Tuesday, April 24, 2007

Kakka on ihana asia.























Pääsin tänään vaihtamaan kakkavaippaa ekaa kertaa. Se oli ihanaa. Sisko sanoi sen olevan lapsenvahtikoulutuksen alkua :) Sopii mulle. Eli ensimmäinen oppitunti vaipanvaihdossa suoritettu. Aada myös jutteli minulle mukavia ja oli oppinut leikkimään sellaisilla kaareen kiinnitetyillä leluilla. Voi että.

Ja se eilinen puhe siitä, ettei töissä olisi stressiä, sen voi jo unohtaa. Huoh.

Sunday, April 22, 2007

Ennenkuulumattomuuksia.

Ennenkuulumattoman (tai ainakaan pitkään aikaan kuulumattoman) rauhallinen viikonloppu takana. Perjantaina huilailin kotosalla, lauantaina huilailin kassalla ja illalla käytiin syömässä ja katsomassa "Numero 23", joka oli aikas mielenkiintoinen. Tosi jännittävä juoni ja hyvät näyttelijävalinnat. Loppupuoli vaan elokuvasta jotenkin lässähti, olisin kaivannut enemmän sitä paranoian käsittelyä. Jäi jotenkin vajaaksi koko elokuva.

Sunnuntaina nautiskelin pitkään nukkumisesta ja loikoilusta. Silitin pari tuntia (mulla on paljon vaatteita joita en ole käyttänyt pitkään aikaan kun en ole jaksanut niitä silittää, eläköön itsestäänsiliävät materiaalit!). Siivoilin kaapin, kävin lenkillä naapurin neidin kanssa ja tein herkullista salamipastaa. Ja katsoin jokaisen kunnon suomalaisen tapaan tanssii tähtien kanssa -finaalin.

Sunnuntai oli kyllä paras pitkiin aikoihin. Yleensä sunnuntait ovat krapulaisten masentavien ajatusten siivittämiä, mutta eilen olo oli energinen ja reipas. Maanantain tulokaan ei ahdistanut. Vähän kyllä harmittaa, etten saanut koko huonetta siivottua, kuten oli suunnitelmissa. Rentoutuminen on edelleen ongelmani.

Kerroin äitille, etten ollut liesussa ollenkaan viikonloppuna ja hän kyseli minulta ihmeissään, että onko rahat niin loppu? :P Eli aika ennenkuulumaton viikonloppu, jos oma äitikin järkyttyy.

Tänään olen juossut kaupungilla sateessa ensin parilla juttukeikalla, sitten metsästämässä viidakkovappubilevaatteita ja tapaamassa kavereita. Kävin viidessä eri kahvilassa ja yhdessä ravintolassa päivän aikana. Ö_ö Pörrrrr. Ja tähän kaikkeen meni yhdeksän tuntia, monta kymmentä euroa ja sukat olivat märät koko päivän. Örrrr.

Ens viikonlopulle ja sen jälkeen on luvassa niin paljon kivaa, että herra sääjumala vois suvaita antaa meille hyvät kelit. Ja rouva aikajumala vois antaa tämän viikon kulua nopeasti. Duunissa on kyllä aika paljon hommaa, että ehkä se kuluukin. Hei... pitää kuulostella itseäni, ressaako minua töissä tällä hetkellä mikään? Tuntuu että ehkä ei? Apua, sehän olisi myös täysin ennenkuulumatonta :P


P.s. En koskaan voisi olla miehen kanssa joka juo ravintolassa viinipullon suusta. Ja ois tosi kiva, jos mies siivoaisi aamuisin.

Friday, April 20, 2007

Asfalttiin kuivuvista kastemadoista lähtee samanlainen haju kuin Provinssirockista kolmannen päivän aamuna.

Olipas vaikeaa määrittää itseään. Perustaessani blogivanhustani oli helppoa perustella, miksi pitää sitä blogia. Olin ulkomailla, joten kirjoitukseni olivat automaattisesti mielenkiintoisia. Perusteluita ei tarvittu.

Määritä itsesi:

Ikä, sehän nyt on selvä, että se on hyvä mainita. Numero 23 kertoo minusta mielestäni aika paljon. Elän sellaista väli-ikää. Aikuistumisikää, whatever you want to call it?

Asuinpaikka, daa. Entinen turkulainen on nykyään kyllä ihan helsinkiläinen. Kolme ja puoli vuotta pääkaupunkia tekee sen tytölle. Ja minä tykkään olla täällä. Jos saisin päättää, en ehkä enää pois lähtisikään.

Sukupuoli. Hmm, tässä kohtaa alkoi tulla vaikeuksia. Tyttö vai nainen. Vaikka olen omasta mielestäni monessakin asiassa vielä ihan tyttö, tahdon kuitenkin, että muut ajattelevat, että olen nainen... Yksi pomoistani sanoi minulle pari viikkoa sitten: "Hyvä tyttö!" Ois taputtanut vielä päälaelle tai pyllylle.

Siviilisääty. Määrittääkö sinkkuus minua? Tietysti. Olen sinkku, ei siis ole miestä, eikä ole sitoutumuksia mihinkään. Olenko yksinäinen? Aina sunnuntaisin. Etsinkö miestä? En etsimällä etsi, mutten käännyttäisi poiskaan. Hmm, Heenun sinkkuuden määritelmä. Roughly.

Maailmankatsomus. Olen mielestäni avarakatseinen tai ainakin yritän parhaani mukaan olla.

Mielenlaatu. Pohdin asioita kovasti. Tämä johtaa sekä unelmointiin että stressaamiseen.


Elämäntapa. Menojalka ojossa suuntaan jokaiseen viikonloppuun. Viikolla pidän sen kahvilan pöydän alla, jossa se naputtaa lattiaa. Noin kerran viikossa tulen suoraan töistä kotiin, muuten olen menossa.

Opinahjo. Todella suuri osa elämääni. Tällä hetkellä vaikuttaa elämääni työharjoittelun muodossa.


Sukulaisuussuhteet. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Olen ihanan pienen tytön Aada Auroran täti/kummitäti.

Näin alkaa uusi blogini, vähän niin kuin uusi elämäni. Ja miksi siis kirjoitan. Kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista ja ajattelen kirjoittamalla. Tahdon kirjoittaa ja aion kirjoittaa aina. Se kuka kirjoituksiani lukee tai lukeeko kukaan, ei ole niin tärkeää. Vaikka toivon, että näpyttelyllä saan joskus vielä maidon kaappiin.