Keskusteluja

Kaverin kanssa mietittiin viime viikolla, voiko huonot ultraäänikuvat palauttaa ja vaatia niitä ottamaan uusia? Se on kuitenkin ainutkertaista ja sitten muistoksi jää kuvia, joista lasta ei edes kunnolla erota. Kyllä sieltä pienen polven näki ja sormien varjot, mutta kyllähän ne kieltämättä parempia ois voineet olla.

Tämän keskustelun jännin juttu on kuitenkin se, että ensimmäinen ystäväni on siis raskaana. Hän saa toukokuussa todennäköisesti (omasta ja minunkin mielestäni) pojan :) Juurikin äsken ensimmäiset ystävät menivät naimisiin ja nyt toiset saavat lapsen. Does this mean that we're all grown up now?

Tapasin kaksi miestä viikonloppuna. Tai tapasin ja tapasin, mutta juttelin kahden _oletettavasti_ sinkkumiehen kanssa. Toinen kertoi, ettei ole tehnyt mitään kolmeen vuoteen ja toinen kysyi pakit saatuaan, että mitä tv-kanavaa katson mieluiten? Hän kun oli yhden televisiokanavan markkinoinnissa töissä. Sinänsä ihailen miehen viitseliäisyyttä. "Ei irronnut, mutta sainpahan vähän kenttätutkimusta tehtyä."

Helsingin miehet (kyllä, kaksi kappaletta on täysin pätevä ja kattava otos _kaikista_ Helsingin miehistä) näyttivät siis parastaan. *Luo haikeita katseita Tampereen suuntaan*

Aada kertoi minulle sunnuntaina pulkkamäkeen lähtiessämme, että olen hänen best friend. Tiedän, etten ole ihan exclusive, mutta hyvältä se tuntui :) Minusta on kyllä kuoriutunut ihan täysverinen täti, pyörin lauantaisin muumien kanssa, katson Dumboa, pyyhin pyllyä ja käyn pulkkamäessä. Ja nautin tästä kaikesta täysin siemauksin <3

Isotäti ihmetteli edellispäivänä hänen luonaan käydessäni, kuinka hän on ehtinyt 91 vuoden ikään. "Olen asunut Helsingissä 72 vuotta, iiks", hän sanoi ja virnisti. Hän muutti tänne 19-vuotiaana, ihan niin kuin minäkin. Minulla vuosia on takana vähän päälle kuusi. Hän antoi minulle joululahjaksi kukalliset alushousut ja rahaa. Muistutti jälleen kerran missä säilyttää osakekirjojaan ja tarjosi aina yhtä maukasta ruokaa.

Mummokaveri kiitteli kovasti kuluneesta ajasta istuessamme eilen hänen keittiössään juomassa viiniä ja syömässä joulutorttuja. "Sun siskos odotti vielä Aadaa kun sä aloit käydä täällä... Ett arvaakaan miten tärkeää mulle on, että käyt." Yhden yksinäisen mummon iloiseksi tekeminen silloin tällöin on kyllä ehdottomasti parhaita asioita, mitä olen saanut aikaiseksi. Voin suositella kaikille.

Vilnasta (uuden vuoden matkakohde, reissuun ens keskiviikkona, jes jes) kuultua. Kollega: "Siellä on samanlainen Radisson SAS kuin jossain toisessa Euroopan maan pääkaupungissa." Toinen kollega: "Euroopan suurin vanha kaupunki." Isotäti: "Paljon kerjäläisiä ja pahaa ruokaa. Hotellikaan ei ollut kummonen." Joku oli käynyt jossain hyvässä baarissa... Kaikki tuntuvat vain piipahtaneen siellä - Baltian kierroksella... Toivottavasti se ei osoittaudu Itä-Euroopan Raisioksi, joka siis on Suomen virallinen ohikulkukaupunki.

Kaverit

Miten mulla on näin mahtavia ystäviä? Välillä täytyy oikein ihmetellä, että miten ihania tyyppejä sitä on saanut ympärilleen.

Takana on siis kaikin tavoin täydellinen viikonloppu Tampereella. Vähän Kumman kaa -maratonia, vähän kossua, vähän baaria, yksi teatteriesitys. Seitsemän tyttöä. Paljon naurua ja iloisia keskusteluja. Muutamia vakaviakin. Tanssimuuvsseja Bricks-yökerhossa. Mitäpä muuta sitä voisi edes pyytää?

Käytiin tosiaan katsomassa Sofi Oksasen Puhdistus Tampereen teatterissa, kun se pääsi Helsingissä jäämään välistä. Ikävä kyllä se oli aika huono. Kirja oli niin mahtava ja odotukset korkealla. Yhteenvetona kai voisi todeta, että näyttelijät olivat korkeintaan keskivertoja ja kirjan hieno tarina oli jotenkin läiskäisty helpoimman kautta leviäksi teatterilavalle. Tietysti tässä tapauksessa pitäisi muistaa, että ensin oli näytelmä ja sitten kirja. Eli ehkä se on kirjaksi kirjoittaessa vasta hioutunut timantiksi.

Tampereella oli myös pitkiä poikia. Se on vähän niin kuin Suomen Hollanti (jossa asuvat vissiin maailman pisimmät ihmiset). Suhteellisen pitkänä tyttönä arvostan tätä tietysti kovasti.

Oli siellä ainakin kaksi yli kaksimetristäkin. Minä jopa ylitin itseni ja hain toista niistä tanssimaan. Ja se lähti :)

Viikonloppu päättyi mitä mukavammin siskon, äidin ja siskon tytön kanssa sunnuntai-iltaa viettäessä. Kumman kaa -naurut irtosivat luonnollisesti tässäkin naisporukassa ja Aada puolestaan tanssi aikas taitavasti sarjan tunnarin tahtiin.

P.s. Onko

a) laitonta
b) hullua
c) aika porvaria
d) laiskaa
e) noloa
f) hyväksyttävää

ajaa viikonlopun aikana seitsemän matkaa taksilla?

P.p.s. Lunta jes!

Sukulaiset

Olin sukuloimassa pidennetyn viikonlopun. Ihanaahan se oli. Vois käydä useamminkin jos ei tarvitsis joka kerta istua autossa 8 tuntia suuntaan. Vähän tylsää kun neljän päivän viikonlopusta kaksi päivää menee matkustamiseen... Ois voinut olla pidempäänkin jos ei ois töitä ollenkaan :)

Lunta siellä ei taaskaan ollut, vaikka p-karjalassa sukulaiset asuvatkin. Sukulaisten lisäksi lähden sinne perinteisesti itsenäisyyspäivän viettoon myös lumen toivossa. Useimmiten sitä ei ole.

Lumen puutteesta huolimatta vietettiin joulua oikeiden ruokien kera ja serkkutyttö kävi järven jäällä luistelemassa. Leikittiin, lekoteltiin, katsottiin tietty linnan juhlat :)

Mummoa piti tällä kertaa ikävä kyllä käydä tervehtimässä sairaalassa, mutta onneksi hän yllätti koko seurueen pirteydellään. Ukki puolestaan päivysti yksin mummolassa. Hyvin näytti hänkin pärjäävän, mutta jotenkin talo tuntui silti hiukan vieraalta.

Sukulaiset on kyllä ykkösiä ja oon aina pitänyt toisaalta myös rikkautena sitä, että heitä on ripottautunut ympäri Suomea. Tulee nähtyä ja reissattua. Ja arvostettua niitä rakkaita tyyppejä, joiden kotien ovet ovat aina auki.

Tavastian lasten sunnuntai

Astelin tänään kello 14 Tavastialle käsipuolessani siskontyttö ja määränpäänä Paukkumaissin konsertti.

Lapsi oli ihan hurmiossa, pomppi ja tanssi melkein koko tunnin. Täti oli ehkä vähän hermostunut ensimmäistä kertaa lapsesta täysin vastuussa olemisesta, muttei ennakko-odotusten mukaisesti hermostunut ympärillä vilisevään lapsilaumaan vaan nautiskeli hyvästä meiningistä ja lasten ilon seuraamisesta.

Bändiä voin suositella, Tavastian järjestelyt toimivat lapsitapahtumassakin ja hinta oli vain 10 e per nuppi.

Ja tapahtumasta ihan unohtumattoman teki tietysti seura. Ihana laps <3

Out with the old, in with the new

Pois yksiöstä. Pois Töölöstä. Pois parvelta. Pois tupakoivan naapurin luota. Pois pikkukeittiöstä ja pois pikkuvessasta. Pois ulko-oveaan aamuisin kuusi kertaa rynkyttävän herran naapurista. Pois ihmisten parista, jotka kantoivat lehtiroskikseen käytävälle laittamani lehtikassin, jossa luki ”saa ottaa”. Pois ministerin kanssa jaetusta kerroksesta. Pois kodista, jota yksi jatkoilla ensimmäistä kertaa luonani vieraillut kaveri luuli varastoksi. Pois puistossa yötä myöten haukkuvan lehmän kokoisen koiran luota. Pois Alepan söpön myyjän luota. Pois lapsellisen hyllyn luota. Pois rakkaiden naapuritalossa asuvien ystävien luota. Pois ikkunan alla sijaitsevasta puistosta. Pois lenkkipolun läheisyydestä. Pois asunnosta, jossa ei kahden vuoden aikana käynyt yhtään hyvää miestä (excluding kaverit). Pois muovimattolattialta, jolla olen monesti nukkunut, kun parvelle kipuaminen tuntui liian vaaralliselta. Pois Ravintola Mountainin nurkilta. Pois pyykkikoneettomuudesta. Pois tiskikoneettomuudesta. Pois asunnosta, jonka alunperinkin piti olla vain väliaikainen pysähdyspaikka.

Kaksioon. Keskustaan. Isoon valkolautalattiaiseen keittiöön. Vilkkaalle kadulle, sisäpihan hiljaisuuteen. Kämppikseksi.

Olen siis muuttanut. Enkä ole ainut. Sisko perheineen on muuttanut takaisin Suomeen. Paras kaveri on muuttanut takaisin Helsinkiin. Kämppis muuttaa meidän yhteiseen asuntoon ensi viikonloppuna.

Sade rapisee ikkunaan. Tavarat on levällään lattialla. Keittiön kaapit ovat vielä täysi mysteeri. Tää tuntuu hyvältä.

Placebo

Ah. Nimensä muikaisesti bändi tarjoili parasta lumelääkettä krapulaan, mitä maailmansa myynyt tyttö voi sunnuntaihinsa toivoa.

Lisäksi inspiroiduin aivan valtavasti. Jos minulla olisi ollut mukanani paperilappu, olisin rustannut ajatuksiani ehkä siihen. Jos olisin kehdannut.

Keikan aikana mietin ensimmäistä kertaa kun näin Placebon livenä. Se oli niinkin kauan sitten kuin viime kesänä Provinssirockissa. Nenä kylmentyneenä Seinäjoen vilpoisessa alkukesän yössä. Huutoa, laulua, kossumehun juomista muovituopeista ja sitten nukkumaan telttaan. Provinssin ja kesän ajatteleminen tuntui hyvältä. Ihan oikeasti lämmitti sisältä.

Mietin, että osaako noita hetkiä arvostaa tarpeeksi silloin kun ne tapahtuvat. Mietin, miksi niin harvoin ajattelen kaikkia niitä hyviä muistoja, hienoja hetkiä ja ihania matkoja, jotka olen kokenut. Kesää... Niin usein sitä juuttuu vaan siihen yhteen tammikuun päivään, jolloin kaikki meni päin helvettiä. Tai yhdessä tutussa kuppilassa pöydän toiselta puolelta jo vuosia sitten lausuttuun lyhyeen, mutta karuun, lauseeseen. "Tietsä, ei sukat pyöri jaloissa."

Alla lainaus ex-blogista koskien asiaa, jota ajattelen päivittäin hymyillen ja josta muistan myös olla kiitollinen.

7. helmikuuta 2007

Minusta tuli täti.

