakaa ne hetket syvälle sydämiinne, 
niin pääsette sinne tarpeen tullen uudelleen.

Kun soitin mummolle kiittääkseni kirjoituksesta, hän puhkesi puhelimessa lauluun. Hän lauloi minulle puhelimessa Ranskalaisen paimenlaulun "Jospa oisit kaunokukka" ensimmäisen säkeistön.

Jospa oisit kaunokukka, tuossa polun varrella
Jota saisi paimenrukka ilahtuen katsella
Vaikka oisit tulen henki, lauhana mi puhaltais
Hyväillen se mummonkin polon poskea koskettais

Onhan se aikamoinen mummo se.

Perjantaina olisin halunnut myös soittaa vaarille ja kertoa, että poika-asiat on nyt kunnossa.

Monday, August 19, 2013

Elämäni paras viikonloppu


Tämän oven takana (ja edessäkin) vietettiin tänä viikonloppuna mahtavat juhlat. Rakastin jokaista hetkeä ja liikutun edelleen kyyneliin niitä miettiessäni.

Meillähän juhlat kestivät koko viikonlopun, suosittelen sitä ehdottomasti muillekin hääpareille. Perjantaina naimisiin plus pienimuotoinen puutarhajuhla sekä talkoot, lauantaina isot juhlat ja sunnuntaina vielä viettämään "hääyötä" hotelliin. Shampanjan juomista, naurua, upeita ihmisiä ympärillä, suudelmia, onnen kyyneleitä kolme päivää yhden sijasta! Ihana aviomies oli varannut mulle vielä tälle päivälle rentouttavan vartalohoidon - täydellinen lopetus juhlaputkelle.

Olo on yhtä aikaa haikea ja onnellinen. Lisää juhlista vielä myöhemmin, nyt vaimon pitää nukkua - kolmen päivän festarit vaativat veronsa.

Thursday, August 15, 2013

Päiviä häihin 1 tai 2 - Brooke ja Ridge

 Jakso: 4039

Hääpaikka: Joku kartano

Bestman ja kaaso: Thomas Forrester ja Bridget Forrester

Puku: Kiva naruolkaiminen vartalonmyötäinen (eikö kenellekään ole enää koskaan jotain puhvihametta?!)

Kuka (yrittää) estää häät: Stephanie eikä Massimo taida olla liitosta kovin onnellinen, mutta ei tee mitään estääkseen. Aivan jakson lopussa Brooke vastaa kysymykseen "Tahdotko?" "EN!"

Muuta draamaa: Bridget on rakastunut Ridgeen (ja ilmeisesti toisinpäin myös) eli entiseen/tulevaan isäpuoleensa ja silmäilee tätä kaihoisasti. Ei voi tyttöä varsinaisesti syyttää, kun oma äiti teki vastaavan tempun aiemmin. Brooke tietää tilanteen ja siksi vihkitilaisuuden lopulla keskeyttää häät. Macy toipuu syövästä. Thorne pitää hänestä huolta. Kaikille on selvinnyt, että Ridge onkin Massimo Maronen poika - ei siis Forrester lainkaan! Mutta jos Ridge ja Bridget haluaisivat olla julkisesti yhdessä, pitäisi Ridgen tunnustaa ettei ole Forrester, koska maailman silmissähän he ovat sisko ja velipuolet. Yöks!

Erikoista: Olin väärässä, Ridgen hiukset voivat olla vieläkin karseammat! Brookella silmäryppyjä. Alkutunnari edelleen sama vanha!

Häiden cheesyin: Leijuvat päät, jotka käskevät Brookea naimisiin tai olemaan menemättä, jotka morsian kuvittelee alttarilla. Ehkä myös itkusta tärisevä Deacon.


Oppi omiin häihin: Olen oppinut tosi paljon rakkaudesta näiden Kaunari-häiden kanssa.

Omat häät -tilanne: Huomenna mennään! Nähdään rouvana!

Wednesday, August 14, 2013

Päiviä häihin 3 - Brooke ja Whip (Who the f is Whip?)



 Jakso: 3801

Hääpaikka: Forresterien kartano

Bestman ja kaaso: Deacon ja Bridget (huumoriarvo on rajaton)

Puku: Ehdoton lempparini! Kaunis empire-puku, jossa tietty Brooken vauvamaha (Deaconin baby), kirjailtu yläosa ja silkkinen suora alaosa

Kuka (yrittää) estää häät: Ensimmäisistä Stephanien silmien muljautuksista voisi päätellä, että hän pakottaa itkevän Brooken Whipin kanssa naimisiin eli kukaan ei estä, pakottaa.

