Monday, April 29, 2013

Ihan kuin olisi jo kesä -viikonloppu

Perjantaina join kuohuviiniä Kalliossa ja Prahassa (baari) oikein iloisessa seurassa. Yöbussissa teini huusi koko matkan, että ”nauttikaa hei elämän pienistä asioista”. Olin aika humalassa itsekin.

Lauantaina vein isotädin 95-vuotiskaffeille hänen lähiseurakuntaansa. Kirkko kutsuu vanhat syntymäpäiväsankarit viiden vuoden välein juhliin, olimme siellä yhdessä myös viisi vuotta sitten. Paikalla oli nyt noin 80 mummua ja vaaria. Isotäti oli vanhin joukossa, valkohapsien kuningatar. Hän paistatteli nuorempiensa huomion kohteena… ”Voi, kun itse olisin tuossa iässä vielä noin hyväkuntoinen.” Yhdessä laulettiin lopuksi Suvivirsi. Taisi paikan nuorin olla eniten liikuttunut.

Juhlista kiiruhdin avaamaan grillikautta P:n kummitytön perheen luokse. Siellä odotti yksi elämää pursuava kolmivuotias, joka kapsahteli kaulaan tuon tuosta. ”Oo sinä pljinsessa, niin kummisetä on sun pljinssi. Tuu pljinssi tänne pljinsessan luo. Tanssikaa.”

Sunnuntaiaamuna meillä kokoontui väsähtänyt, mutta ahkera, kaasotiimi. Hääkutsut vaan vilisi silmissä. Hääteema jatkui, kun isä palasi ensimmäiseltä viinanhakureissulta ja rahdattiin viisi laatikkoa skumppaa ja erinäisiä viinibokseja meidän olohuoneeseen. Elokuuhun mennessä meillä saattaa olla jo aika mielenkiintoinen sisustus olkkarissa.

Sitten vielä pyöräiltiin mökille grillaamaan toistamiseen viikonlopun aikana.

Koleaa on, mutta kesäpuuhat on jo alkaneet!

Thursday, April 25, 2013

Ihmepavut

Otetaan tölkki isoja valkoisia papuja. Huuhdellaan veden alla. Muovirasiaan pilkotaan valkosipulin kynsi, puristetaan limen tai puolikkaan mehu, lisätään oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja muita mausteita/tuoreita yrttejä. Sekoita. Lisää pavut. Anna marinoitua, mielellään yön yli.

Syö. Minkä kanssa tahansa. Nam.

Wednesday, April 24, 2013

Parsa ja pyörä

Ne tulee samoihin aikaan vuodesta. Nyt ne on täällä!

Parsaa nautitaan taas sitruunan ja parmesanin kera.

Pyörästä puolestaan nautitaan aamuisin ja iltapäivisin työmatkoilla.

Tänään söin iltapalaksi muuten leivän, jonka päälle siivutin avokadoa, puristin limeä, silppusin basilikaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Älyttömän hyvää!

Thursday, April 18, 2013

Kuinka kauan kesään?

Näin pihalla kiurun.

En usko kyllä enää mihinkään ennusmerkkeihin sään suhteen. En usko kesään ennen kuin näen sen itse. Vaikka lumen seasta pukkaa jo ensimmäisiä kukkia, toivoa on vasta kun sitä lunta ei enää ole siinä ympärillä. Piste.

Jo tasaiseen tahtiin lisääntyneet pisamatkin ovat lähes kadonneet. Nekin ottivat varaslähdön.

Thursday, April 11, 2013

Yllätyspaljastus kyvyistäni!

En oo paljon kirjoittanut.

Ku

on syntynyt paljon lapsia.
oon tehnyt paljon töitä.
oon suunnitellut häitä.
on edelleen talvi ja ei huvita mikään.
ei oo muka ollut mitään sanottavaa.

Tää on kuitenkin sitä sellaista aikaa, jonka haluaisin muistaa myöhemmin. Eli yritetään nyt taas kirjoittaa.

Myös siksi, että jos ei kirjoita, ei saa koskaan tietää, että on kuusi vuotta sitten ennustanut omat häänsä kuukauden tarkkuudella oikein, vaikka sulhasen tapaaminenkin oli tuolloin vielä 2,5 vuoden päässä.

Mutt totta se on, mä tosiaan pääsen naimisiin kuuden vuoden päästä lauantaina.