Kello kymmenen aikaan tiistaina 6.2. syntyi maailmaan pikkuruinen ruttuinen rinsessa. 50 senttiä ja 3,3 kiloa sileää poskea, pikkuruisia varpaita, uutukaisen vauvan tuoksua ja onnea. Tämä täti on myyty. Kaikki uuden perheen jäsenet (äiti,isi ja napu) voivat hyvin ja hehkuvat onnea. Kova ikävä on jo nyyttiä, vaikka näin hänet vain muutama tunti sitten. Ihan turha yrittää mitään muuta kirjoittaakaan, ei mielessä pyöri yhtään muuta ajatusta. Juuri ja juuri saan työpaikalla kirjoitettua koiran kakoista ja hiihtolomista... Pieni napu on saanut tätinsä ihan sanattomaksi <3

Tunnit

Maanantai-tiistai. Kaksi päivää. Töitä takana 22 tuntia. Jumppaa 1 tunti.

Viikonloppu. Kaksi päivää sekin. Junassa yhteensä 4,5 tuntia. Bileet 7 tuntia. Baaria 5 tuntia. Krapulaa joitakin kymmeniä minuutteja. Hotellissa nukkumista 6 tuntia. Ahdistusta jokunen tunti sunnuntai-iltana. Hauskaa noin 28 + 1 tuntia (talviaikaan siirtyminen).

Mua väsyttää. Uniaikaa jäljellä ennen herätyskellon pirinää 7 h.

26

Sain äidiltä kortin, johon hän oli bongannut 80-vuotiaan kokonimikaimani haastattelun. Nainen on juuri sen näköinenkin, miltä saatan itsekin näyttää 54 vuoden päästä. "Vierivä kivi ei sammaloidu", on kaiman motto.

Siskon perheeltä sain kortin, jossa on Aadan piirtämä karhu. Se on hieno. Sain myös lahjaksi syntymäpäivälaulun puhelimitse.

Isältä sain kortin, jossa on "se oikea hoidettavien asioiden lista". Jakamisen arvoinen, se kuuluu näin:

Laula. Toivo. Hymyile tuntemattomille. Opi asioita. Huomaa hyväsydämisyys. Syö jäätelöä. Laske lahjasi. Naura. Rakasta. Rakasta lisää.

Ystäviltä sain kukkia, kassin, lahjakortin Ben&Jerry'sille, osoitekirjan, juomia, suklaata, itsetehdyn kruunun ja ihanat kemut, joissa pelattiin hölmöä humalaisille tarkoitettua peliä melkein aamukuuteen.

Itseltäni sain kassin, tietokoneeseen virtalähteen (tilttasi synttäriaamuna), kriisin taltuttamisen, uuden vaatekaapin ja pieniä päätöksiä. Niistä lisää myöhemmin, jos joskus etenevät pienistä päätöksistä suuriksi suunnitelmiksi :)

Maailma antoi minulle lohjenneen hampaan syntymäpäiväni. Paikan alle oli tullut syvä reikä ja siksi paikka lohkesi ilmeisesti Marimint-karkkeja syödessä. Kävin korjauttamassa sen torstaina. Ruskeasuon hammashoitola. Kannattaa käydä keskellä päivää, jos kaipaa villiä menoa. Setiä laskettelulaseissa, tätejä huutamassa kaikille ohikulkijoille, narkkareita. Hammashoitolassa oli myös mukavin koskaan tapaamani hammaslääkäri. Kertoi ja kannusti ihan kuin lasta. Taisi se jopa silittää poskea jossain vaiheessa. Jostain syystä se kaiken jännityksen keskellä tuntui mukavalta, vaikka en yleensä pidä siitä, että minua kohdellaan kuin lasta.

Olenhan jo 26.

Mielipuolen päiväkirja

Martti Suosalo oli aivan mahtava. Käykää katsomassa, vaikuttavaa oli. Erilaista.

Tässä seuraa omaa mielipuolista tekstiä. Sitä lukiessanne suosittelen pitämään mielessä, että minulla on syntymäpäivä lauantaina ja siksi oikeus pieneen eksistentiaaliseen kriisiin. (Eli älkää ottako ihan tosissanne)

Vanheneminen ei minua varsinaisesti pelota. Sehän on vaan numero. Mutta mikä minua aina näinä lokakuun pitkinä yksinäisinä hetkinä pelottaa, on se, että onko tämä mun elämä millään mallilla? Mihin mä oon menossa ja mistä tulossa? Mitä mä haluan ja mitä mä saan ja kuinka näiden kahden välillä tasapainotellaan?

Vuodet vilisee tuossa ja mä suunnittelen ja haaveilen, mutta mitä oikeasti tapahtuu? Ja onko se mitä tapahtuu sittenkin oikeasti sitä mitä haluan? Mulla on osa-aikatyö (oikeasti lähes kokoaikainen), jossa viihdyn ja jolla elätän itseni. Miksi mulla edes pitäis olla vakituista, jos näin on hyvä?

Mulla ei oo miestä, mutta yksinolo on hyvä- useimmiten. Vähän enemmän sutinaa sais olla, mutta haluaisinko mä oikeasti edes mitään vakavaa suhdetta?

Mulla on 20 neliön pieni vuokrakämppä, joka ei oo kummosessa kunnossa. Mutta se on hyvällä paikalla ja halpa. Ja asuntolainaa ei mulle kuitenkaan annettais. Ja haluanko mä sitoa itseni loppuelämäkseni lainakoukkuun? Ja jos en halua, niin miksen ja pitäiskö mun haluta?

Toiset kirjoittaa vakituisia työsopimuksia, asuntolainoja ja vihkitodistuksia ja mä mietin mitä mä haluan kirjoittaa?

Kun en mä tiedä. Tai tiedän. Kirjan ;)

Häät 10.10.2009

Lauantaina vietin siis ensimmäisiä kaverihäitä Kauniaisissa. Itseäni jännitti niin, etten nukkunut juuri ollenkaan edeltävänä yönä. Turhaan jännitin kaikki meni täydellisesti.

Morsian oli sulhasen sanoin maailman kaunein tyttö ja se oli kyllä ihan totta. Koko päivä ja tilaisuus ja tunnelma oli yhtä onnea vaan. Häät olivat aivan pariskunnan näköiset ja koska he ovat mahtavia, oli tilaisuus sen mukainen :) Itkua tuhrattiin useampaan otteeseen. But the good kind.

Omalta osaltani voin kertoa, että rikoin perjantaina ostamani rannekorun jo menomatkalla. Sukkahousussa oli pieni veriläikkä koko päivän aamulla sheivatusta polvesta ja loppuillasta sain vielä kokonaisen boolimukillisen rinnuksilleni. Mutta se on vaan tyypillistä. Ja pienen pienet neuroottiset ajatukset näistä epäkohdista hukkuivat kaikkeen siihen iloon ja onnellisuuteen.

Harvoin pappeja siteeraan, mutta nyt on ihan pakko. Pappi mainitsi puheessaan useamman kerran sanan erotiikka. Lempikohtani - "Ystävyyden puutarhassa erotiikka kukkii".

P.s. Onpas vaikea kirjoittaa onnellisista asioista. Paljon helpompi pukea tunteensa sanoiksi kun on surullinen, väsynyt tai muuten vaan onneton. Sitten sitä menee sanattomaksi näinkin hienojen asioiden äärellä, eikä voi sanoa muuta kuin että <3

Loma ja sairasloma

Oi. Siskolla oli ihanaa. Tirpu oli odottanut tädin tuloa ja täti tietty odottanut Tirpun näkemistä vielä pidempään :)

Tavoitteena oli shopata, ostaa häämekko ja antaa Aadalle sata suukkoa. Shoppasin. Cambridgessä on mahtava merkkivaatteiden varastomyymälä, josta ostin taas useammankin vaatteen. Ja juhlakengät. Ja massiivisen oranssin valokuvakehyksen :)

Mukaan päätyi lopulta kaksikin häämekkoa. Molemmat Monsoonista. Cambridgen Monsoonissa törmäsin unelmieni vihreään silkkisekoitemekkoon, joka oli alennuksessa puoleen hintaan. Kokoja ei tietenkään ollut. Seuraavana päivänä pakotin siskon ajamaan minut läheiseen pikkukylään metsästämään mekkoa. Niitähän oli, muttei taaskaan kokoja. Silmiin sattui kuitenkin ihana lohenpunainen 60-luvun tyylin mekko, joka oli myös puoleen hintaan. Ostin sitten sen. Vihreä mekko kuitenkin jäi vähän kummittelemaan ja kävin vielä lentokentän Monsoonissa, jossa mekkoja oli ja kokojakin vielä :) Pakkohan se oli ostaa.

Sata suukkoa jäi antamatta orastavan flunssan takia, joka johti poskiontelontulehdukseen ja tulehtuneeseen viisaudenhampaan ikeneen. Sairaslomaa kolme päivää ja antibioottikuuri. Nyt alan jo olla kunnossa. Helpotus.

Suukkojen sijaan kyllä annoin monta halia. Vähän piirrettiin, kuunneltiin musiikkia, juostiin kilpaa, kerättiin karhunvatukoita, keinuttiin, käytiin sirkuksessa ja rupateltiin. Ihanan ihmeellistä, miten Aada tykkää tanssia. Katsottiin X-Factoria ja hän halusi tanssia joka kappaleen. Pisti oikein silmät kiinni ja venytteli itseään ihan kuin oikea tanssija. Tytöllä on kyllä nuoresta iästään huolimatta muuvssit aika hyvin hallussa :)

Välillä täti oli maailman rakkain ja välillä siitä ei tykätty yhtään. Lapsi ei tiedäkään miten kauan täti tulee muistamaan esimerkiksi tämän keskustelun.

"Mites vanha Aada on?"
"Kaksi."
"Miten vanha äiti on?"
"Viisi."
"Entäs miten vanha täti on?"
"Kuusi."

Ikuisesti. Täti muistaa ikuisesti ;)

Huomenna on häät. Rakkaat ystävät menevät keskenään naimisiin. Saavat toisensa. Tahtovat viettää loppuelämänsä yhdessä. Purjehtivat avioliiton satamaan... what ever that means :) Itkettää jo valmiiksi, on ne niin ihania.

Talents and see ya

Katsoin ekan jakson tämän kauden Suomen Talentia ja se oli ahdistava. 13-vuotias Michael Jackson imitaattori. Ei jatkoon ja ikuinen koulukiusaus. Viiskymppinen ylipainoinen pubiruusu pukee kultasiivet päälleen ja hytkyttää itseään hurmiollisesti telkkarissa. Eihän sitä kukaan kiusaantumatta voi katsoa. 10-vuotias vaaleakutrinen pikkutyttö laulaa Stellan Totuuden henkeä. Biisi kertoo väkivaltaisen suhteen jälkimainingeista. Äiti katsoo esiriipun takaa tippa linssissä. Sitten tulee se kotimaan Susan Boyle, pälvikalju, kaljamahainen setä, joka vetää tyylipuhtaan esityksen itsellenikin tipan silmäkulmaan tuovasta biisistä.

Mitä tekisit, jos voittaisit Talentin? "Shoppailisin itteni tyytyväiseks ja sitten auttaisin mutsia."

Emmä jaksa.

Huomenna reissuun. Jee. Ihanaa! Vaikka olenkin kipeytynyt hieman. Kurkkua kuristaa ja pää on sumea. Tietty kun on lomaa tiedossa...

Mutta joka tapauksessa huomenna koneeseen ja Englantia kohti. Eiköhän se siitä, pakkohan sen on kun on paljon hauskaa tiedossa <3

Sosiaaliset taidot

Minna hyppää raitiovaunuun pysäkiltä, jolta hän ei yleensä nouse kyytiin. Hän istuu alas, laskee valtavan kassinsa lattialle ja näkee vastapäätä miehen, joka tuijottaa kädessään olevaa kännykkää. Tekstaa kai. Minna tunnistaa miehen. Janne, vastapäätä istuva mies, on joskus tunnustanut Minnalle, että on ihastunut tähän. He eivät ole keskustelleet kuukausiin.

Paska paska paska, mitä mä nyt tähän istuin, Minna ajattelee ja nousee automaattisesti ylös. Janne ei huomaa. Minna vaihtaa paikalle, jossa katsekontaktia ei tarvitse pelätä. Hän hermostuu ja miettii, toimisiko näin, jos hänellä ja Jannella ei olisi outoa historiaa? Toimisi luultavasti, hän päättelee. Minna ei pidä yllättävistä kohtaamisista puolituttujen ihmisten kanssa.