Muuta draamaa: Perheeseen on otettu uusi sekopäälapsenvahti Erica, joka haaveilee Rickistä.

Erikoista: Massimo Marone bongattu vieraiden joukossa

Häiden cheesyin: Leijuvat päät, jotka käskevät Brookea naimisiin tai olemaan menemättä, jotka morsian kuvittelee alttarilla. Ehkä myös itkusta tärisevä ja riipivästä rakkaudesta morsianta kohtaan kärsivä Deacon.


Oppi omiin häihin: Hyvä valinta se empire ;)

Omat häät -tilanne: Kääk! En osaa muuta sanoa. Jännittää.

Tuesday, August 13, 2013

Häihin päiviä: 4 - Ridge ja Taylor


Jakso: 3478 (Ridge ja Taylor uudistavat valansa, jäi välistä äsken)

Hääpaikka: Biitsillä, St. Thomas

Bestman ja kaaso: -

Puku: Vaalea paljetein koristeltu hyvin vartalonmyötäinen kesämekko (Ridgellä valkoinen puku!)


Kuka (yrittää) estää häät: Odotin Brooken hyppäävän palmujen seasta estämään häät, mutta ei.

Muuta draamaa: Pikku-Ericin oikea isä Deacon on ottanut poikansa itselleen. Amber ja Rick yrittävät saada hänet takaisin.

Erikoista: Hirveen vähän tapahtumia tässä jaksossa.

Häiden cheesyin: Huonolla aksentilla englantia puhuva pappi ja parin lässytykset rannalla.

Oppi omiin häihin: Näin ekaa kertaa naimiisin menevänä tämä yletön valojen uudistaminen tuntuu vähän yliampuvalta. Never say never tietty...

Omat häät -tilanne: Kerroin töissä, että en saa enää nukuttua öisin. Pomo kysyi, että jännittääkö tapahtuman logistiikka vai itse naimisiinmeno? Naimisiinmeno ei jännitä, kertaakaan en ole vastaustani tammikuun jälkeen katunut. Mutta tää kaikki muu härdelli. Mitä jos, mitä jos, mitä jos? Mitä jos kaikki meneekin niin ku pitää?

Monday, August 12, 2013

Päiviä häihin 5 - Deacon ja Bridget

 Jakso: 3687 (vihkivalojen uudistaminen jälleen kyseessä)

Hääpaikka: Kirkko

Bestman ja kaaso: -

Puku: Forresterien puku, söpö, tyttömäinen, ei kokopitkä, vartalonmyötäinen


Kuka (yrittää) estää häät: Salahäät, kukaan ei voi estää kun ne ei tiedä!

Muuta draamaa: Brooke kyllä yrittäisi estää häät, jos tietäisi, sillä hän on juuri tehnyt raskaustestin, josta selviää hänen odottavan Deaconille lasta. Rickillä ja Amberilla on avio-ongelmia, mutta hekin ovat saamassa vauvan.

Erikoista: Nyt jos koskaan toivoisin, että olisi olemassa myös Kauniit ja Rohkeat - parhaat tappelut ja paljastukset -dvd! Mitä tapahtuu kun tämä vyyhti selviää?

Häiden cheesyin: Brooke kutsuu itseään älykkääksi naiseksi, jolle nyt vaan sattuu ja tapahtuu.


 Oppi omiin häihin: Noh höh, the obvious... Varmista, ettei kukaan sukulainen ole raskaana tulevalle miehellesi!

Omat häät -tilanne: Nyt tai ei koskaan. Viikonloppu oli jo todella tehokas (mitä nyt lipsahdettiin nauttimaan kesäillasta kapakkaan) ja nyt on loppukirin paikka. Tänään värjätään hiukset!

Thursday, August 8, 2013

Häihin päiviä: 8 - Rick ja Amber



 Jakso: 3198 (Ensi treffeistä 300 jaksoa eteenpäin ja Amber ja Rick ovat menossa jo 2. kertaa naimisiin) 

Hääpaikka: Forrestereiden kartano

Bestman ja kaaso: -

Puku: vartalonmyötäinen, helminkirjailtu, beige,  Stephanien vanha, kaunis, ihmeellinen tukka törröttää tiarasta valinta

Kuka (yrittää) estää häät: Kimberly Fairchild (who?), joka uskoo Rickin menevän naimisiin vain velvollisuudesta ja rakastavan oikeasti häntä. Kimberly soittaa Becky Moorelle Pariisiin (Eiffel-torni-insert), joka on Amberin ja Rickin pojan oikea äiti ja pyytää tätä paljastamaan salaisuutensa, jota Kimberly ei edes tiedä.