Seuraavaksi on Minnan kotipysäkin vuoro. Voin kai minä sitä moikata, hän ajattelee, mutta nousee kuitenkin vasta kun raitiovaunu on jo todella lähellä pysäkkiä.

"Hei", Minna sanoo teeskennellyn reippaasti ja Janne nostaa katseensa kännykästään. Hän ei näytä yllättyneeltä, on siis varmasti nähnyt Minnan järjettömän poukkoilun pari pysäkkiä aiemmin.

"Hei", Janne vastaa ja kysyy Minnalta, asuuko hän täälläpäin? "Juu ihan tässä lähellä. Mitäs sä täällä?" Minna kysyy, koska tietää missä Janne asuu.

"Olen menossa tapaamaan isoäitiäni sairaalaan."

"Ai."

Minna ei keksi enempää sanottavaa, mutta yrittää katsoa Jannea sympaattisesti ja välittää ymmärrystä nyökyttämällä päätään. Yksi, kaksi, kolme nyökytystä... Raitiovaunu on lähestynyt pysäkkiä jo ainakin varttitunnilta tuntuvan ajan.

"Hän on siellä potilaana", Janne toteaa ääneen itsestäänselvyyden täyttääkseen sekuntteja kestäneen kiusallisen hiljaisuuden.

"Okei, no mutta sano terveisiä", Minna änkyttää samalla kun raitiovaunu jarruttaa pysäkille. Tällä kertaa Janne näyttää yllättyneeltä. "Joo-o", hän mumisee ja Minna tuntee punan leviävän kasvoilleen.

Raitiovaunun ovet avautuvat. Minna ryntää ulos heilauttaen kättään "Moikka, nähdään!".

Tarinan henkilöiden nimet on vaihdettu heidän yksityisyytensä suojelemiseksi.

Note to self - Ensi kerralla harkitse: "Voi, toivottavasti ei mitään vakavaa" tai "Toivottavasti hän paranee pian" tms. ratkaisua. Ei terveisien lähettelyä puolitutun miehen täysin tuntemattomalle mummolle.

Secrets...

Viime viikolla minulla oli kaksi salaisuutta. Lauantaina vietetyt ihanan ja rakkaan ystävän polttarit. Ja yksi poika.

Ensimmäinen oli salaisuus luonnollisesti siksi, että morsiammen yllättämisen täydellinen onnistuminen oli aivan mahtavaa. Koko polttarit onnistuivat upeasti, oli hauskaa ja morsian oli todella iloinen ja tyytyväinen ja kännissä. Kuulemma juuri sellaiset pirskeet hän oli halunnutkin :) Ihana onnistumisen tunne, kun jännitettiin kaikkea niin paljon etukäteen!

Toinen oli salaisuus siksi etten tiennyt, mitä siitä tulisi tai edes mitä itse halusin. Ja joskus sitä taikauskoisesti ajattelee, että jos en kerro niin se onnistuu. Mutta nyt sekin juttu on selvitetty ja unohdettu. End of a very short story :)

Ens viikonloppuna otan lentokoneen alle ja lähden siskon ja komppanian luo Cambridgeen. Tällä erää viimeisen kerran, koska pian saan ne sieltä jo kotiin :) Käydään vähän Lontoossa ja shoppaillaan ja tietty leikitään... Tavoitteena löytää häämekko, tyhjentää pankkitili ja antaa Tirpulle sata suukkoa.

Stressittömyys, onnellisuus

Puolet suomalaisista nuorista naisista stressaa viikoittain, kertoi tutkimus. Mielenkiintoisempaa on mielestäni se, että puolet eivät ilmeisesti stressaa. Mitä se puoli naisista tekee? Miten voi olla stressaamatta? Tunteeko kenties joku blogiani lukevista nuorista naisista olevansa täysin stressivapaa? Kuulisin siitä mielelläni. Minä en ainakaan ole ja tuntuu, että stressin määrä on aina vakio. Rahapuolella menee hyvin, miehet tökkii. Tulevaisuus näyttää valoisalta, töissä on rankkaa... tms.

Jännä kyllä, yksi stressitön nainen tulee mieleen. Pornotähti Belladonna. Katsottiin Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla pornoteollisuuden ihmisistä kertova dokkari. Tämä Belladonna vaikutti tosi onnelliselta ja tyytyväiseltä ja harmooniselta. Stressittömältä. Yhdessä kohtauksessa hän leikkii tyttärensä kanssa kotonaan ja toisessa hän työntää pesismailaa toisen naisen takapuoleen työpaikallaan. Ja hymyilee koko ajan...

Paikalla leffassa oli myös dokkarin ohjaaja, joka kertoi naisen olevan yksi onnellisimpia hänen tapaamiaan ihmisiä. Ohjaaja sanoi naisen meditoivan aamuisin. Ylen ykköseltä tulevassa sarjassa Elämä pelissä - onnellisuuden salaisuus sanottiin myös, että hiljentymisestä nauttivat ihmiset ovat muita onnellisempia. Minä en nauti.

No mitäpä minä oikeasti tiedän jonkun Belladonnan stressittömyydestä. Nothing. Ehkä hän vain peittää sen hyvin. Mutta välittyyhän se toisista. On niitä onnellisia ihmisiä ja niitä ei-koskaan-onnellisia ihmisiä. Sitten näitä välimuotoja, joiden elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä...

Meillä on töissä ollut jonkun verran puhetta tuosta Elämä pelissä -sarjasta. Ollaan tehty sivuilta löytyvää onnellisuus-testiä yms. Kannattaa katsoa, vaikka vähän hömpältä vaikuttaakin (ja vaikka sitä juontaa Bumtsi-Bumtsi Marco Bjurström). Tosi mielenkiintoinen.

Picasso

Oli upea. En ole mikään varsinainen kuvataiteen harrastaja, vaikka nautinkin satunnaisesta näyttelystä siinä missä muutkin, enkä osaa oikein kertoa näkemistäni teoksista kovin syvällisesti. Mutta kyllähän sitä lahjakkuuden, taidon ja mahtavan mielikuvituksen tunnistaa hölmömpikin. Kerrassaan vaikuttavia.

Suosittelen myös Ateneumin opaspalvelua. Kertoivat mielenkiintoisia faktoja Picasson elämästä. Esimerkiksi, että Picasson maalarikaveri (mikä-sen-nimi-nyt-olikaan) oli se, joka keksi useimmat asiat. Mutta ilmeisesti Picasso vain teki ne paremmin. Ja, että Picasson taiteilijaisä oli legendan mukaan lopettanut maalaamisen, koska poika oli niin hyvä.

Oltiin katsomassa Picassoa kutsuvierastilaisuudessa. Sai viiniä ja tapaksia ja churroja ja kaakaota. Joskus sitä on hyötyä työpaikasta, näihin kekkereihinhän voisi vaikka tottua...

Kanttarellit ja ihanat naiset mökillä

Mahtava tyttöjen viikonloppu mökillä. Sienestettiin, pelattiin lautapelejä, saunottiin, syötiin hyvin, juotiin viiniä ja nautiskeltiin. Kuunneltiin sadetta ja käytiin puskapissalla. Eikä kaatuiltu. Yritin kyllä tällä kertaa sytyttää pienen metsäpalon, kun kaadoin täysillä roihuavan grillin maahan, mutta onneksemme en onnistunut.

Myöhemmin kyllä mietittiin, että oltais saatu paikalle palomiehiä...

Tein tänään kotiin tultuani piirakan itse keräämistäni kanttarelleista ja suppilovahveroista, pekonista, sipulista, herneistä ja perunamuussista. Siitä tuli niin hyvää. Ja on niin siistiä tehdä jotain itse keräämistään aineksista :)

Mutta suuri kiitos ihanat naiset mökillä 09 -tiimille! Olette syy, jonka takia odotan jo ensi vuoden syyskuuta :)

Ei ehdi kaikkialle

En mennyt duunibileisiin. Ruokaa, juomaa ja kivoja ihmisiä, joiden kanssa harvoin käydään missään työpaikan ovien ulkopuolella.

En mennyt karaokeiltaan. Laulua, juomaa ja kivoja ihmisiä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan.

Menin työväenopiston flash-kurssille. Piirtämistä, animointia ja näpertelyä. Mukana kiva ihminen kanssa, mutta kuten hänen kanssaan totesimme, että "jos ei ens tiistaina sitten nähtäis, kun kaikkina muina päivinä nähdään."

Mua jostain syystä ärsyttää ja stressaa tällaiset tilanteet äärettömästi. Haluaisin olla joka paikassa, jakautua ja nauttia elämästä täysin siemauksin. En tahdo missata mitään! Koskaan!

Olen kyllä tyytyväinen, että valitsin kurssin. Olisin niin tippunut kärryiltä ja animointi on niin hauskaa. Suosittelen muuten kaikille työväenopiston kurssien hyödyntämistä. Halpoja ja tällä kurssilla ainakin on todella pätevä opettajakin.

Eilen olin lähettämässä yhtä kaveria opiskelemaan Englantiin. Sain häneltä ison kassin vaatteita, hiusvärin ja 8-bittisen Nintendon + Mariot 1 ja 3. Jei!

Viikonlopuksi mökille. Kesä ohi -bileet vol. 2. Jos tulen kotiin tämän puoliparantuneen polven kanssa uudelleen auenneen sijaan, I will call it a great succes!

Jotkut asiat eivät muutu

Hieno reissu Tampereelle. Serkku valmistui dippa-inssiksi. Häntä juhlittiin komeasti tätini ja enoni luona. En ollut käynyt heillä varmaan kymmeneen vuoteen. Asioista on tapahtunut, mutta niiden yli on päästy. Pitkästä tauosta huolimatta tuntui kuin kotiinsa ois tullut...

Pieninä me serkun kanssa saippuoitiin heidän suihkuhuoneensa lattia ja liuttiin pyllyillämme sen poikki. Heillä oli kissoja, joskus kissanpentujakin, pihalla sadetin ja aina lämmin tunnelma. Muistan kuinka pidättelimme pienenä naurua heidän ruokapöytänsä ääressä, kun mummu kahdeksatta kertaa kommentoi synttärikakkua. Mummu kuoli Alzheimeriin vuonna 2004.

Jos ei muutu yhteenkuuluvaisuuden tunne sukulaisten kanssa miksikään, ei sitä muutu kyllä itsekään juuri vuosien saatossa. Tätini näytti minulle sormenpään kokoista, savista norsua, jonka olin joltain matkalta tuonut tuliaisiksi täydentämään heidän valtavaa norsuesineiden kokoelmaansa. Olin ehkä jotain 12 ja kuulemma ollut hyvin häpeissäni kun kyseessä oli ollut niin pienen pieni norsu. Äitikin muisti tapauksen ja sanoi minun miettineen etukäteen, että kehtaako niin pientä lahjaa antaakaan. Tällä kertaa vein mennessäni aiemmin kesällä ottamiani kuvia kolmesta pikkuserkuksesta. Jaoin niitä sukulaisille. Etukäteen ajattelin, että oliko tämä nyt sittenkin ihan hölmö idea...

Suosittelen muuten tamperelaista Anteron kukka -kauppaa. Herttainen täti tarjoili kukkien lisäksi persoona-analyysia. Valitsin ruskean coffee break -lajikkeen ruusun lahjaksi ja hän arvioi minut valintani perusteella hyvin ennakkoluulottomaksi. "Yleensä ihmiset valitsevat noita perinteisempiä."

Jäin Tampereelle illaksi yhden ystävän luo, joka on useiden maailman matkojen jälkeen asettunut mukavan lähelle ja kai ihan jäädäkseen :) Oli ihanaa. Otimme toki hieman viintä ja kävimme valloittamassa Tampereen yötä. Yöhön kuului jännittävä kohtaaminen miehen kanssa, joka oli perunut omat häänsä 10 päivää ennen h-hetkeä. Hän oli 21-vuotias ja kertoi, ettei tyttöystävä ollut päästänyt häntä ulos yhteisestä kodista vuoteen. Ehkä parempi, että jäi (tod. näk. lyhytikäinen) avioliitto väliin.

Ja höh. Kaaduin taas. Niin, tiedän. Kotimatkalla ravintolasta. Samalle polvelle kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa minulla oli housut. Mutta erittäin liukkaat kengät. Ja oli satanut.

Heitin kengät, eli ilmiselvän syyllisen kaikkeen epäonneen elämässäni, kaverini kodin pihalla menemään ja kävelin varpaisillani sisään. Joku ystävällinen naapuri oli ne yön aikana asetellut katukivetykselle vierekkäin. Nappasin ne siitä kovin kovin nöyränä tyttönä aamulla kassiini, kun lähdimme kotia kohti.

Viime viikonloppuna oli double fail. Nyt enää fail. Ehkä ensi viikonloppu jo onnistuu!

Isotädin yllätyspussi.

Sisälsi:

- Kaksi hametta, joissa molemmissa reikiä
- Verkkarit
- Kirja, jossa on neljän kirjan lyhennelmät (Valitut Palat)
- Pitkät kalsarit
- Shaali (ihan ok oikeastaan, kunhan pesee)
- Kukkapöytäliina, jossa pitsireunus
- Pari muuta liinaa
- Paita (jumppaan ehkä)
- Kahdet bikinit (Isotäti-suomi-sanakirja: bikinit = valkoiset mummoalushousut)
- Lanzaroten laavaa (ruskea kivikökkö, jonka hän on tuonut etelänmatkaltaan joskus 60-luvulla)
- Sokerina pohjalla: "Sinä taidat lihoa aika helposti" - ja muita mukavia ajatuksia

Toinen täysi viikko töissä menossa ja mulle käy näin!

Maanantaina kävin Hakaniemen Sokoksella mummokaverini kanssa. Mummo ja minä ostimme molemmat paidat ja hiuspannat. Erilaiset. Sentään.

Tiistaina kävin jumpassa ja menin nukkumaan kymmeneltä.

Keskiviikkona kävin ystävän kanssa lenkillä ja pesin pyykkiä. Nyt sinnittelen hereillä, kun haluan katsoa Diilin.

Mietittiin lounaalla työkaverini kanssa, että pitäskö ottaa kaljaa viikolla ihan vaan todistaakseen, ettei ole tylsä. Mutta sitten väsyttää taas niin monta päivää...

Tällä yrityksellä viettää tasaisempaa elämää on toki myös tarkoituksensa. Suurimpana motivaattorina toimikoot kesällä uutta puhtia saaneet jenkkakahvat. Ja tietty terveellisempi elämä ja mitä niitä nyt oli. Aina syksyllä aloitan. Yleensä viimeistään jouluna olen luovuttanut. Will see how it goes this year.

Syksy tuli ja kolahti polveen

Kesä on jo kai ohi. Mutta millainen kesä se oli. Aivan mahtava.

Kaikki ne festarit, keikat, illat, leikit, matkat, mökit, ihmiset, rannat, mummola ja säät. Tänä kesänä olen kirjoittanut vähän, mutta onneksi kuvannut paljon.

Nyt tässä mennään kuitenkin taas syksyyn. Ja arkeen. Töitä on ainakin kuusi viikkoa putkeen. Alkoivat viime viikolla.

Tällä kertaa syksystäkin näyttää kuitenkin olevan tulossa kerrassaan hieno. On valmistujaisia, mökkeilyä, häät!, synttärit, keikkoja ja muutaman reissunkin ajattelin heittää. Ekaan ostin jo liput ja se suuntautuu siskon perheen luo Cambridgeen lokakuun alussa. Toinen todennäköisesti ex-kämppiksen luo Hollantiin (Onnea matkaan Hanska!).

Ensimmäisen syksyviikonlopun satoa: Perjantaina olin maisteriaisissa, jossa syötiin ja juotiin hyvin, pelattiin pleikkaa ja oli hauskaa. Matkalla juhlapaikalta baariin, kaaduin tilataksissa ja sain palkaksi verisen polven. Ja tietysti mulla oli hame. Olihan juhlat. Baarissa vein sen verisen polven tanssilattialle ja kuvittelin, että tilanne on erinomainen pienelle lirkuttelulle, which I barely ever do. Valitsin tietysti kohteekseni porukan ehkä ainoan varatun miehen ja sain ansaitut pakit... Double fail.

Loppuviikonlopun olenkin parannellut sitten polveni lisäksi kolhun saanutta itsetuntoani. Lauantaina käytiin Heinin kanssa syömässä Macussa, joka on muuten oikein viihtyisä paikka ja ruoka oli aivan loistavaa. Suosittelen lämpimästi. Vähän tyyrishän se on, mutta meidän mahtava ammattiliitto on neuvotellut etuna -50 prossan alennuksen. Eli ehkä uusi kantis?!

Käytiin katsomassa myös Public Enemies, joka oli ihan jees, mutta vähän liikaa turhaa räiskintää mun makuun. Pam pam pam ja valonvälähdykset aiheuttivat mulle myös lievän migreenikohtauksen (jotain tekemistä saattoi olla myös edellisillan juhlinnalla), joten muutamista hyvistä jatkoehdotuksista huolimatta suunnattiin alkuperäisen suunnitelman mukaan suoraan leffasta kotiin. Eli tänään olen ollut reipas, ahkera, mutta silti sunnuntaille sopivan melankolinen... Siltä ei kai vaan voi välttyä.

Loppuun kiitos ja kumarrus kesälle ja kuva pienestä ihmisestä, joka vastasi tänäkin kesänä niin monista unohtumattomista hetkistä ja iloista <3













P.s. Kurkatkaa ihmiset ihanan iloista perhetapahtumaa Adoptiomatka-blogista, jonka linkin löydätte tuosta oikealta. Onni on :)

Flashbackin jälkeistä kesää

Olen mökkeillyt Orimattilassa.

Leikkinyt ja uiskennellut Aadan, siskon, tädin ja serkkulikan kanssa Naantalissa.

Katsonut Britney Spearsin sirkusta Hartwall-areenan hattuhyllyllä. Ilmaiseksi!

Rokannut aurinkoisessa Joensuussa. PMMP ja Dizzee Rascal vei potin.

Syönyt herneitä.

Tullut kutsutuksi ensimmäisiin kaverihäihin! Anna pääsee naimisiin :)

Nauranut vedet silmissä Brünolle elokuvateatterissa.

Istunut Henry's Pubin terdellä.

Tehnyt töitä.

Nauranut.

Itkenyt.

Laulanut.

Nauttinut.

Nyt on menossa eka viikko koko kesänä, kun olen koko viikon Helsingissä.

Ja olen lievästi hermostunut siitä faktasta, että heinäkuu on kohta ohi.

A Flashback?

- Kuule hei, teillä pitäs olla täällä sellanen... tiätsä... mulkkusuodatin tossa ovella. - Ai, miten niin? - No kun ei täällä näköjään käy muita ku mulkkuja. - Jos meillä ois suodatin, ni eihän tänne sit jäis ketään. - Totta joo, ei tekis ehkä kovin hyvää sit bisnekselle. - Ei. Ja helvetti, eihän mekään sitten päästäs ees töihin enää...

Kiitos eilisestä Ruoholahden Keskiviikko-Skumppa ry:lle. Kiitos kaikesta tanssimisesta ja nauramisesta. Kiitos kun kestitte mun huonot jutut ja kerroitte hauskempia tilalle. Ja kiitos, kun en huonon bilisvedon tehtyäni joutunut kuitenkaan tanssimaan Onnelan pöydällä alasti. Good friends, that's what you are. And I happen to love you very very much :)

Damn, life is good.

Muut rokkaa Ruissalossa ja minä vaikeroin vessan lattialla vatsataudissa.

Juon vähän mustikkakeittoa ja istun sohvalle odottamaan seuraavaa kierrosta.

No, sain lipun myytyä hyvään hintaan eikä aurinkokaan paista. Eli ihan käypä tapa tämäkin viettää festariviikonloppua.

No ei ole! Säälipisteitä tänne niinku olis jo.

Älä lopu hyvä helle!

Mulla on ensi viikolla vain 15 tuntia töitä. Älä lopu!

P.s. Heitin tänään Suomen talviturkin mereen. Ihaninta. Muutenkin olen hengaillut lähinnä koko ajan töiden ulkopuolella puistoissa, terasseilla ja biitseillä. Älä lopu, pliis!

Oon kirjoittanut Juhannuksestakin jonkun blogimerkinnän, jonka olin unhottanut :D Pitääki julkasta sekin.

Rok rok

Kesän eka rokki takana. Käteen jäi orastava flunssan lisäksi tietysti kauhea hinku päästä heti seuraaville. Onneks huomenna lähdetään ;) Next stop Himos-festival!

Provinssi on kyllä festareista paras. Aika paljon keskusteltiin siitä, että ollaan jo aika vanhoja ja ollaanko liian vanhoja, kun ollaan käyty ekan kerran kyseisessä tapahtumassa 10 vuotta sitten. Mutta eikä olla. Niin kauan kuin ihmisestä on kerran vuodessa kiva riekkua seitsemään asti kolmena aamuna peräkkäin välillä sateisella ja välillä aurinkoisella ja aina meluisalla leirintäalueella, niin kauan ihmisen pitää lähteä Seinäjoelle.

Joka vuosi on mukana ollut tosi erilainen porukka - fiilis ja touhut on yleensä kuitenkin aika samat. Aamupalakin on jo vuosien saatossa muodostunut vakioksi, bändejä ei paljon nähdä, huonoa musiikkia pitää popittaa täysillä 24/7 ja ennen kaikkea ilakoida (sana, jonka lanseerasi eräs kuhmolainen vuoden 2003 Provinssissa). Tällä kertaa sääkin oli vielä hyvä. Aurinkoa riitti päivisin. La-su-yöllä tulikin sitten ihan hullu rankka sade, mutta onneksi meillä oli itsekyhätty katos suojana ja bileet jatku sateesta huolimatta aamuun asti.

Kolme päivää Provinssissa aiheuttaa kyllä sen, että huoltoaseman eläkeläisbussi tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, koska on jo ehtinyt unohtaa vanhusten olemassaolon. Myös telkkarin käytön kanssa tai normaaleja (lue selviä) ihmisiä kohdatessa saattaa olla vaikeuksia. Vielä tiistainakin peilistä tuijottaa Mervi Tapola ja kaikki tyhmät vitsit naurattavat vielä viikonkin päästä... Tästä kaikesta voi kuitenkin päätellä reissun olleen erittäin rentouttava.

Eli hauskaa oli. Ei heiloja, paitsi että useita suukkoja sain pojilta, jotka jakoivat niitä ilmaiseksi oikein kyltin kera festarialueella... Ja huulien muotoiset aurinkolasitkin sain. Ne kiertäköön mukana kesän festarit. Kaikenlaista. Näitä välähdyksiä on niin vaikea selittää jälkeenpäin mitenkään järkevästi.


Eli niistä viis ja hauskaa juhannusta!!

Kakara / Aikuinen

Oon aikuinen.

Veroprosentti nousi humpsahtaen, kun laskin uuden verokortin itselleni netissä.

Kävin lauantai-illalla Nuevossa syömässä, yhdellä drinkillä ja tulin kotiin nukkumaan.

Sunnuntaina olin vaalitoimikunnassa varapuheenjohtajana.

Menen keskiviikkona yhden pankin järjestämälle brunssille.

Olen huolissani konservatiivioikeistolaisten johtaman Euroopan tulevaisuudesta. Puolueeseen liittyminen... Edelleen toteuttamatta.

Veemäisen maanantain päätteeksi lähdin lenkille, enkä baariin.

Oon kakara.

Kollega kutsui minua tänään töissä tarharyhmäläiseksi.

Pyysin yhtä kaveria sopimaan yhden kaverinsa kanssa mulle treffit.

Perjantaina olin hieman riehakkaalla tuulella ja saatoin juoda useita erinäköisiä drinkkejä erinäisissä ravinteleissa Helsingissä.

Lähden torstaina Provinssirokkiin telttailemaan. Vaikka on luvattu sadetta.

Valitin tänään koko päivän töissä täysin sitä ansaitsemattomalle työkaverille.

Juoksin työpäivän päätteeksi käytävällä karkuun toista työkaveria, joka pyysi mua pari kuukautta sitten ulos ja pelkään, että se tekee sen uudestaan.

Onko muuten tosiaan niin, että lapselle on vaikka mitä synonyymejä, mutta aikuinen on vaan aikuinen?

Helluntaiheilaa...

Ei ollu.

Aamuista

Orkidea on heittänyt kukkansa yön aikana. Jääkaapissa ei ole mitään krapula-aamupalaksi soveltuvaa. En koskaan opi.