Muuta draamaa: Eric ja halvauksen takia pyörätuolissa oleva Stephanie on taas naimissa. Macy, Sally Spectran tytär (on nähty jo parissa aiemmissa häissä Thornen tai muiden miesten käsipuolessa) ja Thorne on yhdessä, mutta Thorne rakastaakin Brookea. Kaikki tietävät paitsi Macy ja Stephanie, jonka heikon kunnon takia salaisuus on pidettävä. Melko reilua Macylle!

Erikoista: Pappi, jolla on viikset, on nimeltään Pappi Foster. "Hän on vihkinyt kaikki meidät joskus", naureskelee Stephanie.

Häiden cheesyin: Näissäkin häissä Amberin ja Rickin poika pikku-Eric päästää ääniä ratkaisevalla hetkellä.

Oppi omiin häihin: Jos olis pappi, niin sillä ehdottomasti ois pitänyt olla viikset. Toivottavasti maistraattivihkijällä on!

Omat häät -tilanne: Vannomatta paras. Jouduin syömään sanani. "Mun häihin ei kenenkään sit tarvitse askarrellapaskarrella mitään". Tänään kiusasin tulevia sukulaisia kokonaisen illan verran. Kannatti, sillä lopputulos on mahtava!

Wednesday, August 7, 2013

Häihin päiviä: 9 - Ridge ja Taylor




Jakso: 2825 (Kyllä vain, noin sata jaksoa myöhemmin Brooke on taas heivattu ja valkoista kolttua sovittelemassa Taylor)

Hääpaikka: Kirkko

Bestman ja kaaso: Thorne Forrester, Stephanie Forrester

Puku: v-kaula-aukko, ei kovin hyvin laskeutuva, ei sovi Taylorille ollenkaan, erikoinen teinipörökikkaratukka

Kuka (yrittää) estää häät: No arvatkaa! Brooke on tietysti häissä paikalla valepuvussa Clarken deittinä. Ei kuitenkaan aktiivisesti estämässä häitä, vaan Brooke uskoo Ridgen keskeyttävän häät itse. Vihkiminen tapahtuu ja Brooke jää pimenevään kirkkoon itkevään. Ja vannomaan kostoa.

Muuta draamaa: Eric on yhdessä Sheilan kanssa ja siitähän Stephanie ei tykkää. Amber ja Rick (näyttelijä vaihdettu vanhempaan ja miehekkäämpään) suunnittelevat ensitreffejä.

Erikoista: Taylorin kasvoja jo hiukan kiristelty.

Häiden cheesyin: Taylorin ja Ridgen vauva päästää pienen kurnauksen, kun pappi kysyy onko avioliitolle vastustajia (niin just se bebe, jota Taylor odotti viime häissä).

Oppi omiin häihin: Varmista, ettei P:n exiä saavu paikalle valepuvussa.

Omat häät -tilanne: Onkohan tää counter ihan oikeassa? Huomenna vasta näkee Forecasta 10 päivän ennusteessa ensi lauantain. Vai olenko laskenut perjantaihin, jolloin käydään maistraatissa?

Tuesday, August 6, 2013

Häihin päiviä: 10 - Ridge ja Brooke


Jakso: 2706-2707 (Brooke ja Ridgehän olivat jo naimisissa, mutta avioliitto mitätöitiin, kun Taylor palasi kuolleista)

Hääpaikka: Forresterien kartano

Bestman ja kaaso: Brooken ja Ericin poika Rick sekä Brooken ja Ridgen tytär Bridget

Puku: Vartalonmyötäinen, kaunis kaula-aukko, hihaton, käsineet, tiara ja takahuntu

Kuka (yrittää) estää häät: Taylor, joka on raskaana Ridgelle. Brooke puolestaan on huijannut  olevansa myös raskaana ja sanonut Taylorille, että häät alkavat tuntia myöhemmin kuin oikeasti. Taylor saa tietää ja lähtee hurjastelemaan häihin kuskinaan Thorne (sleazebag is gone). Taylorin synnytys alkaa kuitenkin sopivasti matkalla ja Thorne muuttaa kurssin kohti sairaalaa. Sinne ei kuitenkaan ehditä, vaan Thorne auttaa synnyttämään lapsen autossa.

Muuta draamaa: Rickin ja Bridgetin lapsenvahti Amber aloittaa, hänhän sitten myöhemmin vietteli Rickin, joka tässäkin kohtaa kai on jo 16-vuotias

Erikoista: Ridgen tukka on karseimmillaan koskaan. Papilla viikset!

Häiden cheesyin: Loganin perheen ryhmähali.

Oppi omiin häihin: Osaan kohta ulkoa kristillisten häiden jenkkikaavan. Alkaa jo tuntua vähän härskiltä tämä Ridgen monettako-kertaa ikuisen rakkauden vannominen.