Eiliset kavereiden valmistujaiset ja niitä seurannut Kaija Koon keikka oli ihan helmiä.

Mutt hitto Dtm:stä saa juomaa millään. En oo varmaan koskaan odottanut yhtä siideriä niin kauaa.

Kesä kesä siellä ja kesä kesä täällä

Olen palannut ehkä elämäni parhaalta lomalta ja ilokseni huomasin, että kesä oli tullut tännekin. Ei ehkä niin kuumana kuin Roomassa, mutta kuitenkin..

Perjantaina hyppäsi äidin kanssa Easyjetiin ja lennettiin Englantiin. Maanantaina jatkoin Ryanairilla Roomaan (en muuten enää koskaan käytä Ryanairia!! Lentolaukkuni oli kaksi senttiä liian paksu, muuten tosi pieni, ja jouduin gatella tsekkaamaan sen sisään. 30 puntaa. Todellinen halpa lentoyhtiö...). Sitten viime sunnntaiyönä lennettiin Heinin kanssa takaisin Suomeen. Ja maanantaina menin töihin...

Englannissa ei varsinaisesti viikonloppuna ollut ilmojen puolesta kesä. Mutta syrämen kesä on siellä missä on meidän Tirpu. Ja ihanaa oli. Vähän shoppailtiin, enimmäkseen hengailtiin ja leikittiin. Aadan kanssa kuunneltiin aamuisin sängyssä lintujen laulua ja juteltiin mukavia. Katsottiin Euroviisut (Waldo, mikä se biisi oli? Jari, mikä se paita oli?), leivottiin pullaa, käytiin lentonäytöksessä ja pubi-lounaalla. Jostain syystä koko porukkaa myös lapsetti niin paljon että, kun päästiin leikkipuistoon, kaikki (äitiäni myöden) laskivat liukumäestä. Sekös Aadaa riemastutti :)

Ja Heenu-täti osoittautui mitä oivimmaksi Disneyn prinsessasatujen lukijaksi. Hieman oli pienellä vaikeuksia ymmärtää kyllä esim. mitä tarkoittaa sellainen suuri sana kuin romantiikka. "Missä se on?"












Roomassa sitten taas oli koko ajan aurinkoista ja +30. Ei oo ehkä koskaan ollut ilmoiltaan niin mahtavaa lomaa. Ja eipä ehkä muiltakaan osin. Rooma oli niin mielettömän vaikuttava kaupunki. Colosseum on ollut mun lapsuuden haave ja se täytti kyllä kuvitelmat. Pantheonia en edes osannut odottaa, mutta sekin oli kerrassaan vangitsevan upea sekä kooltaan että historialtaan. Fontana di Trevi (kuvassa) oli ihan huikea. Ja koko kaupunki ihan ihmeellinen.

Käytiin hienoilla kukkuloilla, joilta oli mahtavat maisemat. Käytiin viehättävissä ja hippimäisissä kaupunginosissa. Syötiin pitsaa, pastaa, risottoa ja aperitivoja (baarissa ja oma tekemiä). Ja kaikki ihan täydellisiä. Ja tietty jätskiä hirveet kasat. Nam.

Käytiin muutamissa kirkoissa. Vatikaanissa ihailemassa, kuten oppaamme Maikuri sen sanoiksi puki, historiamme suurinta kultavarkautta. Pyhän Ignatiuksen kirkossa ihmettelemässä tasaiseen kattoon maalattua kupolia. Ja Capuchin Cryptissä kauhistelemassa yli 4 000 munkin luurangoista rakennettuja alttareita. And may I say it was creepy. And fascinating. Uskonnollisesta Roomasta mainittakoon vielä nuoret, pitkät ja komeat katolilaispapit, joita oli joka paikassa. Kielletty hedelmä tiiättekös...

Käytiin järvellä ja puistoissa ottamassa aurinkoa. Heitin talviturken pienen italialaiskylän järveen (kuvassa). Juotiin iltaisin 1,5 euron viinipulloja ja kokkailtiin ja rupateltiin. Makoiltiin sängyillä ja naurettiin. Maikun parveke oli ihanan lämmin öisinkin, vaikka sen edessä sinkoili lepakoita.

Shoppailtiin sekä pääkadulla, Trasteveressä että Porta Portesen loppumattomilla markkinoilla, josta mekkoja sai kympillä, kenkiä kolmella eurolla ja koruja yhdellä.

Se oli niinku lomaa se. Matkalaukku odottaa edelleen purkamista lattialla. Arki on jo alkanut, muttei sitä tahdo itselleen myöntää. Tämä torstai piti olla lomalta selvitymisvapaapäivä, mutta vietin sen töissä tehden ylimääräisiä hommia. Ihan hyvä kyllä, raha ei ois pahitteeksi...

Jos olisin ollut kotona, olisin ehkä purkanut matkalaukun. Ehkä.

Olen valmistunut tarpeeksi.

Ja juhlinut sitä tarpeeksi. Lauantaina juhlaputki huipentui sukulais-kaveri-mega-pippaloihin. Mega on siellä välissä, koska nää saattaa jäädä mun viimeisiksi isoiksi juhliksi, joissa en ole masentunut. Masennus-juhlilla tarkoitan pyöreiden vuosien täyttämistä...

Kaikki juhlat ovat kyllä olleet ihan parhaita ja olen häpeilemättömästi nauttinut siitä, että olen ollut keskipisteenä ja juhlinnan kohteena. Ruoka on ollut hyvää, juotavaa on ollut riittävästi, vieraat ihania ja lahjojakin ihan kauhiasti! Arvostan kovasti kaikkea apua ja iloa ja kauniita sanoja ja onnea ja elämänohjeita ja toivotuksia ja haleja, joita olen saanut <3

Tämä viikko on ohjelmaa täynnä. Eilen työnsin kuulaa. Tänään vein mamma-kaverilleni valmistujais-valkosuklaa-puolukka-kakkua. Huomenna teen töitä varmaan aamusta iltaan. Torstaina menen museoon ja kokkaan parsaa ystäville uudella parsakattilallani.

Perjantaina lähdenkin sitten reissuun. 10 days. Helsinki-Cambridge-Rooma-Helsinki. Iiiiiii.

Sain mamma-kaverilta orkidean valmistujaislahjaksi tänään. Orkideat tuovat mieleeni aina sen, kun ensimmäistä kertaa omistin kyseisenlaisen kukan.

Olin juuri muuttanut pois kotoa kämppikseni kanssa yhteen. Pidimme tietysti tuparit. Olin päättänyt pienessä (tai ainakin nuoressa) päässäni, että jos eräs hölmö poika tajuaa kaiken vihjailuni jälkeen tuoda minulla tuparilahjaksi orkidean, rakastan häntä ikuisesti. Ja hän toi.

Orkidean saatuani tein kämppikseni kanssa sopimuksen, että jos pidän kukan hengissä puoli vuotta eli todistan olevani hyvä elävien asioiden elossapitäjät, saan tahtoni läpi ja hankimme lemmikin.

Kukka kuoli ennätysnopeasti, eikä tullut lemmikkiä taloon. Ja se rakkauskin loppui.

Sitä. Ja tätä.

Kävin tänään yksin leffassa ekaa kertaa eläessäni ja näin sen jälkeen yhden vanhan heilan, jota en ole nähnyt melkein neljään vuoteen. Mulla oli tietty likainen tukka ja möllö-naama ja kävelin vähän huonosti, kun aloitettiin eilen tyttöjen kanssa aikuisten yleisurheilukoulu, jossa oli harjoiteltu 1,5 tuntia sateessa kestävyysjuoksua... Aiku sattuiki kivasti. Sade sekä heila.

Ja muuten miksi, aina kun päättää vakaasti alkaa syömään terveellisesti ja laihtua kesäkuntoon kuukaudessa (joo joo tiedetään), yllättää itsensä syömästä kermaista pekoni-pastaa lounaaksi?

Aika ehti taas juosta. Meni pääsiäiset, valmistumiset ja vaputkin. Ja Berliinissäkin kävin duunimatkalla pikaisesti. Meno ei hiljene. Viime viikonloppuna Lappeenrannassa, ensi viikonloppuna Turussa. Sen jälkeen viikonloppu vierähtää Cambridgessa siskon luona, jonka jälkeen tämä tyttö ystävineen löytyy viettämästä viikonloppua (ja tietty koko edeltävää viikkoa) Roomassa ihanan italialaistuneen ystävän luona.

Viime aikoina olen keskittynyt parsan keittelyyn, jääkiekon katseluun, auringossa oleiluun, valmistumiseen (sitä on juhlittu jo useat kerrat ;)), skumpan juomiseen, elokuviin ja vähän töihinkin. Kevät-sutinat on jo jääneet taakse. Ei niist sit kukaan ollukaan kiva.

Olen lisäksi aloittanut sekalaisen proosan kirjoittamisen... taas kerran. Tämä automaattisesti tuntuu köyhdyttävän sanallista blogiarkkuani jostain syystä. Ei kai niitä sanoja sitten riitä joka paikkaan. Yritän kuitenkin olla reippaampi blogisti, koska siitä on kovasti itselle iloa.

Ai niin, jottei totuus unohtuisi. Vappuaattona, herran vuonna 2009, olin Taipalsaarelaisen huoltoaseman ravintola Reinikassa (josta saa kyltin mukaan pitsaa myös täytteillä) katsomassa Tony Halmetta ja Erotic showta, joka koostui kuusikymppisestä miesstripparista, kahdeksantoista vuotiaasta tyttöstripparista ja play-backina laulavasta ilmeettömästä vähän lösähtäneestä Viikingistä. Ja kyllä se oli juuri niin kamalaa, miltä se kuulostaakin. Mutta ainutkertaista.

Crazy spring

Tyttöjen Tallinnan risteily. Tietäähän sen. Hillityt perseet ja niin edespäin. Oli ihan törkeän hauskaa. Oltiin "yläaste-tyttökaveri-jengillä", joka oli ihanaa. Tehdään harvoin enää mitään kolmestaan ja pienellä porukalla ehtii aina jutella niin paljon enemmän kuin isolla lössillä...

Ammattilaisten risteilyksi nimetty laiva siis lähti 21.30 ja tuli takaisin 10.30 seuraavana päivänä. Yllättävän paljon ehtii 11 tunnissa. Syödä buffetissa, tyhjentää tax-free, juoruta ja laulaa pmmp:tä hytissä, humpata discossa, joutua naapurihytin härön sedän ahdistelemiksi, tutustua toisen naapurihytin poikiin, juosta käytävillä ja antaa elämänohjeita teineille naistenhuoneessa...

Hullummaksi tämä kevät kyllä menee koko ajan. Viikonlopun aikana kaksi miestä kertoi olevansa minuun ihastuneita Ö_ö Ja ainakin toinen heistä oli tosissaan :) Kaiken tämän lisäksi minä vielä menin ja ihastuin ehkä ihan vähän kolmanteen mieheen.... Hups.

Tämä kaikki on hieman hämmentävää. Alkuvuoden aikana minulla on ollut jo enemmän sutinaa kuin kahteen viime vuoteen yhteensä! En tiedä miten kauan tätä hulluutta riittää, but I'm just gonna sit back and enjoy the ride :)

Ylihuomenna tulee Sisko&Co. Täti ei ole nähnyt maailman ihaninta lasta kolmeen kuukauteen. Välillä on ollut niin ikävä, ettei ole oikein voinut koko asiaa ajatellakaan. I just can't wait <3

Kevät tuli, lumi suli...

Toivottavasti for real tällä kertaa. No More Snow! Laitoin tänään kävelylle aurinkolasit ja se oli ihanaa.

Aloitin tänään "sosiaalinen töissä" -kampanjan ja juttelin ex tempore siskon lapsesta. Ja sitten askartelin illalla siskon lapselle lahjaa, joka ei lainkaan sovellu kaksivuotiaalle. Hö.

Vein tänään myös opinnäytetyöni painoon ja fiilistelin koulun ruokalassa ehkä viimeistä kertaa mauttoman ja rasvaisen spagetti bolognesen äärellä. En ole koskaan ymmärtänyt ruokalan levitteitä, jotka ovat siis margariinia, johon on sotkettu erinäisiä mausteita. Tänään oli curry-kurkuma-chili-levitettä. Hmm... Tärkeät viimeiset muistot koulusta :)

Ja raivostuttaa, kun en muista miten otsikon "runo" loppuu? Jotain puli puli?

Tylsä tyttö ei tykkää pojista

Mä olen taas vähän pohtinut asioita...

Mulla oli töissä kehityskeskustelu ja mun pomo, kehuikin kyllä, mutta sanoi, että olen tosi hiljainen. Ja ettei kukaan oikein tiedä, mitä mun päässä liikkuu. Hänen mielestään se ei ollut paha asia ollenkaan, halusi kai vain rohkaista minua puhumaan asioista avoimemmin.

Kerroin tästä työkaverilleni (ei samasta pisteestä) ja hän puki sen sanoiksi "Ne pelkää, että sä pimahdat hetkenä minä hyvänsä, saat jonkun hepulin ja hyppäät ikkunasta."

Itse pukisin sen sanoiksi niin, että olen varmaan kauhean tylsä siellä töissä. Enkä oikein tiedä, miksi olen siellä niin hiljainen. Toisessa työssäni en ole yhtään niin hiljainen. Mä viihdyn todella hyvin molemmissa paikoissa, mutta olen varmasti tosi erilainen kummassakin paikassa.

Lounasta käynkin sitten aina syömässä ihmisten kanssa, joita kutsun kavereikseni, joten siellä höpötettävää riittää...

Ja nyt kun oikein analysoin tätä, niin hiljaisen työpaikan ihmiset ovat jotkut aika vaivaantuneita mun kanssa kommunikoidessaan. Ehkä eivät keksi mitään sanottavaa sille kylmälle tuppisuutytölle... Joitakin tyyppejä siellä töissä on, joiden juttuihin en oikein jaksa lähteä mukaan, mutta suurin osa on tosi mukavia. En ole ollenkaan tajunnut, että olen tosiaan niin hiljainen, että ihmiset ihmettelee sitä.... Kamalaa, mikäköhän mua vaivaa?

No okei mä vähän nyt liiottelen, mutta pitää ehkä vähän tsempata ja ruveta kertomaan juttuja. Hymyilemään ja vastaamaan kysymyksiin kokonaisin lausein.

Sutinat puolestaan on vähän kuihtuneet, koska intressit ei kohtaa ja mua vähän ahdistaakin. Mutt se on oikeastaan ihan okei. It was fun while it lasted. Ja kohtahan (toivottavasti) alkaa se odotettu kevätkin ja kuviot on uudet ;)

Loppuun pitää oikein kehua mahdollisesti kaikkien aikojen parasta asiakaspalvelukokemusta, joka tapahtui Keskuskadun Seppälässä. Siellä ihana myyjänainen suositteli mulle hoikentavaa neuletakkia, höyrytti mun valmistujaismekon, oli supermukava ja huolehti, että mä hyödynsin kaupan tarjouksen parhaalla mahdollisella tavalla. Mahtavaa :)

Muita suosituksia: PMMP - Veden varaan (erilaista ja synkempää kuin aiemmin, mutta samalla lailla koukuttavaa). Spotify (ihan paras musapalvelu ever). Kampin Memphis (skumppapullo kympin). Apollo 13:ta yläkerran aitiot (ihmiset luulee muuttuvansa näkymättömiksi niissä. hi hi.).

Arabian oranssi sirotin ja muita asioita

Hey, it's been a while. Tämä maanis-depressiivinen alkuvuosi alkaa taittua kevääksi ja tuntua taas normaalilta. Tiesin, että niin kävisi. Tennarit jalkaan, muutama auringonsäde...

Vipinää ja tekemistä on riittäny. Töitä ja iltarientoja. Nyt kun viimeisimmätkin kouluhommat on hoidettu, aion hetkeksi keskittyä rauhoittumiseen. Tai siis ottaa aikaa itselle, mitä sekin sitten tarkoittaa.

Ammatti-ihmiseksi valmistumistani juhlitaan muuten Helsingissä 18.4 ja Turussa 9.5. Helsingin kodin tilanpuutteen vuoksi teidät turkuihmiset kutsutaan turun juhliin ja helsinki-ihmiset helsingin juhliin. Ja jotkut väli-ihmiset molempiin :) Kutsut seuraa. Facebookitse as usual ;)

"Yksinelävän naisen paras vakuutus on ammatti." Tämän totuuden minulle kertoi mummokaverini. Done and done.

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti myös sutinarintamalla. Vuodenvaihteessa puhuin "leikilläni", että vuodesta 2009 voisi tulla vielä sutinavuosi ja vuonna 2010 ehkä sitten voisi rauhoittua (ja hankkia poikaystävän ;)). Olen kyllä elänyt lupausteni mukaisesti alkuvuoden :) Varsinaisesti mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtunut. Mutta on riittänyt. Menoa. Tälläkin hetkellä on töissä metkuja ja vapaa-ajalla ehkä toisia. Hähää.

Jos joku (Kaarina!) tunnistaa alla olevan Arabian aika ison (vetää lähes 2 desiä) oranssin sirottimen, kertokaa kiitos! Pohjan leima 1964-71 vuoden. Google ehdottaa "Kaj Franck Arabia harvinainen oranssi Kilta kartio sirotin", mutta muuta tietoa/kuvaa ei heru.

GöK

Niih, en voi nykyään enää kirjoittaa blogiakaan, koska en oikein pysy elämässäni perässä tällä hetkellä. Ei sillä tavalla, että mun elämässä tapahtuisi niin paljon, vaan mun päässä tapahtuu niin paljon. Tää on nyt jotain kevättä edeltävää vuoristorataa, enköhän mä tästä tokene.

Viikonloppuna vietin kuitenkin kivat kaksi iltaa. Toisen pelaillen ja toisen lähinnä ilmaisten siiderien parissa. Kokeiltiin Dantes Highlightia, jossa tuli törmättyä useisiin tuttuihin. Hauska paikka, olisi vaatinut kyllä vähän erilaisen mielialan eli humppafiiliksen. Sekin on ollut kateissa. Kunnon biletysmeininki. Okei, se on ollut kateissa kaksi viikkoa, että tuskin tästä tarvitsee kovin paljoa huolestua :)

Vietin kuitenkin vähän liikaa aikaa kotona yksin viikonlopun aikana. Sunnuntaina puhuin ainoastaan nepalilaisen ravintolan sedän kanssa. "Chicken Tikka, kiitos." No ok, oma vikakin kyllä, en ollut myöskään puhelimeenvastaus päällä.

Lauantaipäivän puolestaan vietin vaaria muistellen. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi vuosi. Olen maailman huonoin muistamaan ihmisten syntymäpäivät, saati sitten kuolinpäivät. Tämän muistin, koska pari viikkoa sitten huomasin, että minulla on edelleen vaarin kaksi puhelinnumeroa kännykässä. Noh, ajattelin kuitenkin vaaria, en varsinaisesti surullisesti, vähän ehkä haikeasti.

Minulla on myös edelleen Sian puhelinnumero kännykässäni (siltä varalta, että se joskus soittaa ja tiedän olla vastaamatta). Tuntuu väärältä, että hän on samassa puhelimessa vaarini kanssa. Vääremmältä tuntuu, että hän liittyy olennaisesti muistoihini vaarin kuolemasta. Tapasin hänet sinä samaisena viikonloppuna vuosi sitten. Häntä en juuri ajatellut. Mutta silti liikaa.

Näin iloisia ajatuksia taas viikonloppuna. Tämä viikko on kuitenkin onneksi kiireinen ja tekemistä täynnä. Tiistaina on pelailua, torstaina keilausta, perjantaina teatteria ja lauantaina päivämatka Porvooseen kaverin luo, jota en ole nähnyt iäisyyksiin. Ja välissä yksi toistaiseksi luokittelematon tapaaminen :)

Oo, jännä juttu muuten. Olen löytänyt Pasilan hienouden!

Isotädin päivän parhaat <3

- Minä kyllä katson tätä Kauniita ja Rohkeita, vaikka jotkut väittää, että se on ihan älytön sarja. Siihen minä sanon, että enhän minä tätä älyllisesti katsokaan. Täytyy osata suhtautua oikein.

- Niistä alkuasukas-sarjoista en kyllä pidä. "Mistä sarjoista?" No, niistä missä ollaan viidakossa. Minä haluan katsoa vain kauniita asioita.

- Jos et käytä pipoa, sinulle käy niinkuin minulle. Hiukset harvenee. *naurua*

- Mielestäni en ole aivan sellainen tavallinen 90-vuotias. "No et tosiaan." Minähän olen ihan kuin nuori tyttö. "Niin olet." Tai siis en nyt tietenkään näin fyysisesti, mutta pään sisältä. Ei minusta tunnu, että olen elänyt jo 90 vuotta.

- Otatko lisää mätileipiä ja avataanko vielä kolmas pullo? [toim. huom. pikku-skumppapulloja]

He's just not that into you

Olen ollut laiska kirjoittaja. Luovuus on kuollut. Toivottavasti ei epäluovan työn seurauksena. Ja toivottavasti vain hetkellisesti.

Ei kai. Mielessä on ollut kaikenlaista. Stressattavaa. Juhlittavaa. Jännitettävää.

Nyt ne kaikki on oikeastaan ohi. Vois taas keskittyä arkipäiviin. Jes.

Opparin arvosanan saan huomenna. Ja varmaankin kuulla, valmistunko maaliskuun lopussa. Jos näin käy, niin voin luvata, pidän bileet.

Katsottiin Oscarit sunnuntaiyönä. Kasattiin telkkarin eteen patjoista, tyynyistä ja peitoista pesä, jossa sitten torkuttiin tylsien palkintojen aikana ja tökittiin toisiamme hereille hyvien palkintojen ajaksi. Ja Slumdog Millionaire - suosittelen. Ihan mahtava elokuva. Ei niinkään juoneltaan, mutta henkilöiltään ja toteutukseltaan. Vau.

Töissä menee hyvin. Viihdyn edelleen. Hellyynnyin tänään, kun työkaverini ihmetteli, miten olin voinut lähteä eilen sanomatta "hei" sisäisessä mesessä. Niin hyvistä työkavereista saa kyllä olla onnellinen.

Ja kiitos JaniR puoluekommentistasi. Asia on pohdinnassa.

Ja kiitos Kela. Tonnin lasku oli juuri sitä, mitä kaipasinkin tähän kevääseen, kun ensimmäistä kertaa alan tienata kuin oikeat ihmiset. En olisi tonnille keksinytkään juuri mitään parempaa tekemistä. Joten kiitos, ettei tarvitse miettiä, mihin kaikki ylimääräiset rahat laittaisin.

Otsikon, tuon kauan tiedetyn Sinkkuelämää-totuuden, ymmärsin tässä myös päivänä yhtenä. Tällä kertaa siihen meni onneksi vain viikkoja. Kerran siihen meni vuosia. Minusta ei ehkä vaan koskaan tule sitä tyttöä, joka viedään tänään syömään, huomenna oopperaan ja viikonloppuna ulkomaanreissulle. On muuten tosielämän tilanne... Joidenkin treffit vaan menee paremmin kuin toisten.

Telkkarista tulee pierudokumentti. Ruudun vieressä kituu viimeisillä voimillaan pystyssä huonekasvi, jonka nimeä en muista, ja joka on kuulemma lähes mahdotonta tappaa. Söin äsken minttubuffetin. Ehkä vain yritän liian kovasti.

Siispä arkea. Juhlat juhlittu. Miehet nähty. Opiskelut päätetty. Ei viikonloppusuunnitelmia.

Joku vois sanoa, että elämäni on tylsistymässä kovaa vauhtia. Ja hän ei olisi ihan väärässä.

Alla True Blood -sarjan maailman kaikkeuden parhaat alkutekstit. Itse olen katsonut kaikki ensimmäisen kauden jaksot jo ja janoan jo lisää. Kesällä tulee kausi 2...

Elämässä tapahtuu...

Tuparia ja valmistumista (ei mun. vielä).

Sing Staria ja Guitar Hero World Touria.

Maanantaita ja viikonlopun odotusta.

Laimentunutta kissa ja hiiri -leikkiä.

Ihan mahtavaan True Blood -televisiosarjaan koukuttumista. Ja Rööperi on kanssa ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Unettomuutta ja yösyömistä. Molemmat ihan kauheita viime viikolla kehitettyjä tapoja. Lempiyöruuat: Missä X:t ja Ruusunmarja-viili.