Omat häät -tilanne:  Kultaiset kengät tuli! Menu on vielä kesken! Tanssitaanko häätanssi vai ei?


Sunday, August 4, 2013

Häihin päiviä: 12 - Taylor ja Omar



Jakso: 1924-1925

Hääpaikka: Palatsi, Marokko

Bestman ja kaaso: Omarin palvelija Ahmed ja Taylorin palvelija Yasmine

Puku: Itämainen, timattikoristelut, vaalea kaapu, tiara

Kuka (yrittää) estää häät: Kaikki katsojat, mutta kukaan ei pelasta Tayloria.

Muuta draamaa: Ridge ja Brooke on juuri vierailleet prinssi Omarin palatsissa, jossa Taylor asuu salaa. Kaikki luulevat hänen siis kuolleen lento-onnettomuudessa. Taylor kuulee Ridgen ja Brooken olevan naimisissa (miksei ne häät ole mun dvd:llä, ehkä koska ne mitätöitiin myöhemmin?!). Ridge päivittelee kotiin palattuaan erikoista "prinsessa Laylaa", joka ei sanonut sanaakaan huntujen takaa, mutta suuteli Ridgen kättä tämän lähtiessä palatsissa. No se oli sun vaimos Taylor, hei puusilmä Ridge! Taylorin entinen työkaveri Warrick epäilee Laylan olevan Taylor (millä perusteella?), mutta luopuu teoriasta kun kuulee häistä.

Erikoista: Taylor järkeilee itselleen, että hän ei voi enää palata Ridgen ja heidän lapsiensa elämään. Että heidän on parempi ilman häntä. Hän aikoo omistaa elämänsä häiden jälkeen orpokodin hoitamiselle, vaikkei oikeastaan rakastakaan prinssiä. Taylorin sormuksessa ei ole timageja, mutta Omarilla on sitäkin enemmän.

Häiden cheesyin: Kaikenlaisia eri etnisiä taustoja omaavat orpolapset laulavat hääparille.

Oppi omiin häihin: Morsiammella on parempi olla enemmän bling blingiä kuin sulhasella.

Omat häät -tilanne: Öisin mietin, että mitä jos sataa koko päivän ja entä jos kaikilla on tylsää.

Friday, August 2, 2013

Päiviä häihin: 14 - Ridge ja Taylor


Jakso: 1296 (600 jaksoa myöhemmin Ridge on taas menossa naimisiin)

Hääpaikka: Kirkko

Bestman ja kaaso: Thorne Forrester (still that sleazebag) ja Felicia Forrester

Puku: Tyköistuva, pitsinen, pitkähihainen mutta silti olkaimeton, v-kaulus, keskihalkio, pienenpieni laahus, aika perinteinen

Kuka (yrittää) estää häät: Karen, Carolinen kaksoissisko, joka on lähentynyt Ridgen kanssa. Karen ei oikeastaan haluisi estää häitä, mutta joku Blake painostaa. Hän jänistää kuitenkin viime hetkellä. Toinen häiden estäjä on Brooke, joka kuulee juuri ennen häitä odottavansa lasta Ridgelle. Hän turvautuu häiden estämisessä muun muassa puhelinkoppiin ja yrittää saada käsiinsä vihkikirkon numeroa. Lopulta Brooke ajaa avoautolla paikalle, muttei ehdi ajoissa.

Muuta draamaa: Brookehan on siis häiden hetkellä naimisissa Ridgen isän Ericin kanssa ja heillä on pikku-Eric, jolle tulee häiden ajaksi uusi lastenhoitaja, joka on... rumpujen pärinää... kaikkien aikojen pahis terveydenhoitaja Sheila! Sally Spectran kokoonpano änkee häihin vaikkei ole kutsuttu. Paikalla astelee myös joku rokkikukko, jolla on selvästi beefiä Taylorin isän kanssa.

Erikoista: Ridge puhuu ensimmäisen vaimonsa kuvalle ja tsekkailee sen jälkeen Brooken kuvaa ennen vihkimistä.

Häiden cheesyin: Eric kiittää Ridgeä, että saa olla naimisissa Brooken kanssa. Ja pörröttää sitten poikansa muutenkin tuuheaa tukkaa.

Oppi omiin häihin: Älä koskaan mene naisimisiin sekä isän että pojan kanssa.

Omat häät -tilanne: Metsästin kahdesta eri Lidl:stä tarjoustuotteita häihin (ekassa ei ollut tarpeeksi). Luen ruokakauppojen mainoksia innokkaammin kuin koskaan. Tehdään siis ruoat itse.