Hei dj, soita vielä kerran se Tinakenkätyttö...

Risteily oli. Ja risteily meni. Tapasin ihania ihmisiä. Ihan älyttömän mukavia uusia (ja tosi nuoria) tyyppejä, joiden kanssa humpattiin ja pelattiin ja hengailtiin ja leikittiin tietty taas miljoonat Sutsisatsisatsaat. Ja tapasin kadonneen kaksoseni Maxin, joka osasi lopettaa lauseeni ja jonka seurassa sanoin asioita, joita en oo tainnut koskaan ennen sanoa ääneen.

Tapasin namusetäpoken (tää kuulostaa pahemmalta kuin oikeasti on :D). Tapasin myös todella raivostuttavia luolamiehiä, jotka renkuttivat Tommi Läntistä yötä päivää. Kaikenlaista porukkaa siinä lappasi. Goom on siitä hieno paikka, että voi kulkea hytistä hyttiin ja tehdä uusia tuttavuuksia.

Dumppasin kyllä myös yhden söpön pojan Egotripin takia. Mutta se kannatti, koska Egotrippi oli niin paras ja Mikki on aika ihana. Mä olen epäillyt tätä ennenkin ja se on vähän vahvistunut tässä Kuorosodan aikana ja nyt se on ihan täysin päivänselvää: I so love him :)

Elämä oli pari päivää taas niin hyvää, niin huoletonta. Ensin vanhempien kanssa hengailua vloppuna ja sitten riekkumista Goomilla. Nyt ollaan taas arjessa, eikä sekään oikeastaan niin huonoa ole. Oppari on tosiaan sillä loppusuoralla eli tarkastuksessa. Töihinkin ehti tulla jo oikein ikävä. Kaikki on niinkuin semi-hyvin nyt.

Stuff happens

Kiirettä on pitänyt, siitä johtuu hiljaisuus blogissa. Lähinnä opinnäytetyön saralta. Se on nyt palautettu ensimmäiseen tarkistukseen. 50 sivuinen lapsoseni, jonka sisältöön olen kohtuullisen tyytyväinen. Siitä tulee ensimmäinen kansitettu teokseni. Huomatkaa paino sanalla ensimmäinen ;)

Parhaimmat onnitelut tulivat ehdottomasti kyllä tuolta Englannista. Aada soitti ja sanoi, että "Yvä Enu" ^____^

On tässä muutenkin ollut kaikenlaista. Monenlaisia juhliakin. Oli esimerkiksi duunin pikkujoulut. Perinteistä. Kuuluin onneksi siihen porukkaan, joka ei pussaillut työkavereiden kanssa korokkeiden päällä, tanssilattialla, vessan edessä eikä missään muuallakaan. Kuulun ikävä kyllä myös siihen porukkaa, joka ei muista juhlista aivan kaikkea (uskallan silti väittää etten kuulu pusuhuuliporukkaan). En ole ollut töissä kertaakaan bileiden jälkeen, että who knows mitä flasareita sielläkin vielä tulee. Viikon sisään oli myös yhdet tuparit, yhdet saunajatkot, yhdet synttärit, yhdet opparinvalmistujaisjuhlat...

Ja onhan mulla jotain mieshässäköitäkin tässä menossa. En keksi tähän hätään muuta kuin jotain idioottimaisen kliseistä sanottavaa, joten en sano mitään. Enkä oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatellakaan. Tai ajattelenko mitään.

Joten ei kai sitten ole mitään kerrottavaa varsinaisesti. Olen hämmentynyt. Mutta ainahan mä toisaalta olen :) Kerron sitten, kun en enää ole.

Ja turha niistä on nyt ressatakaan toisaalta, koska huomenna alkaa taas veret seisauttava, elämän mullistava ja kutkuttava... *rumpujen pärinää* Goom-risteily. Voin arvata mitä ajattelette (äiti ja isä ja goomin vastustajat ainakin). "Toikin vanha hupakko vielä sinne teinien joukkoon". Mutta ajatelkaa mitä ajattelette, Goom on vähän niinkuin kahden päivän festarit talven keskellä ja se on aina (vuodesta 2003 reissattu) ollut talven yks parhaita reissuja!

Hmm, tämä lopetus ei nyt yhtään sovi tähän merkintään, mutta haluan kirjoittaa sen muistiin ja se on elävästi mielessä kun tapahtui tänään...

Lähdin iltapäivällä tapaamaan mammaani palvelutalon ryhmäkotiin, jossa hän asuu. Kun astuin sisään hänen huoneeseensa, hän oli juuri kasannut kaikki tavaransa keskellä huonetta olevan maton päälle ja asetteli niitä muovikassista toiseen. "Kukas se sinä olet?" hän kysyi. Selitin ja kysyin mitä hän tekee. "Muutan." Tavarakasasta löytyi 10 vuotta sitten kuolleen pappani kuva, jonka hän ojensi minulle. "Tässä on minun poikaystäväni. Ikävä kyllä me asumme eri paikkakunnilla ja nähdään vain harvoin." Virnistin papan kuvalle, joka oli otettu omassa rippijuhlassani, ja pakkasin kuvan yhteen muovikasseista. Myöhemmin, kun tein lähtöä, mamma kysyi, että muistanko minä sen miehen siitä kuvasta aiemmin? Sanoin, että muistan. "Hän lupasi tulla tänään illalla käymään,"mamma sanoi ja hymyili.

Jännä paikka

Tänään oli ehkä toistaiseksi lyhyen urani hurjin hetki. Istuin samaan pöytään "isoimman herran" kanssa tähän astisista haastateltavista. Ja sitten tää pelottavaksi ajattelemani mies olikin yksi rennoimmista ja jalat-maassa-nöyrimmistä tyypeistä, joita olen koskaan haastatellut. Selvisin hommasta mielestäni kohtuullisesti, turhaan jännitin. Katsotaan nyt vielä ajatteleeko pomo samalla tavalla :)

First time for everything

En oo koskaan käynyt hierojalla. Nyt oon. Se oli ihanaa. Vaikka olin hieman vaivaantunut kaikesta siitä alastomuudesta ja vieraista käsistä.

En oo koskaan ennen omistanut digijärkkäriä. Nyt omistan. Nikon D60:n. Se oli valmistujaislahja sukulaisilta. En ole kyllä vielä valmistunut - no pressure. Mutta on se hieno!! Pitää vähän opetella sen käyttöä tässä. Ja hankkia sille laukku, että voin kuljettaa sen ulos kodistani. Ja hankkia ihmismalleja kuvattavaksi. Ja muistaa jättää se kotiin baarireissuilta.

En oo koskaan ennen käynyt kahden tietyn työkaverin kanssa kaljalla. Nyt oon. Tähän liittyy muutamakin eka kerta. En oo koskaan kuullut, että vaikutan niin itsevarmalta että mulla saleen on poikaystävä. Enkä oo koskaan kuullut, että näytän nukelta. Varsinkaan sellaiselta, joka asuu kummitustalossa... Eikä mua varsinaisesti oo hylätty perjantai-illan baarireissulla jo puolen yön aikaan myöskään koskaan. No ehkä siihen liittyi vähän väärälle raiteelle ja turhan kiihkeäksi käynyt vasemmisto-oikeisto-keskustelu.

En oo koskaan aiemmin nähnyt yhtä vanhoista heiloista kaupungilla sen tytön kanssa, jonka kanssa hän ilmeisesti oli myös minua tapaillessaan.

En oo koskaan viettänyt lauantai-iltaa kotona äitin kanssa. Tää on hieman vale, mutta tuskin tässä mun kämpässä olen kylläkään niin tehnyt. Oli niin kivaa. Käytiin syömässä, juotiin muutamat linnunmaidot (g&t:t) ja minä katsoin Pianistin. Kuten viimeksi totesin, että olen hiukan huono kohtaamaan maailman pahuutta. Arvatkaa keneltä se on peritty?

Sain kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi maanantaiaamuna Uncle Bens-tytöltä onnenkeksin kaupungilla. Söin sen lounaan jälkeen töissä. Ennustuksessani luki : ystäväsi odottaa soittoasi... Hiton kiinalaiset, olisivat ees valehdelleet jotain romantiikka-asioita. Tai olleet edes hieman tarkempia ennustuksessaan.

Mul on myös uus tukka & etuhiukset, join eilen viisi siideriä ja käytän nykyään muutaman sentin korkokenkiä lähes päivittäin. Go me!

Kun oma elämä on tylsä, voi vouhottaa kaikesta muusta

Tiistaina olin katsomassa kauniita ihmisiä tekemässä kauniita liikkeitä jäällä. Eli taitoluistelun EM-kisoja. Se oli herkistävää ja ihanaa. Ja kun käy katsomassa urheilua harvoin livenä, unohtaa miten jännää se on!

Keskiviikkona olin katsomassa dokumentteja. Toinen kertoi autistisesta teinipojasta ja toinen keskitysleiriselviytyjästä. Vankiloita molemmat... Herätti paljon paljon ajatuksia. Mä en ole koskaan ollut kauhean hyvä käsittelemään maailman ja ihmisten pahuutta, siksi en lähde tässä eilisiä ajatuksiani erittelemään ja masentumaan uudelleen.

Mutta tapahtuu maailmassa hyvääkin. Vau, Obama! Ihan mahtavaa, että hän on ryhtynyt paiskomaan oikein kunnolla tuolla rapakon takana. Ei oo helppo homma tehdä tekemättömäksi kaikkea, mitä George jätti jälkeensä. Mä uskon, että kunhan se lobbaaminen saadaan USA:ssa kuriin, paranee siellä useat asiat huomattavasti. Kun raha, yritykset ja uskonnolliset ryhmät eivät määrää enää... Ja mitä kaikkea muuta Obama vielä saakaan aikaiseksi, jään mielenkiinnolla odottamaan. Se on mun uus idoli!

Sitten seuraa vähän pinnallista journalismikritiikkiä: Jos joku voi nyppiä, niin se, että Ilta-Sanomien sivuilla on koko päivän ollut virheellinen otsikko Nokia-uutisessa "Markkinaosuus nousi 39 prosentiin". As a fellow journalist laitoin heille siitä palautettakin ja mitään ei tapahdu (laiton viestiä klo 14, edelleen klo 22.30 väärä otsikko on etusivulla). Kyllä voi rasittaa. Ja Uusi Suomi julkaisi ensin Nokia-juttunsa otsikolla: Nokia ylitti odotukset. Not! Väääääriiiiiin. Ja vielä otsikko maikkareiden sivulta: Kohupoliitikko Halla-aho julkaisi poliisikuulustelunsa kokoisuudessaan blogissaan... Häh, mikä sana on kokoisuus? Okei, tiedän paremmin kuin hyvin, että virheitä sattuu, mutt korjatkaa ne! Heti!

Ja näiden vouhotusten jälkeen, mitä mun omaan elämään kuuluu: töitä, opparia, iltarientojen kiirettä... Nothing interesting really.

Lapsellinen aikuinen

Olipas kiva viikonloppu. Tuparit ja kivoja uusia ja ihania vanhoja ihmisiä. Tuli myös testattua Karle XII ekaa kertaa elämässä. Eihän se hassumpi ollut. Kaupungin kallein g&t kyllä ehkä, 8,6 euroa. Huh.

Ja oli kiva kun oli seuraa koko viikonlopun. Yöllä pienet avautumiset ja aamulla pienet yhteiset masentumiset. Kiitti niistä ex-roomie :)

Työviikko (ihan täysi sellainen, aika aikuista!) alkoi 10 tunnin rykäisyllä ja oudoilla sähköposteilla sekä lukijoilta että saksalaiselta viestintäihmiseltä. Noh, mä hoidan, mä hoidan. Koko viikon mä hoidan.

Tein ihan mahtavaa kesäkurpitsa-herkkusieni-feta-valkosipuli-pastaa (kasviksia, huomaatteko?!) ja kävin lenkillä virkistymässä päivän päätteeksi (liikuntaa, huomaatteko?!).

Ja olen päättänyt uusista säännöistä elämässäni. Jos menen töihin seiskaksi, täytyy sängyssä olla klo 23 ja jos menen kahdeksaksi klo 00. Jotenkin typerää, että aikuisen ihmisen pitää keksiä itselleen nukkumaanmenoajat. Pitäiskö päättää myös karkkipäivä?

Jee!

Mun ex-kämppis on mun kämppis viikonlopun. Jee.

Varasin toukokuuksi matkan. Tampere-Cambridge-Rooma-Helsinki. 15-24.5. Niin Jee.

Lupasin opettajalle jättää opparin tarkastettavaski 6. helmikuuta. Jee, jos onnistuu.

Löysin itselleni tarjouksesta valmistujaislahja-Nikonin ja haen sen varmaan ens viikolla. Jee.

Tänään tuparit ja humpalle pitkästä aikaa (pitkästä aikaa = pariin viikkoon). Jee.

Niin paljon tunteita

Mä oon tuntenut nyt tässä viikon aikana ihan kaikkia tunnekirjon tunteita kuulkaa!

Iloa, tanssiessani Tirpun kanssa halihali-tanssia (Abban honey honey, joka kuuluu soittaa tädin puhelimesta) ja laskiessani pulkalla riemusta kiljuvan lapsen kanssa.

Onnellisuutta, herätessäni kolmena aamuna Tirpun varovaisiin kutituksiin. Hengaillessani Naantalissa. Rupatellessani hiljaisella äänellä keittiössä. Kävellessäni ympäri kaupunkia siskon kanssa.

Autuutta, maatessani kosmetologin käsien alla perjantaina.

Surkeutta, itkiessäni lähes koko matkan Naantalista Helsinkiin. "Täti ikkee."

Paniikkia, hermoillessani ensimmäisestä työpäivästäni uudessa työpaikassa, onnistumisen pakosta ja riittämättömyyden tunteesta.

Onnistumista, huomatessani, että hemmetti. Tää työhän onnistuu multa. Mähän osaan sittenkin. Ja noi kehuukin mua. Vau.

Helpotusta, kun sain ekaa kertaa palkan kahteen kuukauteen. Ja kun tajusin, että uusi työpaikka tuo myös vakautta toimeentuloon.

Raivoa, kun keski-ikäinen riidanhaluinen tuntematon herrasmies kutsui minua lihavaksi tiistai-iltana Bakersissa. Jos kädessäni olisi ollut joku muu kuin tuore gin&tonic, se olisi löytynyt herran sylistä.

Hmm, tästä täytyy nyt vähän avautua, sillä tämä ei tosiaan ole ensimmäinen kerta kun näin käy ja minä alan kyllästyä. Sanoin tämän viimeksi uuden vuoden aattona (eli vasta kaksi viikkoa sitten!!) yhdelle huomattavasti nuoremmalle herrasmiehelle ja sanon sen nyt taas: Ulkonäön haukkuminen on käsittämättömän alhaista ja kertoo niin paljon enemmän haukkujasta, kuin haukuttavasta. Ja kyllä, itsetuntoni pysyy ihan tarpeeksi alhaalla ilman teidän kommenttejannekin, mutta kiitos kuitenkin avusta! Ihan oikeesti miehet, jos ei ole hyvää sanottavaa, niin ollaan kohteliaasti sitten ihan hiljaa.

En muista oonko kirjoittanut tästä aikaisemmin, mutta muistan kuinka joskus ala-asteikäisenä astuin kesäleirillä saunaan ja joku poika sanoi naureskellen minua läskiksi. Käännyin ja kävelin saman tien pois. Eipä oo miehet siitä paljon muuttuneet.

Jälleennäkemisen riemua, tylsyyttä, kateutta, väsymystä, uupumusta. Niitäkin olen tuntenut.

Tällä hetkellä elämä tuntuu hyvältä. Olen rento. Töissä sujuu. Raha-asiat taitavat korjaantua. Opinnäytetyön valmistuminen häämöttää. Hui.

Lupauksia ja huutoja

- Käyn kirppareilla enemmän. Kierrätä vanhat romut (lähinnä vaatteet) nurkista!

- En osta kotiin lihaa, tai lihaa sisältäviä ruokia. Paitsi leikkeleitä, koska se on juustoa vähemmän lihottava vaihtoehto leivän päälisiksi ja joskus on ajateltava jenkkakahvaa maailman pelastuksen sijaan. Ja joskus tytölle on suotava maksalaatikkoa. Eli siis vähennä kotiin ostettavan lihan määrä minimiin. Plus tee itse ruokaa enemmän eli osta pitkälle prosessoitua ruokaa vähemmän.

- Kierrätän paremmin. Tähän kaipaisin vähän vinkkejä. Biokierrättäminen on mielestäni hieman haasteellista sinkkuna ja hyvin vähän itse kotona ruokaa tekevänä ihmisenä. Sitä jätettä tulee kuitenkin niin vähän, että biopussien ostaminen tuntuu ihan suoralta tuhlaukselta, jos niissä vie yhden banaaninkuoren ja pitsan reunuksen roskiin. Ja montaa aikaahan sitä ei viitsi kotonakaan säilyttää, kun se alkaa haista. Jos jollain on tähän joku mainio ratkaisuehdotus, niin kuulen sen mielelläni.

- Matkustus. Kortittomana keskusta-asujana saastutan aikas vähäsen matkustuksillani. Lentokone on kyllä kamala matkustusväline, mutta aika tarpeellinen, sillä enimmäkseen matkani ovat suuntautuneet Englantiin, jonne junalla kulkeminen olisi aika paljon Ryanairia kalliimpaa.

- Tartun tilaisuuteen tehdä ekoteko aina kun siihen tulee mahdollisuus. Kännykkäliput ja Reilun kaupan tuotteet. Pieniä juttuja.

- Kaikkiin näihin mun päätöksiin liittyy mutta. Paitsi tähän. Tää on ehdoton. No more stand by. Eli laitteet pois seinästä kun niitä ei käytetä. Starting now.

- Ainiin ja muutama jenkkakahvalupaus lisää. Vähennä ulkona syömistä. Älä osta kotiin herkkuja. Älä syö enää 18-20 jälkeen mitään. Se menee hukkaan. Käy jumpassa.

Meidän tirpu sai tänään serkun. Siskon miehen veli vaimokkeineen saivat poikavauvan. Vauvauutiset on ihania, maailmassa on nykyään niin vähän puhtaasti hyviä uutisia!

Mutta tässä mietin, että saakohan Aada koskaan serkkuja mun puolelta. Suomeksi: saanko koskaan lapsia? Heenuksi: haluanko koskaan lapsia? Liian suuria kysymyksiä maanantai-iltana pohdittavaksi. Kaikkihan sen tietää, että vastaavat elämää järisyttävät päätökset tulee tehdä vain ja ainoastaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Humalassa tai krapulassa :P

Ja eihän mun kannata lastentekoa edes vielä miettiä. Sitten vasta kun se tulee joskus ehkä ajankohtaiseksi. Ensin keskityn siihen kiltin miehen löytämiseen. Josta tulikin mieleeni. En voi uskoa, että tätä blogia ei lue kukaan kiltiksi mieheksi identifioituva sinkku?! Tai no uskon, ei varmaankaan itse asiassa lue... Mutta sitä en usko, etteikö tätä blogia lukisi muka joku, joka tuntisi edes yhden kiltin miehen. Help me out here!

Tämä sinkkumaailma pyörii nimenomaan huutojen perusteella. Eli kuka huutaa kenet ekaksi. Vähän niinkuin huudetaan pelkääjän paikka autoreissuilla. Ja minä huudan nyt kaikkien blogiani lukevien kiltit, miespuoliset, yli 180 senttiset, sinkkukaverit koko tämän vuoden ajaksi. Huudettu eli varattu eli step away muut sinkkutytöt! Lukko päälle ja avain mereen, ei voi peruu.

No, nyt mä vaan höpötän vain höpöttämisen ilosta. Itse asiassa mulla on fyysisesti aika huono olo (laattatautia on ollut liikkeellä) ja ahdistaa tämä tekemättömyyden määräkin. Ja ensi viikolla alkavat kokeiluvuorot uudessa työssä. Mitä jos en osaa mitään? Entäs se oppari. Mitä jos se ei koskaan valmistu?

Olen muuten katsonut tämän vuoden puolella joku 16 Greyn Anatomia jaksoa.

Eka

Vuoden 2009 ensimmäinen miesehdokas. Teekkari. Pitkä. Hauska. Tosi ruma äidin ostama(!!) pipo. Vähän outo. Kiltin tuntuinen, muttei kuitenkaan vakavaa potentiaalia. Ei numeroidenvaihtoa.

Mutta piristi se mieltä. Ja muutenkin parhaan kaverin kanssa kaksin vietetty railakas, railakkaampi, railakkain ilta oli ihan mahtava. Testattiin myös uusi Armas -ravinteli. Potentiaalia, muttei asiakkaita.

Muuten nämä vuoden neljä ensimmäistä päivää ovat olleet hyvin tuottamattomia ja hiljaisia. En ole tehnyt mitään. Mutta tästä on matka vain ylöspäin. Ja se matka alkaa tietysti jo heti huomenna.

Kiltit sanat, kiltit miehet

Vasta kun kuulee tai lukee ne kiltit sanat, varsinkin pahojen sanojen kyllästyttämänä hetkenä, tajuaa, että kuinka paljon niitä on kaivannut. Ne voivat olla ihan pieniä sanoja ja pelastaa silti yhden Greyn anatomian surkeuteen tuuduttautuneen naisen päivän.

Ei enää räkänokkapummeja. Kiltti mies 2009. Ilmoittautumisia ja ilmiantoja otetaan vastaan. Mielellään mahd. pian, etten ehdi muuttaa taas mieltäni :)

P.s. Ja nyt tää sitten meni jo tähän miesten vetvomiseen tämä alku vuosi. Prkl.

And so the year 2009 began

Uuden vuoden bileet oli mahtavat. Ihan huippuhauskat. Mutta ihmisethän ne on, jotka juhlat tekee. On jo tietynlaista juhlaa valmistella juhlia ihanien ystävien seurassa. Valmistaa makaronisalaattia ja imuroida.

Sitten ihmisten kanssa istutaan pöytään. Jutellaan keittiössä. Lauletaan singstaria. Yhden kanssa tappelin hieman. Yhden tuntemattoman kanssa istuin sängyn reunalla käymässä outoa keskustelua elämästäni. Yksi olisi halunnut jutella kanssani, mutten antanut hänelle mahdollisuutta. Yksi, jonka olisin halunnut nähdä, ei tullut paikalle. Yksi kertoi minulle salaisuuden. Yhtä halusin lohduttaa, muttei hän halunnut sitä. Yhden aamuöiset ja yllättävät pussailuyritykset väistin. Yhden kanssa juttelin saunassa yhdeksään aamulla.

Krapulakin on juhlaa kun herää rakkaiden tyttöjen keskeltä parin tunnin unien jälkeen. Aamusauna ja yhteinen räkätys. Eilisen muistelu, kuka mokasi, kuka pussasi, kuka oli ärsyttävä, kuka ois saanut jättää tulematta ja kuka oli kaunein.

Vuoden 2009 ensimmäinen päivä päättyy hieman harmittavissa fiiliksissä, joihin ovat vaikuttaneet yhteisvaikutuksella yksi-jolle-ei-kannattaisi-uhrata-ajatustakaan, yksi-jolle-olen-vuosien-varrella-uhrannut-jo-liian-monta-ajatusta ja yksi-joka-olisi-ehkä-ansainnut-enemmänkin-ajatuksiani. Vaikutusta on ollut myös Greyn anatomioiden katsomisen lomassa tehty vollottaminen.

Hitto, pakko sittenkin tehdä yksi omaa itseä koskeva uuden vuoden lupaus. Ole parempi ihminen. Tee parempia päätöksiä. Älä aina kadu ja jossittele kaikkia (aivan kaikkia) päätöksiä, joita teet. Niitä vaan täytyy tehdä, joskus ne on hyviä ja joskus huonoja.

Äläkä aina sekoa miesten seurassa, joihin olet ihastunut. Äläkä myöskään sekoa miesten seurassa, jotka ovat ihastuneita sinuun. Älä koskaan sekoa miesten seurassa. Opettele olemaan niitten kanssa.

Maailmaa syveilempiä päätöksiä teen sitten myöhemmin. Mutta teen ne. Sen lupaan.